Rankka päivä

Eilisestä muodostuikin sitten kohtalaisen rankka, ainakin henkisesti. Todennäköisesti tosin vain minulle, vastaavat olosuhteet olisivat luultavasti saaneet jonkun toisen lähinnä kohauttamaan olkapäitään.

Eilen oli siis tosiaan iltapäivällä se HR-kokous, joka minun piti järjestellä. Vähän jännitti. Etsin tiedostot valmiiksi koneelle, löysin pienen etsiskelyn jälkeen toimistosta kaiken mukaan tarvittavan ja lähdin mielestäni hyvissä ajoin laittamaan kaikkea paikalleen. En ole koskaan aiemmin käyttänyt konferenssipuhelinta, videotykkiä jne, ja huone oli vieras joten meni jonkin aikaa, ennenkuin sain kaikki virtajohdot, puhelinlinjat, nettipiuhat jne kiinni. Olisin vielä ollut aika hyvin aikataulussa, mutta minun piti hakea ylimääräinen jatkojohto viisi kerrosta ylempää, jonka johdosta kokous pääsi vihdoin alkamaan n.kymmenen minuuttia myöhässä. Tietysti vielä sattui, että konferenssipuhelu katkesi ja piti aloittaa uudestaan – kahdesti, koska painoin ensimmäisellä kerralla vahingossa väärää näppäintä. No, tämä nyt ei varmaankaan kuulosta kovin katastrofaaliselta, mutta kun myöhässä olo sattuu olemaan henkilökohtainen painajaiseni. Jo pelkästään jos näyttää siltä, että aika käy jonnekin lähtiessä vähiin, muutun ärtyisäksi ja tiuskivaksi. Ja jos minun myöhästymiseni takia muut joutuvat odottamaan, niin se on sitten jo täysi katastrofi. Olin siis varsin paniikissa, kun Frau M. vielä sanoi (varmaankin ihan hyvää hyvyyttään), että minun täytyy seuraavan kerran aloittaa valmistelut aiemmin, jolloin teki lähinnä mieli tiuskaista että "Ai, ihanko totta?" (vaikka seuraavalla kerralla tietysti tiedän jo paljon paremmin, mikä pitää laittaa minnekin ja missä järjestyksessä). Loppukokous meni kyllä hienosti, löysin kaikki dokumentit ja osasin vaihtaa ne oikeaan aikaan. Ensikertalaiselta ehkä sitten kuitenkin ihan hyväksyttävä suoritus?

Tämä nyt ei tietenkään loppunut tähän. Viideltä alkoi se cross-cultural –tapahtuma, mutta se oli Rengasfirman toisessa toimipaikassa täällä Hannoverissa, n. puolen tunnin matkan päässä. Koska minun piti kokouksen jälkeen vielä viedä kaikki laitteet takaisin paikalleen, pääsin lähtemään myöhässä. Sitäpaitsi paniikin laukeaminen aiheutti päänsäryn. Paikka oli minulle myös täysin outo, joten kun lopulta löysin oikeaan, olin kymmenen minuuttia myöhässä ja ensimmäinen esitys jo alkanut. Toista kertaa myöhässä siis saman päivän aikana, molemmilla kerroilla vielä juuri kun pitää tehdä ensivaikutelma… Livahdin nopeasti katsomoon istumaan, vaikkakin jouduin tietysti eturiviin, koska siinä olivat ainoat vapaat paikat.

Tauolla huomasin yleisön joukossa pari tuttua harjoittelijaa, ja liityin heidän seuraansa. He kuitenkin lähtivät pian, joten olin yhtäkkiä keskellä aivan täysin vierasta porukkaa, joiden kanssa olisi vielä edessä se Stammtisch. Rohkeasti kuitenkin lähdin toisenkin esityksen loputtua muiden mukana Sol-Y-Mar –ravntolaan rautatieasemalle, ja onnistuin kuin onnistuinkin tutustumaan uusiin ihmisiin. Juttelin mm. paikallisen Maiken kanssa, joka oli aloittanut vasta tällä viikolla, sekä usalaisen Nicolen kanssa, joka opiskelee MIT:ssä fysiikkaa. MIT:ssä! Huh… Iltaa vietettiinkin sitten n.puoli kymmeneen saakka, kämpällä kävin nopean hiustenpesun jälkeen suoraan nukkumaan.

