Lentotarjous ja uusi jugurttimaku

Jos joku nyt vielä harkitsee tulevansa käymään syksyn aikana täällä kylässä (tai vaihtoehtoisesti Marin luona, tai molempia), niin nyt kannattaa ehdottomasti tehdä päätös ja tarttua tilaisuuteen. Air Berlinillä on nimittäin parin päivän ajan voimassa tarjous, jossa lippuja Helsinki-Hampuri -välille myydään hintaan 29e. Ja siis oikeasti 29e, tuohon sisältyy verot jne. Tapani osti juuri itselleen siis menopaluun lokakuulle 58 eurolla, ja itse ostin paluulipun Helsinkiin 17.1. tuolla 29 eurolla! Tämän halvemmaksi noin hyvällä lentoyhtiöllä hinnat tuskin laskevat, kun verotonta hintaa noille lennoille tulee 6e/kpl...

Ja jottei tämä postaus nyt menisi ihan pelkästään Air Berlinin mainostamiseksi, niin tässä uusi löytö sarjassamme "outoja saksalaisia jugurttimakuja":



Mohn-Marzipan, eli unikko-marsipaani! En ole maistanut vielä, yleensä en tykkää unikosta, mutta eihän tälläistä voi jättää maistamatta!

Goslar

Yksisarvinen apteekin ulkoseinällä Goslarissa.

Meinasi aamulla tulla kiire junalle, kun aamupalalla uppouduin liiaksi kirjaan. Sitten tietysti ratikkakin meni suunnilleen nenän edestä, joten aika huolestuneena katselin kelloa ja laskeskelin minuutteja junan lähtöön siinä seuraavaa odotellessani. Onneksi asun lähellä keskustaa: olin loppujen lopuksi junassa kymmenisen minuuttia ennen lähtöaikaa. Eikä se myöhästyminenkään nyt niin olisi haitannut, olisi vain pitänyt odottaa tunnin verran seuraavaa junaa. Lähinnä olisi harmittanut, että olisin raahautunut sängystä ylös kahdeksalta turhan takia.

Junamatka Goslariin meni lähinnä maisemia katsellessa. Peltoja, vieriviereen rakennetuista punakattoisista taloista koostuvia pikkukyliä kirkontorneineen, tuulivoimaloita joista vain muutama jaksoi pyöriä laiskasti, jokunen puimuri työssään, yhden pellon laidalla pystyynkuivuneen puunkarahkan ylimmällä oksalla haukka vaanimassa saalista... Pikkuhiljaa tasaiset peltoaukeat muuttuivat kukkuloiksi horisontissa, sitten kukkulat tulivat lähemmäksi ja kasvoivat korkeutta, kunnes ne olivat yhtäkkiä aivan vieressä ja saavuimme Goslariin, kaupunkihan sijaitsee Harz-vuoriston pohjoisreunalla.

Goslarin rautatieasemalta on vain pari sataa metriä keskustaan. Sää oli helteinen, muttei painostava. Huomasin heti, etteivät paikan suosittelijat olleet olleet väärässä. Kaupunki on aivan käsittämättömän idyllinen! Valokuvat eivät tee oikeutta ollenkaan, koska niistä puuttuu se pikkukujien ja vanhojen rakennusten tunnelma. Ensivaikutelma oli suunnilleen, ettei tällaista paikkaa oikeasti voi olla! Satumaista tunnelmaa lisäsi ohittamani hääseurue: morsian oli kaunis kuin mikä, ja pari säteili onnea. Melkein liikutuin minäkin heitä katsellessani. Ainoa silmiinpistävä seikka oli hääseurueen pukeutuminen: osalla oli päällä puvut ja juhlamekot, mutta osa taas oli paikalla farkuissa!

Kävelin keskustan läpi Kaiserpfaltzille, joka on alunperin 1000-luvulla rakennettu ja 1800-luvulla restauroitu keisarillinen palatsi. Palatsi eli loistoaikojaan 1000-1200 -luvuilla, jolloin Saksan keisari ei pitänyt hovia missään yhdessä paikassa, vaan siirtyi hovinsa kanssa linnasta ja palatsista toiseen pitämään valtiopäiviä. Goslarin Kaiserpfaltzissa tätä tarkoitusta varten oli kaksi valtavaa salia: yläkerrassa yhdeltä seinältä osittain avoin kesäsali ja sen alapuolella talvisali. Talvisali pystyttiin lämmittämään tunnissa jopa 15-17 -asteiseksi lattian alla kulkevan höyryjärjestelmän avulla. Lattialämmitys, siis! Valitettavasti saksalaiset ovat kokemukseni mukaan jostain syystä vielä näin tuhat vuotta myöhemminkin siinä käsityksessä, että tuo 15-17 astetta on sopiva sisälämpötila, mistä syystä odotan talvea kauhulla...


Goslarin keisarillinen palatsi.

