Kulttuurieroja työpaikalla (ja vähän muutakin)

Tänään oli Marenin viimeinen työpäivä, jonka kunniaksi kävimme lounaan jälkeen läheisessä jäätelökahvilassa jätskillä. Iltapäivällä Maren sitten lähti, joten tästä eteenpäin saan selviytyä yksin. No, ei hätää, minulla on papereilla varsin hyvät ohjeet ja apua voi aina pyytää joko oppisopimuskoulutuksessa olevalta pojalta, joka on ollut tuolla jo jonkin aikaa, tai sitten muilta työntekijöiltä. Ensimmäisen täysin itsenäisen isomman tehtäväni sainkin jo pian Marenin lähdön jälkeen, mutta hyvän perehdytyksen ja ohjeiden avulla selvisin tehtävästä melko helposti. Huomista itsekseen selviämistä odotankin jo miltei innolla. Iltapäivällä juttelin myös saksaksi yhden kollegan, Frau M:n kanssa saksaksi. Sujui kohtuullisesti, ja kaikki kyllä puhuvat hyvää englantia jos niin pyydän, mutta tarkoituksella yritän pysytellä saksassa. Lähes kyllä harmittaa, kun kaikki kehuvat miten hyvä minun on aloittaa nyt, kun on lomat ja hiljaista. Frau M. lupaili, että lokakuussa tulee hektistä. Teki mieli sanoa, että tulispa jo nyt. En tykkää ollenkaan, jos ei ole tarpeeksi tekemistä. Siksi olenkin jo osittain kehittänyt itselleni tekemistä mm. viilailemalla powerpoint-esityksiä, joista oikeasti minun vastuullani olisi vain tiettyjen kuvien päivitys, mutta joita kukaan ei kyllä kiellä parantelemastakaan (varsinkin kun parannukset ovat laatua "Nuo numerot voisi olla kaksi milliä keskemmällä.").

Mutta siis niihin kulttuurieroihin. Ensinnäkin kaikki katsovat jutellessa hirveän intensiivisesti silmiin. Siis kyllähän Suomessakin silmiin katsotaan, mutta välillä sentään käännetään katse pois. Minusta tuntuu melkein vaivaannuttavalta, kun keskustelukumppanin katse suorastaan porautuu silmiin, ja välillä on suomalaisittain pakko vilkaista muualle, vaikka miten yritän katsoa takaisin. Toinen juttu on sitten puhuttelut ja toisiin ihmisiin viittaaminen. Minun on kauhean vaikea tottua, että viittaisin esim. omanikäiseeni Mareniin muille ihmisille puhuessani etunimen sijaan kutsumalla häntä Frau F:ksi. Olen tottunut suomalaiseen tapaan, jossa kaikista ylintä johtoa myöten puhutaan etunimellä. En myöskään puhuessani tiedä, ketä teititellä ja ketä sinutella, ja olen vielä niin sekaisin kaiken muun kanssa, etten taida edes huomata kumpaa teen. Toivottavasti en ole ketään loukannut... (Toisaalta puhuttu saksani on toistaiseksi niin kehnoa, että saanen paljon anteeksi.) Sähköpostin voi näköjään tuttavallisimmillaan lähimmille kollegoille aloittaa, että "Hallo Frau/Herr X", kun Suomessa kirjoittaisin vaan "Hei". Lisäksi en tajua yleensä heti, että minua puhutellaan, kun jostain kuuluu "fraulavoonen" (lähinnä mietin, että mitähän ne puhuu asumisesta=wohnen). Menee hetki, ennenkuin ymmärrän, että ai niin siis "Frau Lavonen".

Helteet jatkuvat edelleen, joten vietimme tämänkin illan Tapanin kanssa kaupungilla, ensin keskustassa, sitten uuden raatihuoneen viereisessä puistossa ja sitten jälleen keskustassa. Tuo uusi raatihuone on kyllä siitä mielenkiintoinen, että se on aivan käsittämättömän mahtipontinen rakennus, mutta rakennettu vasta 1913. Suomessa oli jo aivan toiset suuntaukset silloin, mutta niin täällä kuin Wienissäkin näköjään jylläsi vielä vanha ja korea rakennustapa (jonka varsinkin Tapani soisi olevan voimissaan vieläkin). Kävimme myös katsomassa raatihuoneen aulassa pienoismalleja Hannoverista eri vuosilta. Järkyttävin oli malli vuodelta 1945: koko kaupunki oli aivan raunioina. Sitä hävitystä on vaikea kuvitella, mutta varmaan 90% rakennuksista oli ilman kattoa ja monet pommitettu täysin maan tasalle. Kaupungin tilalla oli yksinkertaisesti raunioita raunioiden vieressä. Tuntuu käsittämättömältä että sellaisesta määrästä täyttä tuhoa on saatu rakennettua kokonainen kaupunki uudelleen. Minunkin kotitaloni näkyi pienoismallissa, ja oli säästynyt yllättävän hyvin, ainoastaan yksi pomminjälki katossa juuri minun asuntoni kohdalla. Muutenkin tässä kaupunginosassa oli jostain syystä enemmän seiniä ja kattoja jäljellä kuin muualla.


Hannoverin keskustan kauneimpia paikkoja, tietysti uudelleenrakennettu sodan jälkeen.