No, mikäli ne jotka eivät minua läpikotaisin tunne eivät sitä tuosta ylläolevasta vielä ymmärtäneet, niin päivä oli minulle henkisesti aika väsyttävä. Ylpeänä voin kuitenkin sanoa käyttäytyneeni melko "epäsirjemäisesti": ei siitä ole montakaan vuotta, kun olisin useassakin kohdassa toiminut toisin. Ensinnäkin, myöhästymispaniikistani huolimatta rauhoituin ja suoriuduin loppukokouksesta kunnialla. Toiseksi, vaikka olin vieläkin paniikissa ja häpeissäni tuosta myöhästymisestä, sekä lisäksi päänsärkyinen, niin yleensäkin lähdin sinne illanviettoon enkä suoraa päätä kotiin. Sitten, vaikka tiesin olevani myöhässä, etsin rauhallisesti oikean paikan ja liityin seuraan sen sijaan että olisin paennut paikalta. Jäin paikalle myös vielä, vaikka kaikki edes jotenkuten tuntemani henkilöt lähtivät. Menin jopa sinne ravintolaankin, ja tutustuin ihmisiin ihan oma-aloitteisesti, plus että olin paikalla niin pitkään kuin muutkin, enkä lähtenyt heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Huh, tuossa on niin paljon ujolle epäominaista toimintaa, että olen yrittänyt vakuutella itselleni, että myöhästymisistäni huolimatta minun pitäisi itseasiassa olla kaikesta tuosta itseni voittamisesta ylpeä!

Mitä tulee eilisen kokouksen sisältöön jne, niin se oli kyllä erittäin mielenkiintoista! Suomessa minulla ei olisi juurikaan mahdollisuuksia päästä osallistumaan tuon tason kokoukseen kansainvälisessä organisaatiossa. Toisaalta tuntui vähän oudolta, kun tällä strategiatasolla ihmiset ovat pelkkiä numeroita (toisaalta taas ylemmän tason johtajista puhutaan nimeltä kun heidän asemaansa yrityksessä arvioidaan). Tottakai ymmärrän sen, näitä juttujahan minä olen opiskellut vuosia, mutta en oikein ole varma miltä minusta tuntuu, kun silmää räpäyttämättä puhutaan satojen ihmisten irtisanomisista. Hetkellisesti tuli mieleen, että "Jaa-a, tässä minä nyt taidan monien mielestä istua itse pirun pesässä!", kun kuuntelin keskustelua siitä, millaisia sopimuksia on saatu aikaan missäkin ja missä on vielä ongelmia. Jokainen niistä irtisanotuista on kuitenkin ihminen, heillä on perheet jne. Toisaalta yritys ei tietenkään ole mikään hyväntekeväisyyslaitos, jonka tehtävänä on tarjota työtä ja rahaa kaikille… En tiedä, kumpaa pelkään enemmän: sitä, etten totu ikinä ajattelemaan ihmisiä tällaisissa tapauksissa numeroina, vai sitä että totun…

Tänään töissä eilinen kokousmyöhästely tuntui enää kovin pieneltä. Sain sitäpaitsi taas kehuja, kun Frau H. oli pyytänyt minua analysoimaan Rengasfirman sisäistä HR-strategian kommunikointia perustuen muihin yrityksiin ja opintoihini. Hän oli erittäin tyytyväinen ja positiivisesti yllättynyt analyysin määrästä ja laadusta muutamassa päivässä. Tänään oli myös tiedotustilaisuus henkilökunnalle toisen vuosineljänneksen tuloksesta. Sanoma oli suunnilleen, että menee oikeastaan hyvin markkinatilanteeseen verrattuna, vaikka toisaalta menee kyllä huonosti, vaikkakin siis menee hyvin, mutta älkää unohtako että tilanne on oikeasti vakava ja menee huonosti. Että näin. Lisäksi ilmoitettiin sikainfluenssasta sen verran, että Saksa on nyt päättänyt, että kun tauti on levinnyt jo niin laajalle, ei sairastuneiden perheenjäseniä enää pidetä karanteenissa. Pyysivät ilmoittamaan jos jonkun perheenjäsen sairastuu, koska töissä voi olla joku joka on raskaana tai kuuluu muuten riskiryhmään. Kyselin sitten esityksen jälkeen Frau H:lta, miten pitää toimia Rengasfirmassa jos tulee kipeäksi. Kuulemma kolme päivää saa olla pois ilman lääkärintodistusta - tosin tällä hetkellä jos flunssa tuntuu tulevan, pitäisi joka tapauksessa hakeutua lääkäriin ja ilmoittaa työpaikalle. Toivotaan nyt parasta. Mieleen tuli nimittäin sellainenkin, että jos satun sikainfluenssan saamaan, niin mulla ei kyllä ole yhtään ketään, joka kävis mulle kaupassa jne. Paras siis pysyä terveenä!

Hedelmiä, sikainfluenssaa ja tarjous mahdollisille vieraille

Ylläolevassa kuvassa tänänen saaliini supermarketin hedelmäosastolta. Ette usko, mikä vaikeus mulla on joka kerta valita. Tänäänkin olisi voinut mansikoiden (500gr 1,99e) sijaan ostaa pensasmustikoita (500gr 2,49e), persikoiden sijaan nektariineja (molemmat kilon rasiassa 1,29e, irtomyyntinä 1,99e), luumujen (1,39e/kilo) sijaan aprikooseja, tai sitten olisi voinut kokeilla karviaisia tai... Kaikki on niin halpaa ja hyvälaatuista! Noita brombeerejä, eli jotain karhunvatukan ja boysenmarjan sukulaisia ostin, koska halusin maistaa ja koska toi rasia oli alennuksessa, kun oli vähän kolhiintunut. Aika mieto maku niissä on.

