Maschseefest ja myrskyä Rengasfirmassa

Eilen päivällä sää ei näyttänyt kovinkaan lupaavalta Maschseefestia ajatellen: sääennustus oli luvannut 50% todennäköisyyttä sateelle ja taivas oli koko päivän harmaa. Sitä sadetta ei kuitenkaan näkynyt, joten olin toiveikas – kunnes astuin töiden jälkeen ulos ruokakaupasta keskelle oikein kunnon kuuroa. Töistä lähtiessä ei sateesta ollut tietoakaan, ja nyt yhtäkkiä kaduilla oli vettä useita senttejä. Onneksi kuuro oli nopea ja ohi jo, kun nousin ratikasta pari pysäkinväliä myöhemmin. Sitten seurasi tietysti tosin vielä toinen samanlainen kuuro vähän myöhemmin… Kuuden jälkeen sää kuitenkin jälleen muuttui, joten päätin lähteä paikalle joka tapauksessa, ja loppuillan aurinko paistoikin pilvettömältä taivaalta. Saimme siis loppujen lopuksi melko täydellisen sään Maschseefestille!

Porukkaa ilmestyi paikalle n.12 kappaletta. Olimme suurin osa toisillemme tuntemattomia: minä tunsin lähinnä muutaman, jotka olivat olleet siellä cross-cultural –tapahtumassa, sekä romanialaisen Andrean, joka on siinä ryhmässä jonka kanssa käyn syömässä. Löysimme yhdestä Biergarten-tyyppisestä paikasta pitkän pöydän jonne sovimme kaikki istumaan, ja siellä sitten oltiin ja juteltiin. Ulkomaalaisia harjoittelijoita ei ollut paikalla kovin montaa, ja hekin puhuivat kaikki parempaa saksaa kuin minä (esim. Andrea on käynyt sekä saksankielistä leikkikoulua että koulua), joten sain taas tuntea olevani se jonka kielitaito on heikoin. (Yritin tosin lohduttaa itseäni muistuttamalla, että saksa ei ole mun toinen eikä edes kolmas kieli…Alunperin saksa on mun kuudes kieli, vaikka nykyään mennyt jo monesta muusta ohi.) Täytyy kyllä sanoa, että ainakin näin IB- ja CEMS-opiskelijalle Rengasfirman harjoittelijoiden kansainvälisyys on ehdottomasti ylimainostettua: harjoittelijoista varmaan 90% on paikallisia, ja lopuistakin suurin osa Itä-Euroopasta.

Myöhemmin päätimme kävellä vähän, joten maleksimme pitkin Maschseefestin aluetta jutellen. Päädyinkin sitten juttelemaan enemmän (saksaksi) Andrean ja puolalaisen Kristinen kanssa. Andrea on kotoisin Brasovista ja oli kovasti hämmästynyt kuultuaan, että olen käynyt siellä! Vaikka siis olemme samassa ruokailuryhmässä, ei ole paljon juteltu aiemmin, joten oli kiva tutustua paremmin. Kristinekin on opiskellut saksaa ala-asteelta lähtien, joten musta ei tuntunut vähäisempi kielitaito enää niin pahalta. Mähän aloitin kuitenkin vasta lukiossa.

Kello alkoi lähestyä puolta kymmentä ja ilma viiletä, joten kun Andrea ja Kristine sanoivat lähtevänsä kävelemään kotiin, liityin heidän seuraansa koska tiesin meidän olevan menossa aika lailla samaan suuntaan. Jos olisin ollut yksin, olisin mennyt kyllä ratikalla, mutta kolmistaan oli ihan mukava tehdä pieni iltakävely. Epätoivotulta huomiolta ei tosin vältytty, kun yksi poikaporukka huuteli perään. Paikasta jossa erosimme ei ollutkaan enää pitkä matka kotiin, ja sekin lähinnä vilkasliikenteisen tien vartta. Perillä olin vähän ennen kymmentä.

Muutenpa täällä ei hirveästi ole lähiaikoina tapahtunutkaan. Kyselyjä sain siitä perjantain intranet-kurssista. Se meni ongelmitta, eihän uusien ohjelmien opettelu tälläiselle puolinörtille ole ikinä mikään ongelma ollut. Vaikka olin kurssin ainoa ei-saksalainen, oli minulla sukupolvietu puolellani: viidestä osanottajasta kolme oli keski-ikäisiä ja tarvitsivat siten huomattavasti enemmän aikaa kaikkeen.