Uusi raatihuone puistosta nähtynä.


Me luultiin, että tällaisia on vain leffoissa, mutta läheltä edellisen kuvan ottopaikkaa löytyi puusta useampiakin.

Huomenna lähden suoraan töistä rautatieasemalle ja menemme junalla Hampuriin. Lauantaina on siis aika sanoa Tapanille taas hyvästit joksikin aikaa. Tapani on kyllä ihastuneempi Hannoveriin kaupunkina kuin minä (johtuen ilmeisesti italialaisesta jäätelöstä, ystävällisistä ihmisistä Games Workshopissa, kauniista kesäsäästä ja halvoista crepeseistä) ja suunnittelee palaavansa syyslomalla, jos vain mitenkään mahdollista. Onneksi töissä menee hyvin, on paljon helpompi jäädä tänne yksin kun viihtyy.

Työpäiviä ja helteisiä iltoja

Tutustuminen töihin on sujunut ongelmitta. Iltaisin tosin huomaan jossain vaiheessa aina olevani aika väsynyt, kun sen lisäksi että tulee paljon uusia asioita, ne kaikki tulevat vielä saksaksi. Pitää koko ajan keskittyä kuuntelemaan, että ymmärtää. Tiistaiaamuna oli myös lyhyt lääkärintarkastus saksaksi, koostui lyhyestä haastattelusta, punnituksesta ja verenpaineen mittauksesta. Haastavin oli tietysti tuo haastattelu, erityisesti kun piti selittää onko ollut mitään leikkauksia tms... Päättelin tosin, että "kysta" sanana tuskin on suomalaisperäinen, joten kokeilin siitä kaikki mahdolliset lausumismuodot, kunnes lääkäritädillä sytytti. Kysta on saksaksi Zyste. Lääkäritädin mielestä puhuin kyllä hyvin saksaa. Toisaalta minua melkein häiritsee, että olen töissä jopa hiljaisempi kuin muuten, koska en osaa ilmaista itseäni vielä tarpeeksi hyvin. Englanniksi olisin paljon puheliaampi.

Tiistaina lounaalla Maren tutustutti minut myös erääseen toiseen harjoittelijaan, joka lupaili kutsua minut joidenkin muiden harjoittelijoiden kanssa ensi viikolla after work-drinkeille. Lounaista muuten vielä sen verran, että ensimmäisen päivän terveellinen linja ei aivan ole jatkunut, kun söin eilen lounaaksi schnitzeliä ja paistettuja perunoita ja tänään currywurstia. Currywurst näyttää olevan suosituimpia ruokia ruokalassa, koska pitkät jonot nähdessään Maren jo arvasi, mitä ruokalistalla on. Olisin tietysti voinut syödä terveellisemminkin, mutta perustelin molempien päivien valintojani kulttuuriin tutustumisella. Schnitzel ei tosin ollut yhtä hyvää kuin Wienissä.

Eilen illalla kävimme Tapanin kanssa shoppailemassa. Ensin Tapani osti itselleen sporttisandaalit, kun edelliset ovat melko loppuunkuluneet ja sitäpaitsi jäivät Suomeen. Sitten menimme rautatieaseman viereiseen ostoskeskukseen varta vasten katsomaan Tapanille farkkuja. Huomattiin nimittäin jo muutama vuosi sitten, että Mexxin farkut sopivat Tapanille erinomaisesti, ja niitä on sitten ostettu Stockmannilta tai Aleksi13:sta kun on sopivia löytynyt. Lähiaikoina tosin ongelmana on ollut, että joko mistään ei enää tunnu löytyvän Mexxin osastoa, tai jos löytyy, niin siellä ei ole miesten farkkuja (plus että Tapania ei tietenkään kiinnosta tippaakaan mennä ostamaan niitä farkkuja yksin). Minä olin viime viikolla bongannut ostoskeskuksesta Mexxin myymälän ja myös, että siellä on farkkuja jopa alennuksessa. No, ne alennusfarkut ei tietenkään olleet malliltaan hyviä, mutta normaalihintaisten kanssa kävi parempi tuuri: Tapanille sopivaa mallia ja kokoa oli kolmessa eri värissä, jotka kaikki herra päätti ostaa, koska on kyllästynyt siihen, että omistaa noin kahdet farkut: toiset jotka on rikki ja toiset jotka on tosi rikki (ja aiemmin jotain pre-Sirje-aikaisia, äidin valitsemia, joita mä kielsin käyttämästä ja jotka vihdoin heitettiin pois vaatekaapin siivouksessa joku aika sitten). Nyt sitten on vihdoin kolmet hyvinistuvat ehjät farkut. Kaikenlisäksi kassalla kävi ilmi, että yhdet niistä olikin loppujen lopuksi alennuksessa! Tapanin veljentytön Veeran yksivuotislahja on myös nyt ostettu, samoin postikortit, jotka kirjoitetaan ja lähetetään jossain vaiheessa.