Täällä alkaa viikonloppuna muutaman viikon kestävä Maschseefestival, siis kaikenmoista ohjelmaa kaikenikäisille Maschseen rannalla. Maschsee on 30-luvulla rakennettu tekojärvi lähellä keskustaa, nykyään suosittu vapaa-ajanviettopaikka. Tänään kuitenkin kuulin töissä, että viranomaiset ovat kehottaneet ihmisiä olemaan menemättä festareille sikainfluenssan takia. Vähintään kehotetaan pitämään hengityssuojusta. Jaa-a, monikohan tottelee... Ilmeisesti Hannoverissa on tähän mennessä n.pari sataa sikainfluenssatapausta, joista 38 tällä hetkellä sairaana eristyksessä. Näistä melkein kaikki ovat saaneet taudin lomaillessaan ulkomailla. Minua ei kyllä sinänsä pelota, jos sen taudin saa, niin saa sen sitten supermarketista tai työpaikaltakin. Tulee jos on tullakseen, olen kuitenkin nuori, terve ja yleensä aika vastustuskykyinen. Olin kuitenkin ajatellut, että Mari olisi ehkä halunnut tulla käymään festareilla kanssani, mutta eihän se nyt tietenkään käy, kun raskaana olevia kehotetaan välttämään väkijoukkoja.

Tajusin tänään yhtäkkiä, että jos joku nyt vielä haluaa tulla täällä käymään, niin kannattaa tottakai katsastaa Ryanairin lennot Tampereelta Bremeniin. Bremenistä on tänne kuitenkin vain tunnin junamatka. En itse harkinnut tätä vaihtoehtoa, koska halusin nimenomaan käydä Hampurissa Marin luona, mutta muille vaihtoehto on toki erittäin varteenotettava. Itseasiassa Ryanairilla on vielä huomisen ajan voimassa tarjous, jossa Tampere-Bremen -lentoja syys-lokakuulle saa alkaen eurolla (+verot jne). Mikäli saapuu viikonloppuna, lupaan tulla itse vastaan, muuten joutuu selviämään tänne itse, mutta vaikuttaisi siltä että Bremenin lentokentältä on raitiovaunu rautatieasemalle, josta sitten tulee junia tänne n.kerran tunnissa. Aikataulut kyllä näyttivät siltä, että tännepäin tulo Suomesta ei ole ongelma, mutta poispäin kyllä on: lento lähtee aamulla 6.30. Kannattaa silti miettiä esim. vaihtoehtoa että lentäisi tullessa Tampereelta Bremeniin ja takaisin menisi Air Berlinillä Hampurista Helsinkiin.

Sää on käyttäytynyt kohtalaisen kiltisti viikonlopun valitukseni jälkeen. Maanantaina oli hellettä, joten töiden jälkeen söin illalliseksi keskustassa penkillä istuen täytetyn sämpylän ja kiertelin muutenkin vähän ympäriinsä. Eilen oli myös ihan hyvä sää, ja tänään on taas lämmintä, vaikkakaan ei yhtä kuuma kuin maanantaina. Sallin siis itselleni kaupasta tullessa jäätelön: kaksi palloa 1,60e. Ongelmana vain on, että noissa italialaisissa jäätelöpaikoissa on niin paljon valikoimaa, että mulla menee ikuisuus päättäessä haluaisinko esim. jotain suklaista vai mieluummin sittenkin jotain hedelmää... Tänään söin pallon mansikkaa ja pallon vadelmaa, vadelma oli parempaa.

Töissäkin on ollut kivasti tekemistä, ja tuntuupa nyt ylpeältä kun Rengasfirman intranet-sivuille tuli mun kirjoittama esittely yhdestä vuosittain jaettavasta palkinnosta, jonka parissa työkaverini Christine nyt puuhailee. Tekstiin kun piti keksiä jokin kiva uusi idea, ja Christine tykkäsi mun ajatuksesta kovasti. Huomenna taas on ensimmäistä kertaa kerran kuukaudessa pidettävä yksikön kansainvälinen HR-kokous, joka minun pitää järjestellä, ts. tehtävänäni on raahata kokoushuoneeseen konferenssipuhelin, tietokone ja videotykki, laittaa ne toimimaan ja järjestää myös niin, että Kiinasta ja USAsta osallistuvat näkevät kaiken minun koneeni kautta. Lisäksi minun pitää vaihdella tiedostoja näkyviin sitä mukaa kun niistä keskustellaan. Odotan mielenkiinnolla! Huomisiltana onkin sitten ensimmäinen "Cross-cultural event", jossa harjoittelijat Kiinasta ja Intiasta esittelevät kotimaansa, ja sen jälkeen harjoittelijoiden yhteinen Stammtisch. Tutustuisikohan sitä vaikka uusiin ihmisiin?