Kaiserpfaltz restauroitiin 1800-luvulla, koska Saksan yhdistyessä haluttiin vetää yhteneväisyyksiä keskiajan mahtavien keisareiden ja uuden keisari Vilhelm I:n välille. Niinpä muun restauroinnin lisäksi valtavaan kesäsaliin palkattiin taitelija maalaamaan seinille historiallisia kuvia entisajan keisareista ja ruhtinaista. Erityisen tärkeä oli Fredrik I Barbarossa, joka tarun mukaan ei hukkunutkaan Turkin-matkallaan vaan elää luolassa, josta käy kerran sadassa vuodessa tarkistamassa, ovatko Saksan mahdin päivät jälleen palanneet. Tarkoituksena oli tietenkin vihjata että Saksan yhdistymisen tapahtuessa näin oli käynyt ja Vilhelm I oli suunnilleen Barbarossa uudelleensyntyneenä. Salin keskimmäinen ja isoin maalaus esittikin sitten tietysti Saksan uusia keisareita, Vilhelm I:n lisäksi maalauksesta löytyvät ns. 99 päivän keisari Fredrik III ja hänen poikansa Vilhelm II, joita vanhat keisarit siunaavat ylhäältäpäin. Oli siellä Bismarckkin... Palatsi oli silti hieno kokemus ja herätteli taas kiinnostustani varhaiskeskiaikaan.

Mitä muuten tulee tuohon ensimmäisen keisarikunnan mahdin ihailuun myöhemmin, niin natsit itseasiassa yrittivät vähän samaa, he vain ottivat kohteekseen Barbarossan aikalaisen ja alaisen, ruhtinas Henrik Leijonan, jolla oli valtava herttuakunta. Sattui vain käymään niin, että kun natsit avasivat Henrikin sarkofagin ei sisällä ollut vainaja vastannutkaan aivan heidän odottamaansa vaaleaa urhoa: ruumis oli tummahiuksinen, pienikokoinen ja rampa. Henrik Leijona jätettiin sikseen, eikä hänestä tullut natsien esikuvaa.

Henrik Leijonaan liittyy sellainen mielenkiintoinen yksityiskohta, että hänen vaimonsa Matilda oli Rikhard Leijonanmielen sisar, mikä todistaa että tämä kuningassukujen ristiinnainti ja sisäsiittoisuus ei ollut uusi asia 1800-luvulla, jolloin se tuntui suorastaan kärjistyvän. Aiemmin mainitun Vilhelm III:n isoäitikin oli kuningatar Viktoria, jolle tuntuvat olevan sukua kaikki mahdolliset kuningassuvut jotain kautta nykyään...

Mutta tästä historialuennosta takaisin Goslariin. Loppupäivän vietin yksinkertaisesti kuljeskelemalla ympäri keskustaa. Jokaisen kadunkulman takaa tuntui löytyvän lisää käsittämättömän kauniita näkymiä ja idyllisiä paikkoja. Lounaan söin raatihuoneentorilla, jonka jälkeen jatkoin vaeltelua ympäriinsä. Muutamassa kaupassakin kävin, tosin muuta ei tullut ostettua kuin vihdoin sitä äidin niin kovasti vaatimaa käsidesiä.


Lounas: crepesejä kirsikoiden, jäätelön ja suklaahippujen kera.


Näkymä lounaspaikasta.

Illansuussa palasin junalla takaisin Hannoveriin väsyneenä kaikesta kävelystä, tuijottamisesta ja ihailusta. Oli ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, eikä turistejakaan ollut lopulta kovinkaan paljon, ainakaan verrattuna kaupungin viehättävyyteen. Annan lopuksi valokuvien puhua puolestaan...

Maschseefest ja alkoholittomista drinkeistä

Kirjoitustahti blogissa on hidastunut, kun arki alkaa asettua uomiinsa eikä erityistä raportoitavaa juuri ole. Töitä ja gradua, välillä käyn kaupungilla kaupassa tai muuten vaan. Hyvä tietysti teille, jotka ette ole yhtä innokkaina odottamassa uusia postauksia kuin lähimmät perheenjäsenet. Tulee melkein huono omatunto, kun huomaa trackerista, että äiti, Tapani, Mari ja Jüri on taas käyneet katsomassa olisiko mitään uutta, vaikkei mitään uutta ole.

Nyt on kuitenkin sentään jotain kirjoitettavaa, koska kävin eilen HRD-kollegoiden kanssa Maschseefestillä. Sää oli ihana: aurinkoinen ja niin lämmin, että farkuissa tuli alkuillasta liiankin kuuma, ja poislähtiessä kymmenen aikoihinkin tarkeni hyvin t-paidassa. Meille oli varattu pari pöytää Cocktailhouse-terassin yläkerrasta, josta oli tosi kaunis näköala itse järvelle, mutta myös hyvä näkyvyys läheiselle lavalle, jossa muutama bändi kävi heittämässä amerikkalaisia poprockcovereita. Siellä sitten istuskeltiin juomien kanssa ja juteltiin kaikenlaista. Lähdin puoli kymmenen jälkeen illan alkaessa pimentyä. Oli kiva ilta, tutustuin paremmin joihinkin työkavereihini, ja Maschseefestia oli kyllä kiva seurata kun sääkin oli niin kaunis.