Sää on ollut helteinen koko alkuviikon, ja töissä olenkin ollut hameessa. Iltaisin on sitten käyty Tapanin kanssa kaupungilla kävelemässä, ja täytyy myöntää että myös jätskiä on tullut syötyä aika paljon. Töissä Maren on vielä huomenna opastamassa, mutta perjantaina on pärjättävä jo yksin. No, ainakaan töitä ei näin alkuun tule liikaa, kun suurin osa osastolta on lomilla. Toistaiseksi työ on ollut lähinnä valtavien Excel-taulukoiden päivittämistä ja pyörittelemistä, sähköpostien lähettelyä ja powerpointien hiomista ja päivitystä. Onneksi työt eivät ole mitään jokapäiväistä rutiinihommaa vaan vaihtelevat aina menossa olevien projektien mukaan, ja kansainväliset kontaktitkin ovat tosi yleisiä. Odotan jatkoa mielenkiinnolla!

Ensimmäinen työpäivä

Melko jännittyneenä astelin tänään ennen yhdeksää sisään Rengasfirman pääkonttoriin ja hissillä viidenteen kerrokseen. Löysin sinne minne pitikin melko ongelmitta, vaikka muuten rakennus tuntuu vielä aikamoiselta sokkelolta. Huomasin muuten, että työmatkaan menee aika tarkkaan 15 min.: puolet ajasta bussissa ja puolet kävellessä bussipysäkiltä töihin. Aloitimme päivän tutkimalla pomoni kanssa yleisesti Rengasfirman organisaatiokaavioita, jotta saan käsityksen siitä, missä työskentelemme ja keihin olemme eniten yhteyksissä. Tämän jälkeen tämänhetkinen harjoittelija Maaren ja Frau L. kävivät läpi erään kielikoeprojektin tämänhetkisen tilanteen. Lähetimme yhdessä joitakin sähköpostiviestejä ympäri maailmaa, ja kylläpä tuntui jännältä, kun niissä pyydettiin lähettämään vastaus minulle, koska Frau L. jäi tänään lomalle elokuun alkuun asti. Olen nyt aika hyvin kärryillä kyseisen projektin tämänhetkisestä tilanteesta. Saamistani mailivastauksista pitää sitten koota tietoja eri excel-tiedostoihin - vaikeinta on muistaa, minne kaikkialle tietoja pitikään syöttää. Puhuimme muuten koko päivän saksaa, koska sanoin aamulla, että yritetään. No, minun roolini oli tietysti toistaiseksi lähinnä kuunnella. Hankalimmaksi osoittautui tietokoneohjelmien käyttö saksaksi, pitää aina hetken miettiä, mitä mikäkin olisi englanniksi tai suomeksi.

Lounastauko oli positiivinen yllätys niin ruuan laadun kuin hinnankin suhteen. Lounasvaihtoehtoja on muutamia, ja niistä useimmat maksavat kolmisen euroa. Käteisellä ei tarvitse pelata, sillä rahaa ladataan myös tänään saamaani työntekijäkorttiin. Tänään söin salaattia ja kananrintaa. Eipä juuri tullut ikävä erään nimeltämainitsemattoman meijerijätin Amican kuuden euron lounaita ;)

Iltapäivällä jatkoin vielä asioihin tutustumista, mutta loppuajan sain selailla itsekseni intranettiä ja tutustua vielä kaikkiin tiedostoihin itsenäisesti, ettei tulisi infoähkyä heti ensimmäisenä päivänä. Pääsin myös lähtemään jo aiemmin, koska minulla ei joka tapauksessa ollut enää mitään tekemistä ja voin tehdä tunnit sisään myöhemmin. Tunnollista työntekijää tosin vaivaa, että ensimmäisen työpäivän jälkeen työaika on jo 1h15min miinuksella...

Toisaalta tänään oli erinomainen päivä lähteä aiemmin, sillä monen sadepäivän jälkeen tänään oli jälleen hellettä. Täydellinen ilta siis tutustua yhteen Hannoverin nähtävyyksistä, Herrenhäuser Gartenin barokkipuutarhaan. Toki siellä on ennen ollut linnakin, mutta se tietysti tuhoutui sodassa...Käveltiin sitten jalkamme kipeiksi puutarhassa. Kotiin palasimme vielä supermarketin kautta. Iltapalaksi odottaa keittiön pöydällä rasiallinen isoja pensasmustikoita, 1,69e! Myös helteisen sään pitäisi jatkua koko viikon.


Barokkipuutarhaa.


Ruusutarha.


Sirje ja patsas.


Tapani ja rakennus, joka ei ulkonäöstään huolimatta ole linna vaan yksi puutarhan rakennuksista.

Huomenna menen töihin kahdeksaksi, yhdeksältä minulla on tapaaminen harjoittelija-asioista vastuussa olevan henkilön kanssa, jolloin kai käymme läpi jotain harjoitteluun liittyviä paperijuttuja jne. Puoli yhdeltätoista ohjelmassa on lääkärintarkastus, ja lounaalle menemme yhdessä jonkin toisen osaston harjoittelijan kanssa, johon Maaren minut tahtoi tutustuttaa. Muuten päivä kuluu johonkin toiseen tällä hetkellä meneillään olevaan projektiin tutustuessa. Odotan mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää.