Mikä jonkun verran työpaikan arjessa kyllä näkyy, on Rengasfirman tämänhetkinen, varsin myrskyisä tilanne mitä tulee mm. johtoryhmään. Täytyy myöntää, etten ihan tiennyt mihin pääni pistän, kun hain tänne töihin, Suomessa ei nimittäin näistä ole kovasti uutisoitu. Irtisanomisista muutamilla tehtailla kuulin kyllä talousuutisista vähän sen jälkeen kun olin jo hakenut, ja silloin mietin että siinä taisi mennä se mahdollisuus… No, ei mennyt, mutta täällä onkin meneillään mielenkiintoinen tilanne aivan toisesta syystä. Eräs toinen autoalan yritys nimittäin on ollut ostamassa Rengasfirmaa jo jonkin aikaa, ja jotenkin tilanne on onnistunut kehittymään johtoryhmien kokouksissa pienestä hiekkalaatikkonahistelusta nakkikioskitappelun kautta suorastaan kylmäksi sodaksi. Huippuna oli, että tämä toinen autofirma „ehdotti“ (ts. ilmoitti) jokin aika sitten ostavansa Rengasfirman toimitusjohtajan ulos ja laittavansa oman miehensä tilalle. Siitäkös se vasta haloo syntyi! Oli siinä mielessä heiltä vähän huono liike, että Rengasfirma on nyt täynnä antipatiaa ostajaa kohtaan. No, erinäisten käänteiden kautta tilanne on nyt se, että Rengasfirman toimitusjohtaja vaihtui tosiaan autofirman edustajaan. Uusi yrittää nyt kovasti vakuuttaa työntekijöille, että vihanpidon sijaan pitäisi keskittyä pitämään firma pinnalla tässä taloudellisessa tilanteessa, mikä tietysti on ihan totta. Voi vaan olla, että joku rengastehtaan tehdastyöläinen välittää ehkä enemmän siitä, että renkaat ei perinteisesti ole olleet autofirman ydinaluetta, joten koko rengasosan tulevaisuus on kyseenalainen. Ei ehkä niin hirveästi mietiskele liiketoimintastrategiaa siellä koneiden vieressä miehet...

Kuinka tämä myrsky sitten näkyy arjessa? Koska työpaikkani sijaitsee kuitenkin firman pääkonttorissa, on erityisesti johtoryhmän kokouspäivinä ollut parkkipaikka täynnä tv-kanavien lähetysautoja ja turvamiehiä. Lisäksi on ollut pari tiedotustilaisuutta työntekijöille, yksi juuri tänään iltapäivällä. Kyllä yleisö pistikin uuden toimitusjohtajan koville... Onpahan vähän vaihtelua, ja ehdottomasti mielenkiintoista näin kauppatieteilijänä päästä seuraamaan tälläisiä tapahtumia paikan päältä!

Heti perjantaina töiden jälkeen matkustankin sitten viikonlopuksi Pohjanmeren rannalle Cuxhaveniin, jossa Mari on perheineen lomailemassa appivanhempiensa luona. Matkaan menee kolme tuntia ja kaksi junanvaihtoa, mutta vanhalle reilaajallehan se ei ole mikään ongelma. Sitäpaitsi DB (eli paikallinen VR) teki mulle junamatkailun helpommaksi tarjoamalla juuri nyt neljäksi kuukaudeksi 25% alennukseen oikeuttavaa korttia hintaan 25e. Normaali vuosihinta on 57e, mutta mähän en tarvitse korttia vuodeksi, vaan aika lailla nimenomaan neljäksi kuukaudeksi. Tottakai siinä on catchina se, että kortti pitää sitten perua kuusi viikkoa ennen voimassaoloajan loppua tai joudun maksamaan ensi vuodesta sen 57e, mutta kyllä tolla alennuksella yksi kirje Frankfurtiin kannattaa lähettää.

Niin, ja loppuun vielä että maistoin just sitä unikko-marsipaani -jugurttia. On kyllä oudointa jugurttia ikinä! Maistuu marsipaanilta ja on täynnä unikonsiemeniä. En ole ollenkaan varma, että haluan syödä ton loppuun.

Lentotarjous ja uusi jugurttimaku

Jos joku nyt vielä harkitsee tulevansa käymään syksyn aikana täällä kylässä (tai vaihtoehtoisesti Marin luona, tai molempia), niin nyt kannattaa ehdottomasti tehdä päätös ja tarttua tilaisuuteen. Air Berlinillä on nimittäin parin päivän ajan voimassa tarjous, jossa lippuja Helsinki-Hampuri -välille myydään hintaan 29e. Ja siis oikeasti 29e, tuohon sisältyy verot jne. Tapani osti juuri itselleen siis menopaluun lokakuulle 58 eurolla, ja itse ostin paluulipun Helsinkiin 17.1. tuolla 29 eurolla! Tämän halvemmaksi noin hyvällä lentoyhtiöllä hinnat tuskin laskevat, kun verotonta hintaa noille lennoille tulee 6e/kpl...

Ja jottei tämä postaus nyt menisi ihan pelkästään Air Berlinin mainostamiseksi, niin tässä uusi löytö sarjassamme "outoja saksalaisia jugurttimakuja":



Mohn-Marzipan, eli unikko-marsipaani! En ole maistanut vielä, yleensä en tykkää unikosta, mutta eihän tälläistä voi jättää maistamatta!

Goslar

Yksisarvinen apteekin ulkoseinällä Goslarissa.