Eilisillasta saankin sopivan aasinsillan jälleen yhteen kulttuurieroon: alkoholittomat cocktailit. Täällä on ilmeisesti ihan tavallista juoda erityisesti kesähelteellä alkoholittomia cocktaileja, niitä on jokaisen kahvila-baarin juomalistassa useita, ja ne ovat hyviä!. Suomessahan alkoholittomia drinkkejä juo lähinnä limppariin kyllästynyt seurueen kuski, ja tilauskin on silloin tyyppiä "Tee joku alkoholiton!" (Mistä taas johtui mieleen, että tämä "kuskikulttuuri" taitaa olla Suomessa maaseudulla huomattavasti yleisempää kuin isommissa kaupungeissa, koska niissähän pääsee kuitenkin aina julkisilla kotiin… Ovatko kaupunkilaisystäväni siis kokonaan jääneet paitsi kaikista "Kuka on tällä kertaa kuski?" –keskusteluista* ja kuskina olemisen iloista, ts. siitä kuinka yrittää jaksaa ainoana selvänä cokiksen voimalla pitää silmiä auki valomerkkiin saakka ja olla nukahtamatta rattiin? Parhaassa tapauksessa saa vielä taluttaa jonkun autoon ja autosta ulos.).

Tapani keksi kerran kaikista mahdollisista paikoista laivalla, että kokeillaan alkoholittomia drinkkejä listalta (jossa ne laivoilla on tietty lähinnä lasten takia) ja meni tilaamaan, jonka jälkeen tapahtui suunnilleen seuraavaa:

Baarimikko, odottaen selvästi että muutamme tilausta: Niin, tässähän ei siis ole alkoholia.
Tapani: Niin, ei se mitään.
Baarimikko: Ymmärrätte siis että tämä on alkoholiton drinkki?
Tapani ja Sirje: Joojoo.
Baarimikko: Niin, siis tähän ei tule ollenkaan alkoholia.
Tapani ja Sirje: Niin, tiedetään.
Baarimikko alkaa tehdä drinkkejä, katsellen meitä hämmästyneenä ja epäluuloisena. On ilmeisesti varma, että olemme niin kännissä, ettemme ymmärrä mitä tilaamme.
Baarimikko ojentaa drinkit ja sanoo hinnan, sekä: Nää on sitten alkoholittomia!
Tapani ja Sirje: Joo, niin pitikin.
Baarimikko jää selvästi vielä vilkuilemaan perään, ilmeisesti varmana että maistettuamme ettei drinkeissä ole alkoholia hyökkäämme raivoissamme takaisin. Hyvä ettei soittanut järjestysmiehiä laittamaan laivan putkaan tuollaisia sekopäitä, aikuiset ihmiset juo alkoholittomia drinkkejä

No, Maschseefestiin pääsen vielä ainakin toistamiseen ensi viikolla, koska tänään tuli työsähköpostiin kutsu lähteä sinne keskiviikkona harjoittelijaporukalla. Viikonloppuna taas on suunnitelmissa aloittaa vihdoin matkustelu, ajattelin käydä lauantaina katsastamassa sen Goslarin, kun sekä suomalaiset että saksalaiset ovat kilvan kehottaneet minua käymään siellä. Huomenna taas on vuorossa vähän erilainen työpäivä, koko päivän kestävä koulutus sen intranet-ohjelman käyttöön. Saksaksi tietysti.

*Koska nämä kuskikeskustelut käytiin lähinnä ennen kuin muutettiin ympäri Suomen kaupunkeja, ts.lukiossa, tai niinä harvoina kertoina kun on kotona käymässä ja päättääkin lähteä jonnekin illaksi, sisältyy keskusteluun usein myös "Kenen vanhemmat lainaa autoa?"-aspekti. Kyllä teillä kaupunkilaiskakaroilla on kaikki ollut helpompaa ;)