Rekisteröityminen ja eläintarha

Sain torstai-iltana vihdoin pitkän odotuksen jälkeen puoli yhdeltätoista sen vuokrasopimuksen vuokranantajalta, joten perjantaiaamuna oli kohteena Hannoverin keskustan Bürgeramt. Olin kuullut useammalta taholta, että asukkaaksi ilmoittautuessa saattaa joutua jonottamaan pitkäänkin, mutta onnekseni edelläni oli jonotuslapun mukaan vain yhdeksän henkilöä ja tiskejäkin oli auki useampia, joten loppujen lopuksi koko juttu oli ohi puolessa tunnissa. Asiointi piti hoitaa saksaksi, koska virkailija ei puhunut muita kieliä. Kyseli minulta onneksi kaiken tarvittavan erittäin selkeästi ja hitaasti ääntäen, joten ongelmia ei tullut ja sen verokortinkin sain mukaani. Niin, ja sitä vuokrasopimusta ei sitten vilkaistukaan… Sain myös mukaani kangaskassillisen kaikenlaista tietoa Hannoverista, sekä muutamia erilaisia roskapusseja jätteiden lajittelua varten. Tuohon lajitteluun pitänee piakkoin vielä tutustua tarkemmin, toistaiseksi en ole juuri ehtinyt vilkaistakaan saamiani materiaaleja.

Päivällä matkustin taas junalla Hampuriin. Sara ilahtui tulostani kovasti ja piti jonkinaikaa suorastaan show’ta saapumiseni kunniaksi. Illaksi kävimme vuokraamassa He’s Just Not That Into You –leffan, jonka katsoimme pizzan kera. Leffaa vuokratessa Mari keksi kyllä vahingossa hyvän strategian: olimme kuljeskelleet jo jonkin aikaa ympäri vuokraamoa, eikä yhtään mitään tuntunut löytyvän. Mari sitten katsoi kelloaan ja ilmoitti, että meillä on vain kuusi minuuttia aikaa valita leffa ja palata bussipysäkille. Päädyimme nopeasti tuohon yllämainittuun ja kiirehdimme kassan kautta pysäkille, jossa tietysti kävi ilmi, että aikaa olikin vielä vaikka kuinka paljon… Mutta saatiinpa valittua se leffa!

Lauantaiaamupäivällä kävimme katsastamassa läheisen kirpputorin, joka oli kyllä aika vaisu tapaus. Sara oli jostain syystä vakuuttunut, että olimme muutaman pysäkinvälin bussimatkan jälkeen Suomessa, ilmeisesti koska lähtiessä kommentoimme Saran suomalaisehkoa asustusta: mansikkapipo ja Rukan sadetakki. Hän oli ilmeisesti nyt päättänyt myös minun kuuluvan perheeseensä, koska aamulla joka kerta kun menin yläkertaan hakemaan tavaroita tms, huuteli Sara portaiden alapäästä huolissaan ”Sisje! Sisje! Sisje!”. Toisaalta Sara ilmeisesti edelleen luulee minua ja Lottaa yhdeksi henkilöksi, koska on nyt lopettanut vihdoin minun kutsumiseni ”Totaksi”, mutta sen sijaan väittää kaiken Lotan lahjoittaman olevan minulta… Niitä hassuja suomalaistätejä on siis vain yksi, jostain syystä se vain päättää muuttaa nimeä välillä.

Iltapäivällä hain Tapanin lentokentältä ja kävimme vielä Marin ja Sebastianin luona juomassa teetä, syömässä Marin tuliaisiksi toivomia Arnoldsin donitseja ja jakamassa lisää lahjoja ja tuliaisia Suomesta. Sara oli innoissaan saamastaan muumiposliiniastiastosta ja tarjoili kaikille teetä, jopa Tapanille jota muuten ujosteli. Illalla tulimme junalla Hannoveriin. Kuvia löytyy Marin blogista.

Päätimme jo lauantaina käydä katsastamassa sunnuntaina Hannoverin eläintarhan, jonka pitäisi olla Euroopan parhaimpia. Löysimme suoraan eläintarhalle menevän bussin melko läheltä kämppää, joten olimme perillä jo ennen yhtätoista. Eläintarha olikin positiivinen yllätys, muistutti monessa mielessä Singaporen eläintarhaa siinä, että eläimet tuntuivat olevan tosi lähellä, mutta kuitenkin erittäin aidossa ympäristössä. Eläintarhassa menikin kolmisen tuntia katsellen kaikkia virtahepoja, sarvikuonoja, leijonia, tiikereitä, kenguruita, antilooppeja jne. Erityisesti mieleen jäivät vuoden ikäinen elefanttivauva, mandrilliuros, jolla oli diabetes, sekä sudet. Satuimme susiaitauksen luo juuri ruokinta-aikaan, ja lauman hyökätessä etsimään lihanpalojaan yllätyimme molemmat. Sudet eivät nimittäin olleet niitä suomalaisia harmaita (joita näimme viime kesänä Ähtärin eläinpuistossa, jossa luulimme niitä osaksi kallioita kunnes jokin ääni sai ne nostamaan päänsä), vaan sellaisia isoja, hoikkia ja mustanruskeita. Itse asiassa juuri sellaisia Grimmin satujen takkuturkkisia susia, jotka voisi kuvitella Punahilkan seuraan tai puhkumaan ja puhaltamaan porsasten taloja kumoon. No, nämä sudet palastuivat sitten pohjoisamerikkalaisiksi. Jotenkin ne olivat niin vieraan ja ison näköisiä, että tuntuivat pelottavammilta kuin suomalaiset sukulaisensa. Kuvia voi katsella täältä.