Meinasi aamulla tulla kiire junalle, kun aamupalalla uppouduin liiaksi kirjaan. Sitten tietysti ratikkakin meni suunnilleen nenän edestä, joten aika huolestuneena katselin kelloa ja laskeskelin minuutteja junan lähtöön siinä seuraavaa odotellessani. Onneksi asun lähellä keskustaa: olin loppujen lopuksi junassa kymmenisen minuuttia ennen lähtöaikaa. Eikä se myöhästyminenkään nyt niin olisi haitannut, olisi vain pitänyt odottaa tunnin verran seuraavaa junaa. Lähinnä olisi harmittanut, että olisin raahautunut sängystä ylös kahdeksalta turhan takia.

Junamatka Goslariin meni lähinnä maisemia katsellessa. Peltoja, vieriviereen rakennetuista punakattoisista taloista koostuvia pikkukyliä kirkontorneineen, tuulivoimaloita joista vain muutama jaksoi pyöriä laiskasti, jokunen puimuri työssään, yhden pellon laidalla pystyynkuivuneen puunkarahkan ylimmällä oksalla haukka vaanimassa saalista... Pikkuhiljaa tasaiset peltoaukeat muuttuivat kukkuloiksi horisontissa, sitten kukkulat tulivat lähemmäksi ja kasvoivat korkeutta, kunnes ne olivat yhtäkkiä aivan vieressä ja saavuimme Goslariin, kaupunkihan sijaitsee Harz-vuoriston pohjoisreunalla.

Goslarin rautatieasemalta on vain pari sataa metriä keskustaan. Sää oli helteinen, muttei painostava. Huomasin heti, etteivät paikan suosittelijat olleet olleet väärässä. Kaupunki on aivan käsittämättömän idyllinen! Valokuvat eivät tee oikeutta ollenkaan, koska niistä puuttuu se pikkukujien ja vanhojen rakennusten tunnelma. Ensivaikutelma oli suunnilleen, ettei tällaista paikkaa oikeasti voi olla! Satumaista tunnelmaa lisäsi ohittamani hääseurue: morsian oli kaunis kuin mikä, ja pari säteili onnea. Melkein liikutuin minäkin heitä katsellessani. Ainoa silmiinpistävä seikka oli hääseurueen pukeutuminen: osalla oli päällä puvut ja juhlamekot, mutta osa taas oli paikalla farkuissa!

Kävelin keskustan läpi Kaiserpfaltzille, joka on alunperin 1000-luvulla rakennettu ja 1800-luvulla restauroitu keisarillinen palatsi. Palatsi eli loistoaikojaan 1000-1200 -luvuilla, jolloin Saksan keisari ei pitänyt hovia missään yhdessä paikassa, vaan siirtyi hovinsa kanssa linnasta ja palatsista toiseen pitämään valtiopäiviä. Goslarin Kaiserpfaltzissa tätä tarkoitusta varten oli kaksi valtavaa salia: yläkerrassa yhdeltä seinältä osittain avoin kesäsali ja sen alapuolella talvisali. Talvisali pystyttiin lämmittämään tunnissa jopa 15-17 -asteiseksi lattian alla kulkevan höyryjärjestelmän avulla. Lattialämmitys, siis! Valitettavasti saksalaiset ovat kokemukseni mukaan jostain syystä vielä näin tuhat vuotta myöhemminkin siinä käsityksessä, että tuo 15-17 astetta on sopiva sisälämpötila, mistä syystä odotan talvea kauhulla...


Goslarin keisarillinen palatsi.

Kaiserpfaltz restauroitiin 1800-luvulla, koska Saksan yhdistyessä haluttiin vetää yhteneväisyyksiä keskiajan mahtavien keisareiden ja uuden keisari Vilhelm I:n välille. Niinpä muun restauroinnin lisäksi valtavaan kesäsaliin palkattiin taitelija maalaamaan seinille historiallisia kuvia entisajan keisareista ja ruhtinaista. Erityisen tärkeä oli Fredrik I Barbarossa, joka tarun mukaan ei hukkunutkaan Turkin-matkallaan vaan elää luolassa, josta käy kerran sadassa vuodessa tarkistamassa, ovatko Saksan mahdin päivät jälleen palanneet. Tarkoituksena oli tietenkin vihjata että Saksan yhdistymisen tapahtuessa näin oli käynyt ja Vilhelm I oli suunnilleen Barbarossa uudelleensyntyneenä. Salin keskimmäinen ja isoin maalaus esittikin sitten tietysti Saksan uusia keisareita, Vilhelm I:n lisäksi maalauksesta löytyvät ns. 99 päivän keisari Fredrik III ja hänen poikansa Vilhelm II, joita vanhat keisarit siunaavat ylhäältäpäin. Oli siellä Bismarckkin... Palatsi oli silti hieno kokemus ja herätteli taas kiinnostustani varhaiskeskiaikaan.

