Click for Hannover, Saksa Forecast

maanantai 27. heinäkuuta 2009

Saksalaiset, ruoka ja terveys

Suomalaiset ovat ainakin suomalaisten uutisten mukaan jatkuvasti Euroopan kärkipäässä niin ylipaino- kuin elämäntapasairaustilastoissakin. Saksalaisten ruokailua seuranneena en kyllä voi kuin ihmetellä asiaa. Minusta nimittäin tuntuu, että keskivertosuomalainen (tai ainakin minun tuntemani keskivertosuomalainen) kiinnittää saksalaista huomattavasti enemmän huomiota ruuan terveellisyyteen, tai ainakin siihen mitä Suomessa pidetään terveellisenä ruokana.

En oikein tiedä, mistä selitykseni aloittaisin, mutta katsotaan nyt vaikka aamupalaa. Suomalainen syö usein puuroa tai ruisleipää, päällä tietysti juustoa, kinkkua tai vihanneksia. Saksalaiset sen sijaan syövät vaaleita sämpylöitä tai paahtoleipää marmeladin tai Nutellan kanssa. Siis herranjestas: pullaa, sokeria ja suklaata! Jopa ns. „moniviljasämpylät“ ovat huomattavasti suomalaista versiota vaaleampia. Juustoa toki syödään myös, mutta kaikki maitotuotteet ovat täällä huomattavasti rasvaisempia kuin Suomessa. Suomessa ihan tavallisen arkijuuston rasvaprosentti on 20-30 (ja kevytjuustovalikoimasta löytyy mitä tahansa välillä 5-20%), täällä normaalisti 40-50. Sama koskee mm. maitoa ja jugurttia: normaaliversio on täällä huomattavasti rasvaisempaa. Kevyttuotteitakin on tarjolla, mutta ne ovat suomalaiseen makuun rakenteeltaan melko omituisia, juusto kuivaa ja jugurtti rakeista. Herkullisia rasvaiset juustot ja jugurtit toki ovat, vastaavat tuotteet eivät minulle ainakaan Suomessa olisi mitään arkiruokaa vaan erityisherkkua. Olenkin mm. lopettanut margariinin käytön täällä kokonaan juuston rasvaisuuden takia, tosin epäilyttää kyllä saanko liikaa kovia rasvoja ja liian vähän pehmeitä tämän takia.

Työpaikkalounaastaan suomalainen maksaa enemmän kuin saksalainen, mutta hintaan sisältyy oikeastaan aina salaattipöytä. Täälläkin salaattia on tarjolla, mutta se maksaa usein erikseen. Toisinaan aterian hintaan sisältyy pienenpieni jälkiruokakupillinen lehtisalaattia tms. Saksalaiset vaikuttavat myös olevan innokkaita lisäämään ruokaansa suolaa, ihan iästä ja sukupuolesta riippumatta. Suomessa olen näin nähnyt tekevän lähinnä yli 40-vuotiaiden mieshenkilöiden. Kun suomalainen juo lounaalla yleensä maitoa tai vettä, täällä on tarjolla monta erilaista limpparia ja mehua. Ruuassa sinänsä ei juuri eroja ole, paitsi että täällä tuntuu olevan usein yhtenä vaihtoehtona lounaaksi esim. ranskalaisia, currywurstia, pizzaa jne. Kala on myös oikeastaan aina leivitettyä.

Kotona ruokaa valmistaessaan saksalaiset käyttävät suomalaisia enemmän puolivalmisteita, kuten pakasteita, kastikemixejä jne. Toisaalta kaupoissa on myös hyvät lihatiskit ja liha on halvempaa kuin Suomessa. Ruuan kanssa syödään usein pastaa tai riisiä, eikä todellakaan mitään tummaa versiota. Peruna syödään yleensä käsiteltynä, mm. ranskalaisina. Rasvakeitin on normaali kodinkone. Vihannesten osuudesta en osaa sanoa, mutta ainakin ne ovat kaupassa halvempia ja parempilaatuisia kuin Suomessa. Toivottavasti saksalaiset siis osaavat hyödyntää onnekkaan tilanteensa!

Karkkipäiviä saksalaiset eivät taida tuntea, ja karkkien houkuttelevuutta lisätään mainostamalla niihin lisättyjä vitamiineja. Oman houkutuksensa luovat myös joka kadunkulmasta löytyvät leipomot. Niistä on kyllä ihana ostaa tuoreita sämpylöitä tai leipää, mutta mukaan tarttuu samalla helposti myös croisantteja tai muita leivonnaisia, joista suurin osa on lehtitaikinapohjaisia.

Ylipäänsä saksalaiset siis vaikuttaisivat syövän huomattavasti suomalaisia enemmän valkoisia jauhoja, kovaa rasvaa ja lisäaineita, ja vähemmän vähärasvaista maitoa ja vihanneksia. Miksi suomalaiset ovat sitten niin sairaita, eihän se kaikki voi vain sisäsiittoisuudesta johtua? Mitä minä en näe tässä? Mille olen suomalaisuudessani sokea? Vai ovatko suomalaiset syöneet näin vasta niin vähän aikaa (n.20 vuotta?), että erot näkyvät tilastoissa vasta joskus 10-15 vuoden kuluttua?