Maschsee, kakkua ja gradua

Eilen oli taas miltei helteinen päivä. Päätin käydä ensin kävelemässä Maschseen rannalla (näkisin samalla ne festarit) ja sitten vielä viettää aikaa keskustassa. No, Maschseefest olisi epäilemättä ollut paremmissa voimissaan myöhemmin iltapäivällä, mutta jonkinlaisen kuvan sain kuitenkin. Lähinnä kyse näytti olevan siitä, että Maschseen ranta on laitettu täyteen kaikenmoista ruokakojua, ravintolaa ja oluttelttaa seuraavien kolmen viikon ajan, lisäksi on erinäistä ohjelmaa eri esiintymislavoilla, lähinnä musiikkia. Maschsee vaikutti ihan kivalta paikalta kävelylle. Kiinnostavimpia olivat oikeastaan isot, selkäevä vedenpintaa viistäen uiskentelevat karpit. Ilmeisesti karpit pyydystetään jouluksi, koska joulukarppi on monessa keskieurooppalaisessa perheessä jouluaaton perinne. Periytyy tietysti jostain keskiajalta, kun jouluaatto oli vielä paastopäivä. Löysin netistä monia mielipiteitä asiaa koskien: toisten mielestä karppi on herkullista, toiset taas nyrpistävät nenäänsä pohjasta syövän ruotoisen kalan mudanmaulle.


Maschseen rantaa.


Maschseekarpfen, eli karppeja.

Käveltyä eilen ainakin tuli, koska kävelin Maschseelta keskustaan. Keskustassa ei sitten hirveästi enää huvittanutkaan shoppailla, kun sandaalit alkoi hiertää jalkoja. Jonkin verran nautiskelin kuitenkin auringosta, ja tulin sitten ruokakaupan kautta kotiin.

Ruokakaupasta oli pakko ostaa kokeeksi tällainen:



Siis kakun makuista jugurttia. Tuo "russischer Zupfkuchen" kiinnosti minua niin paljon, että googlasin sen. Kyseessä on saksalaisten suosima, suklaakakkutaikinaan rahkasta tehty juustokakku, jonka päälle vielä ripotellaan sitten niitä pohjataikinamöykkyjä. Kuten yleensä tällaisissa jonkun kansallisuuden mukaan nimetyissä ruuissa, myös tässä tapauksessa on ainakin joidenkin lähteiden mukaan niin, että kakkua itseasiassa kutsutaan Venäjällä saksalaiseksi kakuksi... No, tässä teille joka tapauksessa resepti. Jugurtti oli aika hyvää, tietysti varsin kermaista ja makeaa, joten ei mitään arkijugurttia ehkä kuitenkaan. Eniten minua hämmästyttää, että jugurtin valmistusaineluettelossa on noiden jugurtista löytyvien kakkupalojen yhtenä ainesosana "Lupinen", lupiineja! Mitä ihmettä?! No, wikipedian mukaan villilupiinista jalostetun makealupiinin siemenet ovat syötäviä ja niissä on paljon proteiinia.

Tänään olen ollut koko päivän kotona, mutta sen sijaan että olisin käyttänyt päivän löhöillen, olen mm. tiskannut ja pitkästä aikaa tehnyt jotain graduni eteen. Minulla on ollut jonkin aikaa jonkinlainen ahdistus päällä siitä, että olen pitänyt kesälomaa gradustani (loma tosin tuli ehdottomasti tarpeeseen sekä omasta, että myös koti-melkein-lääkärini mielestä: hänestä olin toukokuun lopussa niin stressaantunut yritysprojektin, gradun, koulutehtävien ja työnhaun kanssa, että siitä olisi pian alkanut olla haittaa terveydelle). Jostain syystä tämä ahdistus kuitenkin katosi muutama päivä sitten. Tänään olen siis lukenut lisää artikkeleita ja kaiken tähän mennessä kirjoittamani läpi. Onneksi olen aika tyytyväinen aikaansaamaani tekstiin, tästä on hyvä jatkaa. Eniten minua tosin jostain syystä ahdistaa ilmoittaa graduvalvojalleni, että 1.en ole saanut kesän aikana aikaan juuri mitään, ja 2.olen karannut maasta...

Rankka päivä

Eilisestä muodostuikin sitten kohtalaisen rankka, ainakin henkisesti. Todennäköisesti tosin vain minulle, vastaavat olosuhteet olisivat luultavasti saaneet jonkun toisen lähinnä kohauttamaan olkapäitään.