Mitä muuten tulee tuohon ensimmäisen keisarikunnan mahdin ihailuun myöhemmin, niin natsit itseasiassa yrittivät vähän samaa, he vain ottivat kohteekseen Barbarossan aikalaisen ja alaisen, ruhtinas Henrik Leijonan, jolla oli valtava herttuakunta. Sattui vain käymään niin, että kun natsit avasivat Henrikin sarkofagin ei sisällä ollut vainaja vastannutkaan aivan heidän odottamaansa vaaleaa urhoa: ruumis oli tummahiuksinen, pienikokoinen ja rampa. Henrik Leijona jätettiin sikseen, eikä hänestä tullut natsien esikuvaa.

Henrik Leijonaan liittyy sellainen mielenkiintoinen yksityiskohta, että hänen vaimonsa Matilda oli Rikhard Leijonanmielen sisar, mikä todistaa että tämä kuningassukujen ristiinnainti ja sisäsiittoisuus ei ollut uusi asia 1800-luvulla, jolloin se tuntui suorastaan kärjistyvän. Aiemmin mainitun Vilhelm III:n isoäitikin oli kuningatar Viktoria, jolle tuntuvat olevan sukua kaikki mahdolliset kuningassuvut jotain kautta nykyään...

Mutta tästä historialuennosta takaisin Goslariin. Loppupäivän vietin yksinkertaisesti kuljeskelemalla ympäri keskustaa. Jokaisen kadunkulman takaa tuntui löytyvän lisää käsittämättömän kauniita näkymiä ja idyllisiä paikkoja. Lounaan söin raatihuoneentorilla, jonka jälkeen jatkoin vaeltelua ympäriinsä. Muutamassa kaupassakin kävin, tosin muuta ei tullut ostettua kuin vihdoin sitä äidin niin kovasti vaatimaa käsidesiä.


Lounas: crepesejä kirsikoiden, jäätelön ja suklaahippujen kera.


Näkymä lounaspaikasta.

Illansuussa palasin junalla takaisin Hannoveriin väsyneenä kaikesta kävelystä, tuijottamisesta ja ihailusta. Oli ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, eikä turistejakaan ollut lopulta kovinkaan paljon, ainakaan verrattuna kaupungin viehättävyyteen. Annan lopuksi valokuvien puhua puolestaan...

Maschseefest ja alkoholittomista drinkeistä

Kirjoitustahti blogissa on hidastunut, kun arki alkaa asettua uomiinsa eikä erityistä raportoitavaa juuri ole. Töitä ja gradua, välillä käyn kaupungilla kaupassa tai muuten vaan. Hyvä tietysti teille, jotka ette ole yhtä innokkaina odottamassa uusia postauksia kuin lähimmät perheenjäsenet. Tulee melkein huono omatunto, kun huomaa trackerista, että äiti, Tapani, Mari ja Jüri on taas käyneet katsomassa olisiko mitään uutta, vaikkei mitään uutta ole.

Nyt on kuitenkin sentään jotain kirjoitettavaa, koska kävin eilen HRD-kollegoiden kanssa Maschseefestillä. Sää oli ihana: aurinkoinen ja niin lämmin, että farkuissa tuli alkuillasta liiankin kuuma, ja poislähtiessä kymmenen aikoihinkin tarkeni hyvin t-paidassa. Meille oli varattu pari pöytää Cocktailhouse-terassin yläkerrasta, josta oli tosi kaunis näköala itse järvelle, mutta myös hyvä näkyvyys läheiselle lavalle, jossa muutama bändi kävi heittämässä amerikkalaisia poprockcovereita. Siellä sitten istuskeltiin juomien kanssa ja juteltiin kaikenlaista. Lähdin puoli kymmenen jälkeen illan alkaessa pimentyä. Oli kiva ilta, tutustuin paremmin joihinkin työkavereihini, ja Maschseefestia oli kyllä kiva seurata kun sääkin oli niin kaunis.

Eilisillasta saankin sopivan aasinsillan jälleen yhteen kulttuurieroon: alkoholittomat cocktailit. Täällä on ilmeisesti ihan tavallista juoda erityisesti kesähelteellä alkoholittomia cocktaileja, niitä on jokaisen kahvila-baarin juomalistassa useita, ja ne ovat hyviä!. Suomessahan alkoholittomia drinkkejä juo lähinnä limppariin kyllästynyt seurueen kuski, ja tilauskin on silloin tyyppiä "Tee joku alkoholiton!" (Mistä taas johtui mieleen, että tämä "kuskikulttuuri" taitaa olla Suomessa maaseudulla huomattavasti yleisempää kuin isommissa kaupungeissa, koska niissähän pääsee kuitenkin aina julkisilla kotiin… Ovatko kaupunkilaisystäväni siis kokonaan jääneet paitsi kaikista "Kuka on tällä kertaa kuski?" –keskusteluista* ja kuskina olemisen iloista, ts. siitä kuinka yrittää jaksaa ainoana selvänä cokiksen voimalla pitää silmiä auki valomerkkiin saakka ja olla nukahtamatta rattiin? Parhaassa tapauksessa saa vielä taluttaa jonkun autoon ja autosta ulos.).