Saksalaiset, ruoka ja terveys

Suomalaiset ovat ainakin suomalaisten uutisten mukaan jatkuvasti Euroopan kärkipäässä niin ylipaino- kuin elämäntapasairaustilastoissakin. Saksalaisten ruokailua seuranneena en kyllä voi kuin ihmetellä asiaa. Minusta nimittäin tuntuu, että keskivertosuomalainen (tai ainakin minun tuntemani keskivertosuomalainen) kiinnittää saksalaista huomattavasti enemmän huomiota ruuan terveellisyyteen, tai ainakin siihen mitä Suomessa pidetään terveellisenä ruokana.

En oikein tiedä, mistä selitykseni aloittaisin, mutta katsotaan nyt vaikka aamupalaa. Suomalainen syö usein puuroa tai ruisleipää, päällä tietysti juustoa, kinkkua tai vihanneksia. Saksalaiset sen sijaan syövät vaaleita sämpylöitä tai paahtoleipää marmeladin tai Nutellan kanssa. Siis herranjestas: pullaa, sokeria ja suklaata! Jopa ns. „moniviljasämpylät“ ovat huomattavasti suomalaista versiota vaaleampia. Juustoa toki syödään myös, mutta kaikki maitotuotteet ovat täällä huomattavasti rasvaisempia kuin Suomessa. Suomessa ihan tavallisen arkijuuston rasvaprosentti on 20-30 (ja kevytjuustovalikoimasta löytyy mitä tahansa välillä 5-20%), täällä normaalisti 40-50. Sama koskee mm. maitoa ja jugurttia: normaaliversio on täällä huomattavasti rasvaisempaa. Kevyttuotteitakin on tarjolla, mutta ne ovat suomalaiseen makuun rakenteeltaan melko omituisia, juusto kuivaa ja jugurtti rakeista. Herkullisia rasvaiset juustot ja jugurtit toki ovat, vastaavat tuotteet eivät minulle ainakaan Suomessa olisi mitään arkiruokaa vaan erityisherkkua. Olenkin mm. lopettanut margariinin käytön täällä kokonaan juuston rasvaisuuden takia, tosin epäilyttää kyllä saanko liikaa kovia rasvoja ja liian vähän pehmeitä tämän takia.

Työpaikkalounaastaan suomalainen maksaa enemmän kuin saksalainen, mutta hintaan sisältyy oikeastaan aina salaattipöytä. Täälläkin salaattia on tarjolla, mutta se maksaa usein erikseen. Toisinaan aterian hintaan sisältyy pienenpieni jälkiruokakupillinen lehtisalaattia tms. Saksalaiset vaikuttavat myös olevan innokkaita lisäämään ruokaansa suolaa, ihan iästä ja sukupuolesta riippumatta. Suomessa olen näin nähnyt tekevän lähinnä yli 40-vuotiaiden mieshenkilöiden. Kun suomalainen juo lounaalla yleensä maitoa tai vettä, täällä on tarjolla monta erilaista limpparia ja mehua. Ruuassa sinänsä ei juuri eroja ole, paitsi että täällä tuntuu olevan usein yhtenä vaihtoehtona lounaaksi esim. ranskalaisia, currywurstia, pizzaa jne. Kala on myös oikeastaan aina leivitettyä.

Kotona ruokaa valmistaessaan saksalaiset käyttävät suomalaisia enemmän puolivalmisteita, kuten pakasteita, kastikemixejä jne. Toisaalta kaupoissa on myös hyvät lihatiskit ja liha on halvempaa kuin Suomessa. Ruuan kanssa syödään usein pastaa tai riisiä, eikä todellakaan mitään tummaa versiota. Peruna syödään yleensä käsiteltynä, mm. ranskalaisina. Rasvakeitin on normaali kodinkone. Vihannesten osuudesta en osaa sanoa, mutta ainakin ne ovat kaupassa halvempia ja parempilaatuisia kuin Suomessa. Toivottavasti saksalaiset siis osaavat hyödyntää onnekkaan tilanteensa!

Karkkipäiviä saksalaiset eivät taida tuntea, ja karkkien houkuttelevuutta lisätään mainostamalla niihin lisättyjä vitamiineja. Oman houkutuksensa luovat myös joka kadunkulmasta löytyvät leipomot. Niistä on kyllä ihana ostaa tuoreita sämpylöitä tai leipää, mutta mukaan tarttuu samalla helposti myös croisantteja tai muita leivonnaisia, joista suurin osa on lehtitaikinapohjaisia.

Ylipäänsä saksalaiset siis vaikuttaisivat syövän huomattavasti suomalaisia enemmän valkoisia jauhoja, kovaa rasvaa ja lisäaineita, ja vähemmän vähärasvaista maitoa ja vihanneksia. Miksi suomalaiset ovat sitten niin sairaita, eihän se kaikki voi vain sisäsiittoisuudesta johtua? Mitä minä en näe tässä? Mille olen suomalaisuudessani sokea? Vai ovatko suomalaiset syöneet näin vasta niin vähän aikaa (n.20 vuotta?), että erot näkyvät tilastoissa vasta joskus 10-15 vuoden kuluttua?