Eläintarha oli kyllä erittäin nautittava myös hienon teemoituksensa takia. Esimerkiksi kaikki afrikkalaiset eläimet elivät Sambesi-joen mukaan nimetyllä alueella, jolla oli paljon aiheeseen liittyvää kasvistoa ja muuta rekvisiittaa, ja norsut ja tiikerit elivät intialaisia temppelinraunioita muistuttavassa rakennuksessa.. Hienolta näytti myös ensi vuonna avattava Yukon Bay, jonne sijoitetaan kaikki pohjoisen eläimet. Sinne saapuvat muuten myös ne Wienin eläintarhassa näkemäni jääkarhukaksoset! Ainoastaan isoista apinoista en tykännyt. Ne ovat minulle jotenkin liian inhimillisiä olemaan eläintarhassa. Simpanssien tylsistynyttä kyhjötystä katsoessa tulee mieleen, että vielä sata vuotta sitten oli eläintarhoissa näytteillä afrikkalaisia "villejä" (esim. Ota Benga). En nyt sano, että kyse on samasta asiasta, mutta mitä jos vaikka melkein onkin?



Pysähdyimme eläintarhassa myös syömään kanelilla ja sokerilla täytetyt crepet. Tapani on innoissaan, koska rakastui lettuihin Pariisissa.

Syötyämme ja levättyämme kotona menimme katselemaan Hannoverin sateista keskustaa, mm. uuden ja vanhan raatihuoneen ja oopperatalon. Hannover tietysti tuhoutui melko täysin sodassa, mutta jotain on sentään ollut varaa entisöidä. Toisaalta keskustassa on myös erittäin rumia betonikolosseja sodan jälkeiseltä ajalta.


Entisöityjä perinteisiä taloja keskustassa.

Loppuviikon aikana on tarkoitus käydä katselemassa vielä Hannoverin barokkipuutarhaa, shoppailla vähän, mahdollisesti käydä Ikeassa ja muuta pientä. Aikaa on tietysti vain iltaisin, koska olen päivät töissä. Tapani voikin ottaa lomapäivänsä rennosti, viettää aikaa Games Workshopissa ja muissa nörttikaupoissa tai halutessaan vaikka pelata koko päivän. Perjantaina menemme taas Hampuriin, että Tapani ehtisi viettää vielä aikaa Marin, Sebastianin ja Saran kanssa, ja lauantaina kultani palaakin jo Suomeen.

Loppuun pitänee kertoa vielä, että tein jotain erittäin epäsirjemäistä lauantaina. Kävin nimittäin omasta aloitteestani ja saksaksi esittäytymässä sille tyypille, jonka kanssa minun täytyy nyt aluksi jakaa nettikaapeli. Tuli puhetta myös langattomasta, joka täällä pitäisi olla ja lupasin, että Tapani voi katsoa, saisiko sen toimimaan. Nyt vaikuttaa vain siltä, että löytämissämme papereissa on kaikki muu oikein paitsi salasana. Joku on siis todennäköisesti vaihtanut sen, muttei kirjoittanut sitä ylös. No, Tapani tutkiskelee asiaa vielä viikon aikana, ja pitänee kysellä tietääkö kukaan muu asiasta mitään. Mutta sain muuten keskusteltua asiasta ongelmitta ja kehuja saksantaidoistani!

Ensivaikutelmia Rengasfirmasta

Tänään siis kävin tekemässä lyhyen tutustumiskäynnin Rengasfirmaan. Rengasfirma tuntuu olevan täällä iso juttu: olen nähnyt sen logon yliopiston seinässä ja vanhoja mainoksia koristamassa yhden U-bahn-aseman seiniä (mistä taas tuli mieleen, että pitänee teillekin selittää, että käytännössä täällä ratikka ja U-bahn ovat sama asia, linjat vain ajavat keskustassa osittain maan alla). Itse Rengasfirman päärakennus on valtava vanha tehdaskompleksi, tummaa tiiltä ja ristikkoikkunoita. Löysin bussipysäkin kolossin toiselta puolelta, joten ajattelin että siihen ei voi olla pääsisäänkäynniltä pitkä matka. No, kyllä muutaman sata metriä sain kävellä, mutta työmatka tulee joka tapauksessa sitä bussipysäkkiä käyttäen lyhyemmäksi kuin aiemmin löytämääni. Matkaan menee n.15-20 minuuttia riippuen bussin odotteluajasta.