Tapani keksi kerran kaikista mahdollisista paikoista laivalla, että kokeillaan alkoholittomia drinkkejä listalta (jossa ne laivoilla on tietty lähinnä lasten takia) ja meni tilaamaan, jonka jälkeen tapahtui suunnilleen seuraavaa:

Baarimikko, odottaen selvästi että muutamme tilausta: Niin, tässähän ei siis ole alkoholia.
Tapani: Niin, ei se mitään.
Baarimikko: Ymmärrätte siis että tämä on alkoholiton drinkki?
Tapani ja Sirje: Joojoo.
Baarimikko: Niin, siis tähän ei tule ollenkaan alkoholia.
Tapani ja Sirje: Niin, tiedetään.
Baarimikko alkaa tehdä drinkkejä, katsellen meitä hämmästyneenä ja epäluuloisena. On ilmeisesti varma, että olemme niin kännissä, ettemme ymmärrä mitä tilaamme.
Baarimikko ojentaa drinkit ja sanoo hinnan, sekä: Nää on sitten alkoholittomia!
Tapani ja Sirje: Joo, niin pitikin.
Baarimikko jää selvästi vielä vilkuilemaan perään, ilmeisesti varmana että maistettuamme ettei drinkeissä ole alkoholia hyökkäämme raivoissamme takaisin. Hyvä ettei soittanut järjestysmiehiä laittamaan laivan putkaan tuollaisia sekopäitä, aikuiset ihmiset juo alkoholittomia drinkkejä

No, Maschseefestiin pääsen vielä ainakin toistamiseen ensi viikolla, koska tänään tuli työsähköpostiin kutsu lähteä sinne keskiviikkona harjoittelijaporukalla. Viikonloppuna taas on suunnitelmissa aloittaa vihdoin matkustelu, ajattelin käydä lauantaina katsastamassa sen Goslarin, kun sekä suomalaiset että saksalaiset ovat kilvan kehottaneet minua käymään siellä. Huomenna taas on vuorossa vähän erilainen työpäivä, koko päivän kestävä koulutus sen intranet-ohjelman käyttöön. Saksaksi tietysti.

*Koska nämä kuskikeskustelut käytiin lähinnä ennen kuin muutettiin ympäri Suomen kaupunkeja, ts.lukiossa, tai niinä harvoina kertoina kun on kotona käymässä ja päättääkin lähteä jonnekin illaksi, sisältyy keskusteluun usein myös "Kenen vanhemmat lainaa autoa?"-aspekti. Kyllä teillä kaupunkilaiskakaroilla on kaikki ollut helpompaa ;)

Maschsee, kakkua ja gradua

Eilen oli taas miltei helteinen päivä. Päätin käydä ensin kävelemässä Maschseen rannalla (näkisin samalla ne festarit) ja sitten vielä viettää aikaa keskustassa. No, Maschseefest olisi epäilemättä ollut paremmissa voimissaan myöhemmin iltapäivällä, mutta jonkinlaisen kuvan sain kuitenkin. Lähinnä kyse näytti olevan siitä, että Maschseen ranta on laitettu täyteen kaikenmoista ruokakojua, ravintolaa ja oluttelttaa seuraavien kolmen viikon ajan, lisäksi on erinäistä ohjelmaa eri esiintymislavoilla, lähinnä musiikkia. Maschsee vaikutti ihan kivalta paikalta kävelylle. Kiinnostavimpia olivat oikeastaan isot, selkäevä vedenpintaa viistäen uiskentelevat karpit. Ilmeisesti karpit pyydystetään jouluksi, koska joulukarppi on monessa keskieurooppalaisessa perheessä jouluaaton perinne. Periytyy tietysti jostain keskiajalta, kun jouluaatto oli vielä paastopäivä. Löysin netistä monia mielipiteitä asiaa koskien: toisten mielestä karppi on herkullista, toiset taas nyrpistävät nenäänsä pohjasta syövän ruotoisen kalan mudanmaulle.


Maschseen rantaa.


Maschseekarpfen, eli karppeja.

Käveltyä eilen ainakin tuli, koska kävelin Maschseelta keskustaan. Keskustassa ei sitten hirveästi enää huvittanutkaan shoppailla, kun sandaalit alkoi hiertää jalkoja. Jonkin verran nautiskelin kuitenkin auringosta, ja tulin sitten ruokakaupan kautta kotiin.