Eilen oli siis tosiaan iltapäivällä se HR-kokous, joka minun piti järjestellä. Vähän jännitti. Etsin tiedostot valmiiksi koneelle, löysin pienen etsiskelyn jälkeen toimistosta kaiken mukaan tarvittavan ja lähdin mielestäni hyvissä ajoin laittamaan kaikkea paikalleen. En ole koskaan aiemmin käyttänyt konferenssipuhelinta, videotykkiä jne, ja huone oli vieras joten meni jonkin aikaa, ennenkuin sain kaikki virtajohdot, puhelinlinjat, nettipiuhat jne kiinni. Olisin vielä ollut aika hyvin aikataulussa, mutta minun piti hakea ylimääräinen jatkojohto viisi kerrosta ylempää, jonka johdosta kokous pääsi vihdoin alkamaan n.kymmenen minuuttia myöhässä. Tietysti vielä sattui, että konferenssipuhelu katkesi ja piti aloittaa uudestaan – kahdesti, koska painoin ensimmäisellä kerralla vahingossa väärää näppäintä. No, tämä nyt ei varmaankaan kuulosta kovin katastrofaaliselta, mutta kun myöhässä olo sattuu olemaan henkilökohtainen painajaiseni. Jo pelkästään jos näyttää siltä, että aika käy jonnekin lähtiessä vähiin, muutun ärtyisäksi ja tiuskivaksi. Ja jos minun myöhästymiseni takia muut joutuvat odottamaan, niin se on sitten jo täysi katastrofi. Olin siis varsin paniikissa, kun Frau M. vielä sanoi (varmaankin ihan hyvää hyvyyttään), että minun täytyy seuraavan kerran aloittaa valmistelut aiemmin, jolloin teki lähinnä mieli tiuskaista että "Ai, ihanko totta?" (vaikka seuraavalla kerralla tietysti tiedän jo paljon paremmin, mikä pitää laittaa minnekin ja missä järjestyksessä). Loppukokous meni kyllä hienosti, löysin kaikki dokumentit ja osasin vaihtaa ne oikeaan aikaan. Ensikertalaiselta ehkä sitten kuitenkin ihan hyväksyttävä suoritus?

Tämä nyt ei tietenkään loppunut tähän. Viideltä alkoi se cross-cultural –tapahtuma, mutta se oli Rengasfirman toisessa toimipaikassa täällä Hannoverissa, n. puolen tunnin matkan päässä. Koska minun piti kokouksen jälkeen vielä viedä kaikki laitteet takaisin paikalleen, pääsin lähtemään myöhässä. Sitäpaitsi paniikin laukeaminen aiheutti päänsäryn. Paikka oli minulle myös täysin outo, joten kun lopulta löysin oikeaan, olin kymmenen minuuttia myöhässä ja ensimmäinen esitys jo alkanut. Toista kertaa myöhässä siis saman päivän aikana, molemmilla kerroilla vielä juuri kun pitää tehdä ensivaikutelma… Livahdin nopeasti katsomoon istumaan, vaikkakin jouduin tietysti eturiviin, koska siinä olivat ainoat vapaat paikat.

Tauolla huomasin yleisön joukossa pari tuttua harjoittelijaa, ja liityin heidän seuraansa. He kuitenkin lähtivät pian, joten olin yhtäkkiä keskellä aivan täysin vierasta porukkaa, joiden kanssa olisi vielä edessä se Stammtisch. Rohkeasti kuitenkin lähdin toisenkin esityksen loputtua muiden mukana Sol-Y-Mar –ravntolaan rautatieasemalle, ja onnistuin kuin onnistuinkin tutustumaan uusiin ihmisiin. Juttelin mm. paikallisen Maiken kanssa, joka oli aloittanut vasta tällä viikolla, sekä usalaisen Nicolen kanssa, joka opiskelee MIT:ssä fysiikkaa. MIT:ssä! Huh… Iltaa vietettiinkin sitten n.puoli kymmeneen saakka, kämpällä kävin nopean hiustenpesun jälkeen suoraan nukkumaan.

No, mikäli ne jotka eivät minua läpikotaisin tunne eivät sitä tuosta ylläolevasta vielä ymmärtäneet, niin päivä oli minulle henkisesti aika väsyttävä. Ylpeänä voin kuitenkin sanoa käyttäytyneeni melko "epäsirjemäisesti": ei siitä ole montakaan vuotta, kun olisin useassakin kohdassa toiminut toisin. Ensinnäkin, myöhästymispaniikistani huolimatta rauhoituin ja suoriuduin loppukokouksesta kunnialla. Toiseksi, vaikka olin vieläkin paniikissa ja häpeissäni tuosta myöhästymisestä, sekä lisäksi päänsärkyinen, niin yleensäkin lähdin sinne illanviettoon enkä suoraa päätä kotiin. Sitten, vaikka tiesin olevani myöhässä, etsin rauhallisesti oikean paikan ja liityin seuraan sen sijaan että olisin paennut paikalta. Jäin paikalle myös vielä, vaikka kaikki edes jotenkuten tuntemani henkilöt lähtivät. Menin jopa sinne ravintolaankin, ja tutustuin ihmisiin ihan oma-aloitteisesti, plus että olin paikalla niin pitkään kuin muutkin, enkä lähtenyt heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Huh, tuossa on niin paljon ujolle epäominaista toimintaa, että olen yrittänyt vakuutella itselleni, että myöhästymisistäni huolimatta minun pitäisi itseasiassa olla kaikesta tuosta itseni voittamisesta ylpeä!