Disclaimer: Tarkoituksenani ei ole sanoa, että asiat ovat Saksassa huonommin, tai etten pidä saksalaisesta ruuasta. Päinvastoin, Suomea huomattavasti paremmat ja halvemmat liha-, vihannes- ja hedelmävalikoimat saavat minut onneni kukkuloille. Minua ei myöskään häiritse syödä silloin tällöin epäterveellisemmin mutta saksalaisemmin: maassa maan tavalla! Tämä asia vain rehellisesti ihmetyttää minua.

"Sen täytyy olla nainen!"

Ylläolevalla lauseella kommentoi paikallista kesäsäätä eräs kollegoistani after workissa ikkunasta ulos katsoessaan tällä viikolla. Vaikka näin feministinä en kaikista tuohon lausahdukseen liittyvistä juonteista tykkääkkään, niin täytyy kyllä sanoa, että sää on täällä toisenlainen kuin Suomessa. Suomessa kesällä päättelen sään katsomalla ikkunasta aamulla ulos ja pukeutumalla sen mukaan: jos ulkona paistaa aurinko, voi päälle laittaa kesävaatteet. Jos taas sataa, pitää ottaa takki mukaan. Loppupäivän sää pysyy melko samana. Viimeisen kolmen viikon aikana olen huomannut, että Pohjois-Saksan säällä on täysin omat sääntönsä ja oikkunsa, joihin minulla on vielä totuttautumista. Aamulla ikkunasta ulos katsoessa ja säätä arvaillessa voi nimittäin toteutua mikä tahansa seuraavista skenaarioista:

1. Ulkona paistaa aurinko. Laitan päälle kesävaatteet ja huomaan olleeni oikeassa, sää on koko päivän aurinkoinen ja lämmin. Näitä päiviä on ollut mukavasti, mutta ei vielä tarpeeksi.

2. Ulkona paistaa aurinko. Laitan päälle kesävaatteet ja jätän takin ja sateenvarjon kotiin. Viimeistään n.15 minuutin päästä siitä kun olen sulkenut ulko-oven takanani, tulee valtava tuulenpuuska joka kerää taivaanrannassa piilotelleet sadepilvet hetkessä yhteen ja taivaat aukeaa. Ilman sadettakin lämpötila jokatapauksessa tippuu hetkessä useamman asteen. Loppupäivän sää vaihtelee äkkiarvaamatta aurinkoisen ja sateisen välillä

3. Ulkona on sateista ja pilvistä. Laitan takin päälle ja otan sateenvarjon mukaan. Viimeistään n.15 minuutin päästä siitä kun olen sulkenut ulko-oven takanani, alkavat pilvet rakoilla ja aurinko porottaa kuin viimeistä päivää. "Hahaa!", ajattelen. "Minua ei Ala-Saksin La donna e mobile -tyyppinen sää enää huijaa, en varmasti ota takkia pois, koska kohta on kuitenkin taas kylmä!". Kun sitten jonkun ajan kuluttua lämpöhalvauksen partaalla luovutan ja riisun takkini, tulee samantien taas se valtava tuulenpuuska ja ne pilvet... Loppu kuten kohdassa 2.

4. Ulkona on sateista ja pilvistä. Laitan takin päälle ja otan sateenvarjon mukaan. Alhaalla astun ulko-ovesta suoraan painostavaan, hiostavaan kuumuuteen. Koko päivänä ei pilvistä huolimatta sada pisaraakaan.

Tänään sää oli tyyppiä 3. En edes jaksa laskea, montako kertaa harkitsin riisuvani takin pois tai toisaalta vetäväni sen tiukemmin ylleni. Kävin katselemassa Lister Meilea, joka on kävely- ja ostoskatu toisella puolella kaupungin keskustaa. Ihan kivalta vaikutti, mukavannäköisiä rakennuksia ja muutamia vähän erikoisempia kauppoja. Lopulta palasin keskustaan, ostin sieltä vihdoin sen Twilightin, kiertelin muutamia kauppoja ja kävelin kotiin sateessa ja tuulessa. Tuuli vaihteeksi taas niin, ettei sateenvarjoa voinut avata, koska se vain kääntyi hetkessä ympäri. Kuulin yhdessä kaupassa radiosta, että maanantaina olisi taas hellettä. Saapa nähdä...

After work ja verho-ongelma

Eilen tein siis suunnitelmani mukaan, menin töihin vasta puoli yhdeksäksi ja olin sitten viiteen asti. Aamulla aurinko paistoi siniseltä taivaalta, joten päätin laittaa sen mustavalkoisen hameen, koska se nyt on kuitenkin tullut mukaan otettua, mutten ole sitä täällä vielä kertaakaan pitänyt. Sainkin kuulla Frau M.:ltä olevani hyvin „chic“, mikä hymyilytti, koska äidillä on usein tapana käyttää samaa sanaa.