Sisältä tilat ovat tietysti täysin modernit. Olin paikalla vähän ajoissa, koska olin varannut matkaan aikaa. Tarkoitukseni oli kävellä ulkona vielä vähän aikaa, mutta alkoi tietysti sataa, joten menin suosiolla sisälle jo viittätoista vaille. Minua pyydettiin istumaan ja odottamaan, istumaan en tosin päässyt koska aulan istumapaikat oli vallannut pari pukumiesseuruetta. Puhelinhaastattelusta tuttu Frau L. tuli hakemaan minut hissillä viidenteen kerrokseen, jossa juttelimme ensin hänen huoneessaan jonkin aikaa, välillä saksaksi ja välillä englanniksi. Ensiksi sain tietysti kuulla, kuinka tyytyväisiä ovat kun valitsin juuri heidät vaikka minulla oli toinenkin tarjous, sitten Frau L. varmisti että minulla on asunto ja etten tarvitse apua minkään kanssa, kun olen tullut niin kaukaa. Painotti myös, että saan aina kysyä jos tarvitsen apua jonkin kanssa muuttoon tms liittyen. Täytyy sanoa, että olen kyllä saanut niin paljon apua niin Marilta kuin Rengasfirman hr-kontaktiltani, että kaikki on sujunut suorastaan helpommin kuin Wienissä tai Singaporessa, jossa minulle kyllä kerrottiin mitä pitää tehdä, mutta kaikki piti kuitenkin hoitaa itse.

Frau L. kertasi jälleen minulle osaston toimintaa. Minun tehtäväni on yksinkertaisesti auttaa 5-6-henkistä tiimiä projekteissa ja mitä nyt eteen tuleekaan. Mitään jokapäiväisiä rutiinihommia ei ole, vaan työtehtävät riippuvat aina kulloinkin käynnissä olevista projekteista. Lisätietoa tämän hetken tilanteesta saan ensi viikolla. Koska olen tämänhetkisen harjoittelijan Maarenin kanssa yhtä aikaa töissä ensi torstaihin, on minulla siihen asti aikaa perehtyä työhön. Lisäksi minulle painotettiin oma-aloitteisuuden tärkeyttä, sekä sitä, että aina pitää kysyä jos ei ymmärrä, varsinkin kun saksa ei ole äidinkieleni ja kaikki kyllä puhuvat englantia. Yksi tällä hetkellä alussa olevista projekteista firmassa liittyykin englanninkielen nostamiseen tärkeämpään asemaan henkilöstöhallinnossa, tulevaisuudessa mm. kaikkien rekrytoitujen pitää suorittaa kielitesti.

Frau L. myös esitteli minut muutamalle paikalla olevalle kollegalle, sekä Maarenille, jonka kanssa sain jutella vähän aikaa työstä kahdestaan. Ala-Saksissa on juuri meneillään lomakausi, joten osa porukasta on lomalla, minkä takia ensimmäiset viikot voivat olla rauhallisempia. Lopuksi sovimme, että tulen maanantaina vähän ennen yhdeksää viidennen kerroksen toimistoon. Yleisesti ihmiset tuntuvat tulevan töihin kahdeksan ja yhdeksän välillä, harjoittelijoiden työaika on kahdeksan tuntia. Vaikutti myös siltä, että olin aavistellut toimiston pukeutumiskoodin oikein: toimistovaatteet, mutta ei mitään erityisen virallista. Juuri sellaisia vaatteita, joita olen mukaani pakannutkin siis.

Oli kyllä erittäin hyvä päästä tutustumaan paikkaan ja ihmisiin edes vähän ennen maanantaita. Nyt ei sitten jännitä enää niin paljon. Melkein eniten minua jännittää nyt, muistanko reitin hissiltä oikeaan paikkaan maanantaiaamuna. Itse työ kuulostaa mielenkiitoiselta ja vaihtelevalta. No, ensi viikollahan sitä sitten näkee, millaista se on!

Vihdoin Hannoverissa

Päivät Hampurissa meni nopeasti. Mitään erityistä ei juuri tehty, lähinnä nautittiin kauniista säästä puutarhassa ja jätskillä ja maanantaina käveltiin ympäri keskustaa. Maanantaina tosin junalippuautomaatti söi mun 20e, joten pikaisesta junalipun ostosta tulikin vähän pitempi kun jouduttiin jonottamaan infopisteessä. Rahaa en vielä saanut takaisin, vaan piti täyttää sellainen lappu, johon piti merkitä saksalainen pankkitili. Raha tulee nyt sitten Marin tilille ja hän maksoi minulle uuden lipun. Prepaidinkin sain hankittua puhelimeen, joten nyt mulla on saksalainenkin numero, vaikkakaan en todellakaan muista sitä ulkoa. Tässä pari kuvaa vielä viikonlopulta.


Jäätelöä! Miksei Suomessa ole samanlaisia jäätelökahviloita kuin Saksassa, vaikka suomalaiset ovat eurooppalaisittain jäätelön kärkikuluttajamaita?


Sara väsyi kaupungilla kiertelystä kertakaikkiaan ja kiukuteltuaan jonkin aikaa sammui kuin puulla päähän lyötynä Marin syliin.