Ruokakaupasta oli pakko ostaa kokeeksi tällainen:



Siis kakun makuista jugurttia. Tuo "russischer Zupfkuchen" kiinnosti minua niin paljon, että googlasin sen. Kyseessä on saksalaisten suosima, suklaakakkutaikinaan rahkasta tehty juustokakku, jonka päälle vielä ripotellaan sitten niitä pohjataikinamöykkyjä. Kuten yleensä tällaisissa jonkun kansallisuuden mukaan nimetyissä ruuissa, myös tässä tapauksessa on ainakin joidenkin lähteiden mukaan niin, että kakkua itseasiassa kutsutaan Venäjällä saksalaiseksi kakuksi... No, tässä teille joka tapauksessa resepti. Jugurtti oli aika hyvää, tietysti varsin kermaista ja makeaa, joten ei mitään arkijugurttia ehkä kuitenkaan. Eniten minua hämmästyttää, että jugurtin valmistusaineluettelossa on noiden jugurtista löytyvien kakkupalojen yhtenä ainesosana "Lupinen", lupiineja! Mitä ihmettä?! No, wikipedian mukaan villilupiinista jalostetun makealupiinin siemenet ovat syötäviä ja niissä on paljon proteiinia.

Tänään olen ollut koko päivän kotona, mutta sen sijaan että olisin käyttänyt päivän löhöillen, olen mm. tiskannut ja pitkästä aikaa tehnyt jotain graduni eteen. Minulla on ollut jonkin aikaa jonkinlainen ahdistus päällä siitä, että olen pitänyt kesälomaa gradustani (loma tosin tuli ehdottomasti tarpeeseen sekä omasta, että myös koti-melkein-lääkärini mielestä: hänestä olin toukokuun lopussa niin stressaantunut yritysprojektin, gradun, koulutehtävien ja työnhaun kanssa, että siitä olisi pian alkanut olla haittaa terveydelle). Jostain syystä tämä ahdistus kuitenkin katosi muutama päivä sitten. Tänään olen siis lukenut lisää artikkeleita ja kaiken tähän mennessä kirjoittamani läpi. Onneksi olen aika tyytyväinen aikaansaamaani tekstiin, tästä on hyvä jatkaa. Eniten minua tosin jostain syystä ahdistaa ilmoittaa graduvalvojalleni, että 1.en ole saanut kesän aikana aikaan juuri mitään, ja 2.olen karannut maasta...

Rankka päivä

Eilisestä muodostuikin sitten kohtalaisen rankka, ainakin henkisesti. Todennäköisesti tosin vain minulle, vastaavat olosuhteet olisivat luultavasti saaneet jonkun toisen lähinnä kohauttamaan olkapäitään.

Eilen oli siis tosiaan iltapäivällä se HR-kokous, joka minun piti järjestellä. Vähän jännitti. Etsin tiedostot valmiiksi koneelle, löysin pienen etsiskelyn jälkeen toimistosta kaiken mukaan tarvittavan ja lähdin mielestäni hyvissä ajoin laittamaan kaikkea paikalleen. En ole koskaan aiemmin käyttänyt konferenssipuhelinta, videotykkiä jne, ja huone oli vieras joten meni jonkin aikaa, ennenkuin sain kaikki virtajohdot, puhelinlinjat, nettipiuhat jne kiinni. Olisin vielä ollut aika hyvin aikataulussa, mutta minun piti hakea ylimääräinen jatkojohto viisi kerrosta ylempää, jonka johdosta kokous pääsi vihdoin alkamaan n.kymmenen minuuttia myöhässä. Tietysti vielä sattui, että konferenssipuhelu katkesi ja piti aloittaa uudestaan – kahdesti, koska painoin ensimmäisellä kerralla vahingossa väärää näppäintä. No, tämä nyt ei varmaankaan kuulosta kovin katastrofaaliselta, mutta kun myöhässä olo sattuu olemaan henkilökohtainen painajaiseni. Jo pelkästään jos näyttää siltä, että aika käy jonnekin lähtiessä vähiin, muutun ärtyisäksi ja tiuskivaksi. Ja jos minun myöhästymiseni takia muut joutuvat odottamaan, niin se on sitten jo täysi katastrofi. Olin siis varsin paniikissa, kun Frau M. vielä sanoi (varmaankin ihan hyvää hyvyyttään), että minun täytyy seuraavan kerran aloittaa valmistelut aiemmin, jolloin teki lähinnä mieli tiuskaista että "Ai, ihanko totta?" (vaikka seuraavalla kerralla tietysti tiedän jo paljon paremmin, mikä pitää laittaa minnekin ja missä järjestyksessä). Loppukokous meni kyllä hienosti, löysin kaikki dokumentit ja osasin vaihtaa ne oikeaan aikaan. Ensikertalaiselta ehkä sitten kuitenkin ihan hyväksyttävä suoritus?