Päivän aikana sää tietysti muuttui kylmemmäksi ja sateisemmaksi. Tekemistäkin riitti, joitakin korjauksia ja lisäyksiä edellisen päivän hommiin. Viideltä olin etuoven edessä odottamassa muita, mutta ei meitä sitten paikalle saapunutkaan kuin neljä: jo ensimmäisellä viikolla tapaamani Katharina, tämän poikaystävä, sekä yksi harjoittelijatyttö jonka nimeä en enää muista. Koska sää ei ollut kovinkaan kaunis, emme menneetkään alunperin suunnittelemaamme paikkaan vaan erääseen kahvilaan Lister Meilella. Myöhemmin seuraan liittyi vielä neljä henkeä lisää, joista yhden tunsin etukäteen.Oli ihan ok, muttei mitenkään erikoista. Lähinnä kaikki energiani meni siihen, että yritin keskittyä pysymään kärryillä saksankielisessä puhetulvassa. Välillä kyllä kyselivät minultakin jotain. Muuten hiljaisuuteni taisi mennä kielitaidottomuuden ja suomalaisuuteni piikkiin. "Ettekös te kaikki suomalaiset ole tuollaisia rauhallisia? Tunsin yhden suomalaisen vaihtarin, ja sekin oli, ja sitten Mika Häkkinen ja Kimi Räikkönen…" Pois lähdettiin joskus puoli kahdeksan aikaan.

Mulla on verho-ongelma makuuhuoneessa. Makuuhuoneen verhot ei ole ensinnäkään mitkään kauniit, onpahan vaan jotkut Ikean pitkät tummat verhot jotka toimii lähinnä pimennystarkoituksessa. Nyt toisen verhon koukut on mennyt ylhäällä sekaisin niin, että verho on yhdessä kapeassa mytyssä eikä peitä koko ikkunaa. Ongelmana on, että vanhat huoneet on tietysti korkeita kuin mitkä: mä en ylety selvittämään verhosotkua edes tuolilla seisten! Onneksi täällä ei ole yhtä valoisaa kuin Suomessa, muuten voisi tulla ongelmia nukkumisen kanssa aamuisin. Pitää vielä muutaman kerran yrittää nykiä tuolilta koukkuja järjetykseen, mutta todennäköisesti saan vain koko verhon alas, ja sitten sitä vasta pulassa ollaankin. Takaisin en nimittäin saa sitä varmasti millään keinolla! Huonekorkeutta Tapani kommentoikin sanomalla, että toivottavasti mun kattovalosta ei pala lamppu. Olen samaa mieltä, en saisi sitä vaihdettua yhtään mitenkään, eikä kyse ole edes mistään „yletyn justjust, jos kurotan varpaillani“, vaan oikeasti ei ole mitään toivoa päästä lähellekään.

Tänään päätin perjantain kunniaksi tulla töistä kotiin rautatieaseman kautta ja käydä siellä samalla sitten vähän kaupassa. Jostain syystä mulle tuli omituinen mieliteko mennä ostamaan viikonloppulukemiseksi se Twilight, jotta pääsisin selville siitä mikä siinä on niin hyvää. Mä jopa kävelin aseman kirjakauppaan sisään, mutta seistessäni siinä tuijottamassa sitä kaikkea kirjoja ympäröivää fanikamaa tulin jotenkuten järkiini ja päätin etten haluakaan juuri nyt lukea tarinaa, jossa noin satavuotias, kaksi viikkoa sitten kuolleelta teininarkkarilta näyttävä vampyyri rakastuu teinityttöön. Miten niiden elämänkatsomukset ja -kokemukset voi muka mitenkään kohdata? Sitäpaitsi, vaikka pariskunnan toinen osapuoli on epäinhimillinen hirviö (ei siis kuvaannollisesti, vaan sanan varsinaisessa merkityksessä), joka on murhannut ihmisiä aiemmin ja himoitsee kokoajan tyttöystävänsä tappamista, niin SEKSIÄ nyt EI TIETENKÄÄN voi harrastaa ennen avioliittoa. Olenko minä ainoa, jonka mielestä tämä nostaa kaksinaismoralismin aivan täysin uudelle tasolle?

Mitä minä oikeasti tässä yritän sanoa on, että niillä ei ollut kirjan englanninkielistä versiota myynnissä, joten todennäköisesti ostan sen sitten vasta huomenna.

Viikonlopuksi mulla ei muuten ole mitään suunnitelmia. Olen lähinnä hämmästynyt siitä, miten tämäkin työviikko voi olla jo ohi. Ja että olen ollut Saksassa jo kolme viikkoa! Ei yhtään tunnu siltä. Gradulle pitäisi kyllä taas tehdä jotain pitkästä aikaa. Toisaalta ajattelin myös käydä katselemassa vielä tuota Lister Mailea, ja muita alueita Hannoverista, jotka ovat vielä jääneet vieraiksi.

Vihdoinkin tekemistä!