Hannoveriin saavuin tiistaina junalla. Koska Tapani tulee jo lauantaina ja käymme joka tapauksessa Marin luona, jätin valtavan matkalaukkuni vielä sinne. Helpompi raahata tavaroita kahdestaan, sitäpaitsi osan olen saanut tuotua tänne jo repussa. Alkuillan vietin Ikeassa, joka sijaitsee Hannoverin kuuluisan messualueen vieressä, mutta muuten keskellä ei mitään. Tuli ostettua kaksi tyynyä, kaksi peittoa, yksi pussilakanasetti (toisen lainaan Marilta), kaksi pyyhettä ja kaikenlaista pientä. Hintaa tuli onneksi reilusti alle 30e. Söin vielä yhden hotdogin (hodari+juoma 1e!) ja suuntasin kantamuksineni takaisin kämpälle, josta sitten etsiydyin vielä ruokakauppaan. Tänään kävin katsomassa, missä Rengasfirman pääkonttori sijaitsee ja miten sinne pääsee, sekä kiertelemässä keskustaa ja uudestaan ruokakaupassa, kun näin alussa pitää täyttää kaappeja, muttei jaksa kantaa paljon kerralla koska kauppa ei ole aivan lähellä. Nyt illalla juttelin vähän vuokranantajani kanssa, jonka ansiosta minulla nyt on ainakin jonkinlainen netti, tosin jaan kaapelin yhden toisen tyypin kanssa ainakin toistaiseksi. Tutustuin myös yhteen kimppakämpässä asuvaan tyttöön ja yllätyksekseni sain puhuttua hänen kanssaan saksaa aika hyvin.

Ajattelin nyt listata tähän vähän plussia ja miinuksia tästä asunnosta tähän mennessä.
+ Hyvä sijainti. Alue on rauhallinen, mutta keskustaan on kävelymatka. Myös raitiovaunulla pääsee, jos ei halua kävellä. Rengasfirmaan pääsee bussilla, tai kävellen jos olo tuntuu reippaalta.
+ Vanha kaunis talo, ja talon iästä huolimatta esim. wc ja lämmitys modernit.
+ Paljon tilaa, isot huoneet, täysin kalustettu.
+ Oma asunto, mutta mahdollisuus tutustua myös paikallisiin, vaikuttavat toistaiseksi kivoilta.
+ Pesukone kimppakämpässä.
+ Vuokranantaja aika rento tyyppi.
- Viides kerros, ei hissiä.
- Vuokranantaja saattaa kimppakämppähuoneessaan yöpyessään käyttää keittiötä, toisaalta käy vain n.kerran kuussa ja keittiö on erillinen huone.
- Vuokranantaja vaikuttaa vähän liiankin lepsulta minun makuuni.
- Ei supermarkettia aivan lähellä.
- Koska paikka on täynnä vuokranantajan tavaroita, en tunne asunnon olevan mitenkään erityisesti minun.

Siinäpä noita. Aluksi minua jännitti myös kaasuhella, mutta kokeilin sitä ekan kerran tänään ja hyvin toimi. Kaikki ammattilaiskokithan vannovat kaasuhellan nimeen, koska siinä lämmönsäätely vaikuttaa pannuun heti (koska pannu on suoraan liekin päällä) toisin kuin tavallisessa hellassa, jolla menee aikaa lämmetä ja jäähtyä.

Huomenna menen ekaa kertaa Regasfirmaan tutustumaan. Minun oli myös tarkoitus saada tänään vuokranantajalta vuokrasopimus, jotta voisin mennä Bürgeramtiin rekisteröitymään, koska tarvitsen sieltä Lohnsteuerkarten eli verokortin, mutta saankin sen vasta huomenna joten voin mennä sinne vasta perjantaina.

Loppuun kuvia kämpästä.


Talo.


Kotikatu, tämä talo toinen vasemmalta, jää yläosasta puun taa.


Makuuhuone.


Keittiö.


Talvipuutarha, joka on isompi mutta näkyy tässä vain osittain.

Niin, ja saa niitä kommenttejakin laittaa.

Ensimmäiset päivät Saksassa

Lentoni Hampuriin piti lähteä perjantaina klo.13.40, mutta lähdin kentälle jo hyvissä ajoin, koska kaikkialla oli varoiteltu Helsinki-Vantaan olevan ruuhkautunut ja jonotuksen voivan kestää kaksikin tuntia suositun lomaviikonlopun takia. Olin siis kentällä jo yhdentoista jälkeen. Jonoa olikin jonkun verran, mutta Air Berlinin tiskit ja turvatarkastus vetivät niin hyvin, että olin tietysti valmis jo ennen puolta kahtatoista... Katselin läpi lentokentän kaupat, ostin Saralle tuliaisiksi vaaleanpunaisen muumi-t-paidan ja kävin kahvilassa syömässä leivän ja juustokakkua. Boardingin piti alkaa klo. 13.10, joten ennen yhtä siirryin odottelemaan portille, jossa lueskelin kirjaa aikani kuluksi. Satuin sitten vilkaisemaan monitoria, jossa arvioiduksi lähtöajaksi olikin muuttunut 15.10! No, tuli sitten se matkalukemiseksi aiottu kirja luettua jo konetta odotellessa. Koska portilta näki hyvin kiitoradalle, näin kun koneemme vihdoin saapui, siitä purettiin saapuvat matkustajat ja matkatavarat ja uusia laukkuja alettiin lastata sisään. Tunnistin jopa oman laukkuni joukosta!