Mitä tulee eilisen kokouksen sisältöön jne, niin se oli kyllä erittäin mielenkiintoista! Suomessa minulla ei olisi juurikaan mahdollisuuksia päästä osallistumaan tuon tason kokoukseen kansainvälisessä organisaatiossa. Toisaalta tuntui vähän oudolta, kun tällä strategiatasolla ihmiset ovat pelkkiä numeroita (toisaalta taas ylemmän tason johtajista puhutaan nimeltä kun heidän asemaansa yrityksessä arvioidaan). Tottakai ymmärrän sen, näitä juttujahan minä olen opiskellut vuosia, mutta en oikein ole varma miltä minusta tuntuu, kun silmää räpäyttämättä puhutaan satojen ihmisten irtisanomisista. Hetkellisesti tuli mieleen, että "Jaa-a, tässä minä nyt taidan monien mielestä istua itse pirun pesässä!", kun kuuntelin keskustelua siitä, millaisia sopimuksia on saatu aikaan missäkin ja missä on vielä ongelmia. Jokainen niistä irtisanotuista on kuitenkin ihminen, heillä on perheet jne. Toisaalta yritys ei tietenkään ole mikään hyväntekeväisyyslaitos, jonka tehtävänä on tarjota työtä ja rahaa kaikille… En tiedä, kumpaa pelkään enemmän: sitä, etten totu ikinä ajattelemaan ihmisiä tällaisissa tapauksissa numeroina, vai sitä että totun…

Tänään töissä eilinen kokousmyöhästely tuntui enää kovin pieneltä. Sain sitäpaitsi taas kehuja, kun Frau H. oli pyytänyt minua analysoimaan Rengasfirman sisäistä HR-strategian kommunikointia perustuen muihin yrityksiin ja opintoihini. Hän oli erittäin tyytyväinen ja positiivisesti yllättynyt analyysin määrästä ja laadusta muutamassa päivässä. Tänään oli myös tiedotustilaisuus henkilökunnalle toisen vuosineljänneksen tuloksesta. Sanoma oli suunnilleen, että menee oikeastaan hyvin markkinatilanteeseen verrattuna, vaikka toisaalta menee kyllä huonosti, vaikkakin siis menee hyvin, mutta älkää unohtako että tilanne on oikeasti vakava ja menee huonosti. Että näin. Lisäksi ilmoitettiin sikainfluenssasta sen verran, että Saksa on nyt päättänyt, että kun tauti on levinnyt jo niin laajalle, ei sairastuneiden perheenjäseniä enää pidetä karanteenissa. Pyysivät ilmoittamaan jos jonkun perheenjäsen sairastuu, koska töissä voi olla joku joka on raskaana tai kuuluu muuten riskiryhmään. Kyselin sitten esityksen jälkeen Frau H:lta, miten pitää toimia Rengasfirmassa jos tulee kipeäksi. Kuulemma kolme päivää saa olla pois ilman lääkärintodistusta - tosin tällä hetkellä jos flunssa tuntuu tulevan, pitäisi joka tapauksessa hakeutua lääkäriin ja ilmoittaa työpaikalle. Toivotaan nyt parasta. Mieleen tuli nimittäin sellainenkin, että jos satun sikainfluenssan saamaan, niin mulla ei kyllä ole yhtään ketään, joka kävis mulle kaupassa jne. Paras siis pysyä terveenä!

Hedelmiä, sikainfluenssaa ja tarjous mahdollisille vieraille

Ylläolevassa kuvassa tänänen saaliini supermarketin hedelmäosastolta. Ette usko, mikä vaikeus mulla on joka kerta valita. Tänäänkin olisi voinut mansikoiden (500gr 1,99e) sijaan ostaa pensasmustikoita (500gr 2,49e), persikoiden sijaan nektariineja (molemmat kilon rasiassa 1,29e, irtomyyntinä 1,99e), luumujen (1,39e/kilo) sijaan aprikooseja, tai sitten olisi voinut kokeilla karviaisia tai... Kaikki on niin halpaa ja hyvälaatuista! Noita brombeerejä, eli jotain karhunvatukan ja boysenmarjan sukulaisia ostin, koska halusin maistaa ja koska toi rasia oli alennuksessa, kun oli vähän kolhiintunut. Aika mieto maku niissä on.

Täällä alkaa viikonloppuna muutaman viikon kestävä Maschseefestival, siis kaikenmoista ohjelmaa kaikenikäisille Maschseen rannalla. Maschsee on 30-luvulla rakennettu tekojärvi lähellä keskustaa, nykyään suosittu vapaa-ajanviettopaikka. Tänään kuitenkin kuulin töissä, että viranomaiset ovat kehottaneet ihmisiä olemaan menemättä festareille sikainfluenssan takia. Vähintään kehotetaan pitämään hengityssuojusta. Jaa-a, monikohan tottelee... Ilmeisesti Hannoverissa on tähän mennessä n.pari sataa sikainfluenssatapausta, joista 38 tällä hetkellä sairaana eristyksessä. Näistä melkein kaikki ovat saaneet taudin lomaillessaan ulkomailla. Minua ei kyllä sinänsä pelota, jos sen taudin saa, niin saa sen sitten supermarketista tai työpaikaltakin. Tulee jos on tullakseen, olen kuitenkin nuori, terve ja yleensä aika vastustuskykyinen. Olin kuitenkin ajatellut, että Mari olisi ehkä halunnut tulla käymään festareilla kanssani, mutta eihän se nyt tietenkään käy, kun raskaana olevia kehotetaan välttämään väkijoukkoja.