Kaiken ajantapon jälkeen innostuin eilen, kun Frau H. pyysi minut ja sen Azubin (oppisopimuskoulutuslaisen), Henningin, toimistoonsa, koska halusi näyttää meille miten käsitellä ympäri maailmaa saapuvia toisen vuosineljänneksen scorecardeja. Vihdoinkin jotain tekemistä! Tehtävänäni oli lähinnä keräillä tietoja pienemmistä excel-taulukoista valtavaan excel-tiedostoon, päivittää kuvaajia ja siirrellä niitä powerpointiin. Ryhdyin työhön innolla lounaan jälkeen ja iltapäivä kului kuin siivillä. Aamulla jatkoin, tosin ajatellen ettei pitäisi ehkä olla niin tehokas että työtä riittäisi koko päiväksi, mutta uppouduin hommaan enkä oikein osaa hidastella. Frau H. kävi välillä kysymässä, onko mitään kysymyksiä mutta ei minulla tietenkään ollut, itse hommahan oli aika yksinkertaista. No, niinhän siinä sitten kävi, että kun Frau H. yhden aikaan palasi kysymäään milloin arvelisin oman osani suunnilleen valmistuvan, sain vastata saaneeni kaiken juuri valmiiksi. Muutamasta paikasta puuttuu vielä tiedot, mutten voi niitä lisätä ennenkuin lähettävät scorecardinsa. Joten loppupäivä sitä sitten yritettiinkin taas vääntää tekemistä mistä tahansa (puolionneksi Lotus Notes kaatui, joten sitä selvitellessä menikin sitten ainakin 20 min.).

Lounaalla olen käynyt nyt parina päivänä kolmoskerroksen HR-harjoittelijoiden kanssa. Heitä onkin aikamoinen joukko, olisiko meitä yhteensä sitten kymmenkunta, joten en ole kaikkiin vielä nimeltä tutustunut. Mutta varsinkin tänään oli helppoa osallistua lounaskeskusteluun, kun puheeksi tuli uusin Potter ja mukana oli myös yksi englanninkielinen, joten ei tarvinnut puhua saksaa. Osa porukasta oli kai käynyt katsomassa leffan yhdessä, ja taisipa olla samat mainokset kuin siinä minun näkemässäni näytöksessä. Kävi nimittäin niin, että kun porukan ainoa miespuolinen, aksentista päätellen amerikkalainen poika sanoi, että voisi suositella Pottereita kirjoina myös "ihmisille, jotka eivät muuten pidä velhoista ja vampyyreista...Vaikka eihän Pottereissa ole vampyyreita.", vastasi yksi pöydän tytöistä nauraen, että "No olihan siellä yksi, se Robert Pattinson!"...

Huomenna menenkin harjoittelijaporukalla afterworkiin. Paikka on vielä tuossa ihan lähellä mun kämppää, korkeintaan 500m. Koska tapaamme viideltä Rengasfirman pääoven edessä, päätin mennä huomenna töihin vasta puoli yhdeksäksi. Ylimääräisellä puolituntisella tulee sitten korvattua viimeiset minuutit viime viikolta.

Loppuun vielä yksi leffassa näkemistäni mainoksista, josta tykkäsin kovasti. Minusta versio oli siellä pitempi, mutten ole ihan varma. Mainostaja on RWE ja sanomana suunnilleen, että on helppoa tehdä isojakin asioita kun on jättiläinen (ts."No onhan meillä tietysti monopoliasema, mutta nyt me väitetään teille että se on oikeasti hyvä asia esim. ympäristön kannalta."). Tässä, olkaa hyvät.

Leffassa saksalaisittain

Lähdin siis eilen vähän ennen seitsemää kohti leffateatteria, joka sijaitsee rautatieaseman toisella puolella. Teatteri itse muistutti suomalaisia Finnkinoja: iso kompleksi, monta salia, muutama herkkumyyntipiste. Olin ostanut lipun ennakkoon sunnuntai-iltana netistä, koska sali näytti jo silloin olevan melko täynnä, olihan kyse kaupungin ensimmäisestä englanninkielisen version esityksestä. Onneksi yksittäisiä hajapaikkoja on usein jäljellä, joten sain oikein hyvän paikan. Ennakko-ostossa oli tosin 0,50e lisämaksu, mutta leffa maksoi silti vain 9e, eli jopa vähemmän kuin Suomessa. Kassoille oli kauhean pitkät jonot, mutta ennakkoon ostetun lipun voi hakea aulassa olevasta automaatista, joka oli täysin tyhjänä.