Tämä nyt ei tietenkään loppunut tähän. Viideltä alkoi se cross-cultural –tapahtuma, mutta se oli Rengasfirman toisessa toimipaikassa täällä Hannoverissa, n. puolen tunnin matkan päässä. Koska minun piti kokouksen jälkeen vielä viedä kaikki laitteet takaisin paikalleen, pääsin lähtemään myöhässä. Sitäpaitsi paniikin laukeaminen aiheutti päänsäryn. Paikka oli minulle myös täysin outo, joten kun lopulta löysin oikeaan, olin kymmenen minuuttia myöhässä ja ensimmäinen esitys jo alkanut. Toista kertaa myöhässä siis saman päivän aikana, molemmilla kerroilla vielä juuri kun pitää tehdä ensivaikutelma… Livahdin nopeasti katsomoon istumaan, vaikkakin jouduin tietysti eturiviin, koska siinä olivat ainoat vapaat paikat.

Tauolla huomasin yleisön joukossa pari tuttua harjoittelijaa, ja liityin heidän seuraansa. He kuitenkin lähtivät pian, joten olin yhtäkkiä keskellä aivan täysin vierasta porukkaa, joiden kanssa olisi vielä edessä se Stammtisch. Rohkeasti kuitenkin lähdin toisenkin esityksen loputtua muiden mukana Sol-Y-Mar –ravntolaan rautatieasemalle, ja onnistuin kuin onnistuinkin tutustumaan uusiin ihmisiin. Juttelin mm. paikallisen Maiken kanssa, joka oli aloittanut vasta tällä viikolla, sekä usalaisen Nicolen kanssa, joka opiskelee MIT:ssä fysiikkaa. MIT:ssä! Huh… Iltaa vietettiinkin sitten n.puoli kymmeneen saakka, kämpällä kävin nopean hiustenpesun jälkeen suoraan nukkumaan.

No, mikäli ne jotka eivät minua läpikotaisin tunne eivät sitä tuosta ylläolevasta vielä ymmärtäneet, niin päivä oli minulle henkisesti aika väsyttävä. Ylpeänä voin kuitenkin sanoa käyttäytyneeni melko "epäsirjemäisesti": ei siitä ole montakaan vuotta, kun olisin useassakin kohdassa toiminut toisin. Ensinnäkin, myöhästymispaniikistani huolimatta rauhoituin ja suoriuduin loppukokouksesta kunnialla. Toiseksi, vaikka olin vieläkin paniikissa ja häpeissäni tuosta myöhästymisestä, sekä lisäksi päänsärkyinen, niin yleensäkin lähdin sinne illanviettoon enkä suoraa päätä kotiin. Sitten, vaikka tiesin olevani myöhässä, etsin rauhallisesti oikean paikan ja liityin seuraan sen sijaan että olisin paennut paikalta. Jäin paikalle myös vielä, vaikka kaikki edes jotenkuten tuntemani henkilöt lähtivät. Menin jopa sinne ravintolaankin, ja tutustuin ihmisiin ihan oma-aloitteisesti, plus että olin paikalla niin pitkään kuin muutkin, enkä lähtenyt heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Huh, tuossa on niin paljon ujolle epäominaista toimintaa, että olen yrittänyt vakuutella itselleni, että myöhästymisistäni huolimatta minun pitäisi itseasiassa olla kaikesta tuosta itseni voittamisesta ylpeä!

Mitä tulee eilisen kokouksen sisältöön jne, niin se oli kyllä erittäin mielenkiintoista! Suomessa minulla ei olisi juurikaan mahdollisuuksia päästä osallistumaan tuon tason kokoukseen kansainvälisessä organisaatiossa. Toisaalta tuntui vähän oudolta, kun tällä strategiatasolla ihmiset ovat pelkkiä numeroita (toisaalta taas ylemmän tason johtajista puhutaan nimeltä kun heidän asemaansa yrityksessä arvioidaan). Tottakai ymmärrän sen, näitä juttujahan minä olen opiskellut vuosia, mutta en oikein ole varma miltä minusta tuntuu, kun silmää räpäyttämättä puhutaan satojen ihmisten irtisanomisista. Hetkellisesti tuli mieleen, että "Jaa-a, tässä minä nyt taidan monien mielestä istua itse pirun pesässä!", kun kuuntelin keskustelua siitä, millaisia sopimuksia on saatu aikaan missäkin ja missä on vielä ongelmia. Jokainen niistä irtisanotuista on kuitenkin ihminen, heillä on perheet jne. Toisaalta yritys ei tietenkään ole mikään hyväntekeväisyyslaitos, jonka tehtävänä on tarjota työtä ja rahaa kaikille… En tiedä, kumpaa pelkään enemmän: sitä, etten totu ikinä ajattelemaan ihmisiä tällaisissa tapauksissa numeroina, vai sitä että totun…