Tajusin tänään yhtäkkiä, että jos joku nyt vielä haluaa tulla täällä käymään, niin kannattaa tottakai katsastaa Ryanairin lennot Tampereelta Bremeniin. Bremenistä on tänne kuitenkin vain tunnin junamatka. En itse harkinnut tätä vaihtoehtoa, koska halusin nimenomaan käydä Hampurissa Marin luona, mutta muille vaihtoehto on toki erittäin varteenotettava. Itseasiassa Ryanairilla on vielä huomisen ajan voimassa tarjous, jossa Tampere-Bremen -lentoja syys-lokakuulle saa alkaen eurolla (+verot jne). Mikäli saapuu viikonloppuna, lupaan tulla itse vastaan, muuten joutuu selviämään tänne itse, mutta vaikuttaisi siltä että Bremenin lentokentältä on raitiovaunu rautatieasemalle, josta sitten tulee junia tänne n.kerran tunnissa. Aikataulut kyllä näyttivät siltä, että tännepäin tulo Suomesta ei ole ongelma, mutta poispäin kyllä on: lento lähtee aamulla 6.30. Kannattaa silti miettiä esim. vaihtoehtoa että lentäisi tullessa Tampereelta Bremeniin ja takaisin menisi Air Berlinillä Hampurista Helsinkiin.

Sää on käyttäytynyt kohtalaisen kiltisti viikonlopun valitukseni jälkeen. Maanantaina oli hellettä, joten töiden jälkeen söin illalliseksi keskustassa penkillä istuen täytetyn sämpylän ja kiertelin muutenkin vähän ympäriinsä. Eilen oli myös ihan hyvä sää, ja tänään on taas lämmintä, vaikkakaan ei yhtä kuuma kuin maanantaina. Sallin siis itselleni kaupasta tullessa jäätelön: kaksi palloa 1,60e. Ongelmana vain on, että noissa italialaisissa jäätelöpaikoissa on niin paljon valikoimaa, että mulla menee ikuisuus päättäessä haluaisinko esim. jotain suklaista vai mieluummin sittenkin jotain hedelmää... Tänään söin pallon mansikkaa ja pallon vadelmaa, vadelma oli parempaa.

Töissäkin on ollut kivasti tekemistä, ja tuntuupa nyt ylpeältä kun Rengasfirman intranet-sivuille tuli mun kirjoittama esittely yhdestä vuosittain jaettavasta palkinnosta, jonka parissa työkaverini Christine nyt puuhailee. Tekstiin kun piti keksiä jokin kiva uusi idea, ja Christine tykkäsi mun ajatuksesta kovasti. Huomenna taas on ensimmäistä kertaa kerran kuukaudessa pidettävä yksikön kansainvälinen HR-kokous, joka minun pitää järjestellä, ts. tehtävänäni on raahata kokoushuoneeseen konferenssipuhelin, tietokone ja videotykki, laittaa ne toimimaan ja järjestää myös niin, että Kiinasta ja USAsta osallistuvat näkevät kaiken minun koneeni kautta. Lisäksi minun pitää vaihdella tiedostoja näkyviin sitä mukaa kun niistä keskustellaan. Odotan mielenkiinnolla! Huomisiltana onkin sitten ensimmäinen "Cross-cultural event", jossa harjoittelijat Kiinasta ja Intiasta esittelevät kotimaansa, ja sen jälkeen harjoittelijoiden yhteinen Stammtisch. Tutustuisikohan sitä vaikka uusiin ihmisiin?

Saksalaiset, ruoka ja terveys

Suomalaiset ovat ainakin suomalaisten uutisten mukaan jatkuvasti Euroopan kärkipäässä niin ylipaino- kuin elämäntapasairaustilastoissakin. Saksalaisten ruokailua seuranneena en kyllä voi kuin ihmetellä asiaa. Minusta nimittäin tuntuu, että keskivertosuomalainen (tai ainakin minun tuntemani keskivertosuomalainen) kiinnittää saksalaista huomattavasti enemmän huomiota ruuan terveellisyyteen, tai ainakin siihen mitä Suomessa pidetään terveellisenä ruokana.