Ensimmäinen huomaamani ero Suomeen verrattuna oli, että kun salini oli toisessa kerroksessa, tarkastettiin liput jo heti portaiden yläpäässä. Toinen mikä pisti silmään enemmänkin oli, että saliin sai ostaa mukaan olutta. Olutta! Salin ovet olivat myös auki jo 20 min ennen esityksen alkua. Puoli kahdeksalta sitten leffa alkoi – tai niinhän minä luulin. Alussa oli nimittäin PUOLI TUNTIA mainoksia ja trailereita. Tässä vaiheessa laskeskelin, etten ehkä olekaan kotona ihan kymmenen aikoihin, kuten olin arvellut. En tiedä, miten tämän seuraavan ilmaisisin poliittisesti korrektisti, mutta kävi myös niin, että viereeni tuli istumaan erittäin ylipainoinen nainen. Olen aina ihmetellyt näitä kauhutarinoita siitä, miten esim. lentokoneessa joutuu istumaan jonkun tosi suurikokoisen viereen ja sitten on hankalaa, ja kuitannut ne puoli-ilkeilyksi. Nyt kuitenkin totesin, että näin voi tosiaan käydä: koska nainen ei mahtunut kunnolla istuimeen, hän vei myös tilaa toisen käsinojani verran, joten jouduin nojautumaan epämiellyttävästi vasemmalle koko ajan. No, kyseinen pariskunta sai kaiken anteeksi, kun ruudulle ilmestyi kesken trailerien Cedric (vaikka ei se tietenkään enää mikään Cedric ole) ja “Hello all German Twilight fans, I’m Robert Pattinson...”, johon pariskunnan mies totesi täysin vilpittömästi “Yeah? And what the f*** are you doing on my screen?”. (Myönnettäköön nyt, etten ole lukenut yhtäkään sarjan kirjaa tai katsonut elokuvaa, joten perustan vastenmielisyyteni kimaltelevia, angstisia teinivampyyreita kohtaan lähinnä internetmeemeihin (erityisesti tähän) ja käsitykseeni siitä, että kirjasarja ei anna nuorille tytöille kovinkaan tervettä kuvaa parisuhteesta. Todennäköisesti tässä käy kuitenkin niin, että luen kirjat jossain vaiheessa silkkaa uteliaisuuttani, jään koukkuun ja Edwardista tulee minulle seuraava Lucius Malfoy, tai jos ei sentään Lucius niin ainakin Draco. Antakaa minun siis edes siihen asti pilkata sarjaa vapaasti!)

Seuraavassa kappaleessa päästän sisäisen 15-vuotiaan fanityttöni valloilleen leffan suhteen, joten jos Harry Potter ei kiinnosta tippaakaan tai haluat säilyttää kuvasi minusta kohtalaisen normaalina aikuisena naisena, kannattaa se ehkä skipata suoraan.

Lyhyt yhteenveto leffan herättämistä ajatuksista: Bellatrix oli mahtava hulluudessaan, Cissyyn olin vähän pettynyt. Jotenkin Luciuksen vaimon pitäisi olla jotain enemmän, jollain lailla kauniimpi ja enemmän miehensä ja poikansa kaltainen. Valakohtaus oli myös liian tunteeton. Lucius itse oli tietysti Azkabanissa, eli vilahti vain lehtikuvassa. Snape oli upea, parempi kuin yhdessäkään aiemmassa leffassa, ja pidin erityisesti hänen vaatetuksestaan. Draco oli myös todella, todella hyvä: sen ahdistuksen ja pelon kyllä aisti läpi, ja kirjassa vähän oudolta tuntunut itkukohtaus oli nyt täysin uskottava. Poika on kasvanut kovin isoksi ja alkaa jo pikkuhiljaa vetää vertoja isälleen, mutta toisaalta heräsi välillä melkein äidillinen sääli ja suojelushalu raukkaparkaa kohtaan. Slughorn oli oivallinen. Pääkolmikko oli ihan ok, vaikkakin paransi suoritustaan edellisistä leffoista. Lunalle erityismaininta. Ginny on tönkkö. Lopun luolakohtaus pelotti aivan hirveästi, mutta se johtui enemmänkin siitä että tiesin, mitä tulee tapahtumaan, joten odotin sitä melkein kädet silmillä. Säikähdin silti. Loppukohtaus tornissa oli hyvä: sekä Draco että Snape loistivat taas.

Uppouduin leffaan kyllä aika täysillä heti alusta saakka, joten pettymys oli suuri kun välissä tulikin tauko! No, saivat tietysti sillä lailla myytyä lisää popcornia ja juomista (ei minulle kuitenkaan, olin koko leffan kuivin suin). Popcorni muuten myytiin paperipusseissa. Mutta jos alussa ei olisi ollut puolta tuntia mainoksia, tuskin taukoakaan olisi tarvittu. Nyt leffa loppui sitten vasta puoli yhdentoista jälkeen, eli teatterissa istumista tuli 2h 20min pitkän leffan takia kolme tuntia. Onneksi keskustasta pääsee helposti kotiin, olin melkein yhdeltätoista jo sängyssä.

Kokonaisuutena oli kokemus oikein positiivinen. Nyt pitää hoputtaa Tapani leffaan, että päästään sitten keskustelemaan Potterista. Täällä Hannoverissa voisi leffaan mennä toistekin, mikäli jokin hyvä originaaliversio tulee esitykseen: liput kun ovat yleensä huomattavasti halvempiakin, arkena esim. vain 6,50e!