Pääsimme lähtemään vihdoin kolmen aikoihin. Myöhästymisen syyksi selitettiin, että koneessa oli ollut Hampurissa tekninen vika, jonka vuoksi se oli täytynyt vaihtaa. Onneksi olin saanut kentältä ilmaiseksi päivän Hesarin, niin oli vielä jotain lukemistakin. Perillä sain laukun aika nopeasti, ja Mari ja Sara olivat minua vastassa. Sää oli kuuma, +30c, joten 22 kiloa painavan laukun raahaaminen oli aika hikistä puuhaa. Sara ei tietenkään muistanut minua, muttei kuitenkaan suuremmin vierastanut, vaan esitteli minulle lelujaan jo S-bahnissa ja bussissa. Muutaman kerran on jo onnistunut kutsumaan minua "Siijeksi", mutta suurimmaksi osaksi olen vielä "Totta", koska Lotta oli täällä viime viikolla. Marin ja Sebastianin omakotitalon remontti on vielä kesken, mutta kyllä täällä jo asumaan pystyy. Sara oli innoissaan saamistaan tuliaisista ja näytti tosi söpöltä vaaleine kiharoineen äidin lahjoittamassa mansikkahatussa! Illalla Mari lähti ystävänsä synttäreille, mutta koska Sara oli kuumeinen, jäi Sebastian hoitamaan häntä. Minä taas olin liian väsynyt lähteäkseni mukaan, ja kävinkin nukkumaan aika aikaisin.

Lauantaiaamuna lähdimme Marin kanssa junalla Hannoveriin. Matka kesti reilut pari tuntia, koska olimme ostaneet Niedersachsenticketin, jolla voi matkustaa Ala-Saksissa ja Hampurissa hitaammilla junilla päivän ajan korkeintaan viisi ihmistä hintaan 28e. Lippu kelpaa myös Hampurin ja Hannoverin julkisissa. Sekä Hampurin että Hannoverin rautatieasemat olivat aivan täynnä ihmisiä, ilmeisesti koska täällä on juuri alkanut kesälomat.

Hannoveriin ihastuin heti ensinäkemältä. Ostimme lounaaksi pizzapalat, ja ne syötyämme lähdimme raitiovaunulla katsomaan asuntoani, jossa olimme sopineet tapaavamme vuokranantajani klo.13. Matka kesti alle 10 min ja alue oli todella kaunis ja rauhallinen! Asunto on tosin vanhan talon ylimmässä kerroksessa, ei hissiä, joten kapuamista tuli. Talossa on joka kerroksessa yksi asunto, ylimmässä siis ulko-oven jälkeen käytävän varrella ensin kimppakämpän asukkaiden huoneet ja keittiö ja käytävän päässä ovi minun asuntooni, joka koostuu isohkosta makuuhuoneesta, keittiöstä ja talvipuutarhasta (lasitettu parveke goes 1900-luvun alku). Lisäksi minulla on oma wc ja suihku. Erityisesti keittiö näyttää jotenkin tosi saksalaiselta. Vuokranantaja vaikutti ihan kivalta, tosin puhui huomattavasti epäselvempää saksaa kuin suurin osa muista saksalaisista. Minua suorastaan nolotti, miten ruosteessa oma saksani taas oli. Sain jo kämpän avaimet ja jätinkin vaatekaappiin jonkin verran tavaraa, ettei olisi niin paljon raahattavaa myöhemmin. Sovimme, että varsinainen vuokrasopimus allekirjoitetaan keskiviikkona, jolloin katsomme myös nettiyhteyttä. Kämpässä on sekä kaapelilla toimiva netti että langaton, mutta langaton ei tällä hetkellä tunnu toimivan ja kaapelinkin kanssa pitää vähän säätää.

Kävelimme Marin kanssa kämpältä keskustaan, kävimme jäätelökahvilassa ja pidimme molemmat tosi paljon näkemästämme. Hannover vaikutti ehdottomasti kokoistaan isommalta kaupungilta! Toisaalta välimatkat ovat lyhyitä, ja pystyn todennäköisesti käymään töissä kävellen. Takaisintulomatkalla jouduimme vaihtamaan junaa Ülzenissä, mutta se ei haitannut, koska Ülzenin juna-asema on Wienistä tutun Hundertwasserin suunnittelema, ja nyt ehdimme vilkaista sitä myös sisältäpäin. Eilisillan vietimme kotona telkkaria katsellen. Tänä aamuna Sebastian ja Sara lähtivät kirkkoon, mutta Mari jäi kanssani kotiin aamupahoinvointinsa takia. Erityisempiä suunnitelmia päiväksi ei ole.

Koska saan sen vuokrasopimuksen vasta keskiviikkona, en voi käydä tekemässä ilmoittautumista kaupungille suunnitelmieni mukaan vielä tiistaina, joten päätin olla täällä Hampurissa vielä maanantain ja siirtyä Hannoveriin vasta tiistaina. Tiistai-iltana pitänee käydä Hannoverin Ikeassa hankkimassa mm. peittoja ja tyynyjä. Astioita ei onneksi tarvitse ostaa. Sain myös mailia Rengasfirmalta, etten tarvitse paikallista pankkitiliä ja he hoitavat ilmoittautumiseni paikalliseen Krankenkasseen, joten minulla on ensi viikoksi huomattavasti vähemmän virallista ohjelmaa kuin pelkäsin. Torstaina käyn tutustumassa Rengasfirmaan ja perjantaina palaankin taas Hampuriin, jotta voin olla Tapania lauantaina lentokentällä vastassa.

Loppuun vielä kuva Ülzenin rautatieasemasta. Taattua Hundertwasseria! Kämpästä kuvia tulee myöhemmin.