En oikein tiedä, mistä selitykseni aloittaisin, mutta katsotaan nyt vaikka aamupalaa. Suomalainen syö usein puuroa tai ruisleipää, päällä tietysti juustoa, kinkkua tai vihanneksia. Saksalaiset sen sijaan syövät vaaleita sämpylöitä tai paahtoleipää marmeladin tai Nutellan kanssa. Siis herranjestas: pullaa, sokeria ja suklaata! Jopa ns. „moniviljasämpylät“ ovat huomattavasti suomalaista versiota vaaleampia. Juustoa toki syödään myös, mutta kaikki maitotuotteet ovat täällä huomattavasti rasvaisempia kuin Suomessa. Suomessa ihan tavallisen arkijuuston rasvaprosentti on 20-30 (ja kevytjuustovalikoimasta löytyy mitä tahansa välillä 5-20%), täällä normaalisti 40-50. Sama koskee mm. maitoa ja jugurttia: normaaliversio on täällä huomattavasti rasvaisempaa. Kevyttuotteitakin on tarjolla, mutta ne ovat suomalaiseen makuun rakenteeltaan melko omituisia, juusto kuivaa ja jugurtti rakeista. Herkullisia rasvaiset juustot ja jugurtit toki ovat, vastaavat tuotteet eivät minulle ainakaan Suomessa olisi mitään arkiruokaa vaan erityisherkkua. Olenkin mm. lopettanut margariinin käytön täällä kokonaan juuston rasvaisuuden takia, tosin epäilyttää kyllä saanko liikaa kovia rasvoja ja liian vähän pehmeitä tämän takia.

Työpaikkalounaastaan suomalainen maksaa enemmän kuin saksalainen, mutta hintaan sisältyy oikeastaan aina salaattipöytä. Täälläkin salaattia on tarjolla, mutta se maksaa usein erikseen. Toisinaan aterian hintaan sisältyy pienenpieni jälkiruokakupillinen lehtisalaattia tms. Saksalaiset vaikuttavat myös olevan innokkaita lisäämään ruokaansa suolaa, ihan iästä ja sukupuolesta riippumatta. Suomessa olen näin nähnyt tekevän lähinnä yli 40-vuotiaiden mieshenkilöiden. Kun suomalainen juo lounaalla yleensä maitoa tai vettä, täällä on tarjolla monta erilaista limpparia ja mehua. Ruuassa sinänsä ei juuri eroja ole, paitsi että täällä tuntuu olevan usein yhtenä vaihtoehtona lounaaksi esim. ranskalaisia, currywurstia, pizzaa jne. Kala on myös oikeastaan aina leivitettyä.

Kotona ruokaa valmistaessaan saksalaiset käyttävät suomalaisia enemmän puolivalmisteita, kuten pakasteita, kastikemixejä jne. Toisaalta kaupoissa on myös hyvät lihatiskit ja liha on halvempaa kuin Suomessa. Ruuan kanssa syödään usein pastaa tai riisiä, eikä todellakaan mitään tummaa versiota. Peruna syödään yleensä käsiteltynä, mm. ranskalaisina. Rasvakeitin on normaali kodinkone. Vihannesten osuudesta en osaa sanoa, mutta ainakin ne ovat kaupassa halvempia ja parempilaatuisia kuin Suomessa. Toivottavasti saksalaiset siis osaavat hyödyntää onnekkaan tilanteensa!

Karkkipäiviä saksalaiset eivät taida tuntea, ja karkkien houkuttelevuutta lisätään mainostamalla niihin lisättyjä vitamiineja. Oman houkutuksensa luovat myös joka kadunkulmasta löytyvät leipomot. Niistä on kyllä ihana ostaa tuoreita sämpylöitä tai leipää, mutta mukaan tarttuu samalla helposti myös croisantteja tai muita leivonnaisia, joista suurin osa on lehtitaikinapohjaisia.

Ylipäänsä saksalaiset siis vaikuttaisivat syövän huomattavasti suomalaisia enemmän valkoisia jauhoja, kovaa rasvaa ja lisäaineita, ja vähemmän vähärasvaista maitoa ja vihanneksia. Miksi suomalaiset ovat sitten niin sairaita, eihän se kaikki voi vain sisäsiittoisuudesta johtua? Mitä minä en näe tässä? Mille olen suomalaisuudessani sokea? Vai ovatko suomalaiset syöneet näin vasta niin vähän aikaa (n.20 vuotta?), että erot näkyvät tilastoissa vasta joskus 10-15 vuoden kuluttua?

Disclaimer: Tarkoituksenani ei ole sanoa, että asiat ovat Saksassa huonommin, tai etten pidä saksalaisesta ruuasta. Päinvastoin, Suomea huomattavasti paremmat ja halvemmat liha-, vihannes- ja hedelmävalikoimat saavat minut onneni kukkuloille. Minua ei myöskään häiritse syödä silloin tällöin epäterveellisemmin mutta saksalaisemmin: maassa maan tavalla! Tämä asia vain rehellisesti ihmetyttää minua.