Disclaimer: Tarkoituksenani ei ole sanoa, että asiat ovat Saksassa huonommin, tai etten pidä saksalaisesta ruuasta. Päinvastoin, Suomea huomattavasti paremmat ja halvemmat liha-, vihannes- ja hedelmävalikoimat saavat minut onneni kukkuloille. Minua ei myöskään häiritse syödä silloin tällöin epäterveellisemmin mutta saksalaisemmin: maassa maan tavalla! Tämä asia vain rehellisesti ihmetyttää minua.

3 kommenttia:

  1. :D
    I dont know anything useful to say, only that I sometimes miss finnish bread and cheese, because a "vollkornbrot" with cheese just doesn't taste as well here as some ruisleipä with cheese in Finland. And I got really used to the salaattipöytä and milk and water for drinks, although I'll just never ever get used to milk with 1,5% fat (yak).
    And yes, you are so right: german low fat cheese is just not comparable to normal finnish cheese. Unfortunately!
    Well... I hope you'll find enough to eat that you really like anyway and, just as a small hint: You can import ruislepä and even cheese from finnland. It's after all only 2 hours flight! (I could indeed need some more ruisleipä here ;) )

    VastaaPoista
  2. Oh, obviously I find enough, more than enough! I don't miss Finnish food while abroad, I only miss sauna :). I don't want to import food from Finland, I rather always go along the "When in Rome...", so in Finland I eat Finnish food, in Singapore Singaporean food (how I miss that!), in Germany German food etc quite happily.

    VastaaPoista
  3. Minä luulen, että suomalaiset ovat vasta lähiaikoina oppineet syömään terveellisemmin; siksi tilastoissa olemme edelleen hyvin ylipainoisia keskiarvoilla mitattuna. Kasvisten osuus ruuasta on pieni ja pelkkä peruna ja lihasoosi ei ole ehkä se terveellisin vaihtoehto; tai ruokavalio, jossa syödään huomattavan paljon leipää, epäterveellistä ei niinkään ole leipä; vaan se että usein leivän päälle kasataan margariini, juusto, leikkele ja vähän kasviksia. Rasvaa ja paljon energiaa. Luulen että oppimista on vielä siinä, kuinka pienillä annoksilla oikeasti selviää päivän, varsinkin, kun useat nykyajan työt eivät vaadi fyysisiä, energiaa kuluttavia ponnistuksia. Kyllähän aivotyökin kuluttaa paljon energiaa, mutta ei samassa mittasuhteessa kuin fyysinen aktiivisuus.

    Eräät vanhemmat sukulaiseni syövät surutta rasvaa ja sokeria yllinkyllin, esimerkiksi jauheliha paistetaan voissa... edelleen vaikka isoveljeni kovasti yritti selittää, että lihan oma rasva riittää vallan mainiosti teflonpannussa paistaessa, ihan esimerkkien kanssa!!. Lisäksi ruokailurytmi on ravintosuosituksien valossa ihan poskellaan; todella runsas aamupala 9.00, päiväkahvi pullineen 13.00-14.00, illallinen 17.00-18.00 ja illalla mahdollisesti jotain pientä. Ja päiväkahvilla on siis oikeasti tarjolla vain pullaa, keksejä tms. makeaa. Ja jos olen oikein ymmärtänyt tämä ruokarytmi on hyvinkin yleinen yli 60-vuotiailla, varsinkin maaseudulla.

    Toisaalta taas monet nuoret, meitä vähän nuoremmat, syövät hyvin paljon eineksiä; kaupan valmiita pizzoja ja hampurilaisia, janojuomaksi tehoa tai jotain vastaavaa energiajuomaa tai limppareita. Ja mitä olen huomannut, niin yllättävän monet pienet lapset (alakouluikäiset) ovat Suomessakin ylipainoisia; vanhemmat ilmeisesti ostavat kotiin enemmän herkkuja/epäterveellistä ruokaa kuin vaikka meidän lapsuudessa. Siis vanhempien huonot ruokailutavat ja -tottumukset periytyvät lapsille.

    Sanoisin että enemmistö naisista ja nuoret aikuiset miehet syövät terveellisesti. Tämä on kuitenkin vähemmistö verrattuna suuriin ikäluokkiin ja tilastossa hävitään. Lisäksi kiireinen elämänrytmi saa ainakin minut helposti sortumaan johonkin pikaiseen, ei välttämättä niin terveelliseen ruokaan.

    Tulitko Sirje ajatelleeksi alkoholia? Muistan vasta lukeneeni, että Saksan panimoteollisuus kertoo alkoholin (ainakin oluen) kulutuksen vähentyneen Saksassa. Suomessa taas on edelleen hyvin yleistä juoda ja paljon kerralla, mikä vaikuttaa myös painoon ja terveyteen.

    Minä nyt en ole hyvä esimerkki miten pysytään terveenä. Tai siis normaalipainoisena, terveydessä ei (vielä) vikaa. Jos minua miettiin, niin ongelma ei ehkä ole pääasiassa ruuan laadussa, vaan sen määrässä ja ruokarytmissä. Kun on kovasti nälkä, tulee syötyä enemmän kuin olisi tarpeen tai turvauduttua vähemmän terveellisiin pikaisiin välipaloihin. Teoriassa tiedän miten pitäisi syödä, liikkua ja nukkua, mutta kaikissa kolmessa on parantamisen varaa!

    VastaaPoista