Tänään töissä eilinen kokousmyöhästely tuntui enää kovin pieneltä. Sain sitäpaitsi taas kehuja, kun Frau H. oli pyytänyt minua analysoimaan Rengasfirman sisäistä HR-strategian kommunikointia perustuen muihin yrityksiin ja opintoihini. Hän oli erittäin tyytyväinen ja positiivisesti yllättynyt analyysin määrästä ja laadusta muutamassa päivässä. Tänään oli myös tiedotustilaisuus henkilökunnalle toisen vuosineljänneksen tuloksesta. Sanoma oli suunnilleen, että menee oikeastaan hyvin markkinatilanteeseen verrattuna, vaikka toisaalta menee kyllä huonosti, vaikkakin siis menee hyvin, mutta älkää unohtako että tilanne on oikeasti vakava ja menee huonosti. Että näin. Lisäksi ilmoitettiin sikainfluenssasta sen verran, että Saksa on nyt päättänyt, että kun tauti on levinnyt jo niin laajalle, ei sairastuneiden perheenjäseniä enää pidetä karanteenissa. Pyysivät ilmoittamaan jos jonkun perheenjäsen sairastuu, koska töissä voi olla joku joka on raskaana tai kuuluu muuten riskiryhmään. Kyselin sitten esityksen jälkeen Frau H:lta, miten pitää toimia Rengasfirmassa jos tulee kipeäksi. Kuulemma kolme päivää saa olla pois ilman lääkärintodistusta - tosin tällä hetkellä jos flunssa tuntuu tulevan, pitäisi joka tapauksessa hakeutua lääkäriin ja ilmoittaa työpaikalle. Toivotaan nyt parasta. Mieleen tuli nimittäin sellainenkin, että jos satun sikainfluenssan saamaan, niin mulla ei kyllä ole yhtään ketään, joka kävis mulle kaupassa jne. Paras siis pysyä terveenä!

Hedelmiä, sikainfluenssaa ja tarjous mahdollisille vieraille

Ylläolevassa kuvassa tänänen saaliini supermarketin hedelmäosastolta. Ette usko, mikä vaikeus mulla on joka kerta valita. Tänäänkin olisi voinut mansikoiden (500gr 1,99e) sijaan ostaa pensasmustikoita (500gr 2,49e), persikoiden sijaan nektariineja (molemmat kilon rasiassa 1,29e, irtomyyntinä 1,99e), luumujen (1,39e/kilo) sijaan aprikooseja, tai sitten olisi voinut kokeilla karviaisia tai... Kaikki on niin halpaa ja hyvälaatuista! Noita brombeerejä, eli jotain karhunvatukan ja boysenmarjan sukulaisia ostin, koska halusin maistaa ja koska toi rasia oli alennuksessa, kun oli vähän kolhiintunut. Aika mieto maku niissä on.

Täällä alkaa viikonloppuna muutaman viikon kestävä Maschseefestival, siis kaikenmoista ohjelmaa kaikenikäisille Maschseen rannalla. Maschsee on 30-luvulla rakennettu tekojärvi lähellä keskustaa, nykyään suosittu vapaa-ajanviettopaikka. Tänään kuitenkin kuulin töissä, että viranomaiset ovat kehottaneet ihmisiä olemaan menemättä festareille sikainfluenssan takia. Vähintään kehotetaan pitämään hengityssuojusta. Jaa-a, monikohan tottelee... Ilmeisesti Hannoverissa on tähän mennessä n.pari sataa sikainfluenssatapausta, joista 38 tällä hetkellä sairaana eristyksessä. Näistä melkein kaikki ovat saaneet taudin lomaillessaan ulkomailla. Minua ei kyllä sinänsä pelota, jos sen taudin saa, niin saa sen sitten supermarketista tai työpaikaltakin. Tulee jos on tullakseen, olen kuitenkin nuori, terve ja yleensä aika vastustuskykyinen. Olin kuitenkin ajatellut, että Mari olisi ehkä halunnut tulla käymään festareilla kanssani, mutta eihän se nyt tietenkään käy, kun raskaana olevia kehotetaan välttämään väkijoukkoja.

Tajusin tänään yhtäkkiä, että jos joku nyt vielä haluaa tulla täällä käymään, niin kannattaa tottakai katsastaa Ryanairin lennot Tampereelta Bremeniin. Bremenistä on tänne kuitenkin vain tunnin junamatka. En itse harkinnut tätä vaihtoehtoa, koska halusin nimenomaan käydä Hampurissa Marin luona, mutta muille vaihtoehto on toki erittäin varteenotettava. Itseasiassa Ryanairilla on vielä huomisen ajan voimassa tarjous, jossa Tampere-Bremen -lentoja syys-lokakuulle saa alkaen eurolla (+verot jne). Mikäli saapuu viikonloppuna, lupaan tulla itse vastaan, muuten joutuu selviämään tänne itse, mutta vaikuttaisi siltä että Bremenin lentokentältä on raitiovaunu rautatieasemalle, josta sitten tulee junia tänne n.kerran tunnissa. Aikataulut kyllä näyttivät siltä, että tännepäin tulo Suomesta ei ole ongelma, mutta poispäin kyllä on: lento lähtee aamulla 6.30. Kannattaa silti miettiä esim. vaihtoehtoa että lentäisi tullessa Tampereelta Bremeniin ja takaisin menisi Air Berlinillä Hampurista Helsinkiin.

Sää on käyttäytynyt kohtalaisen kiltisti viikonlopun valitukseni jälkeen. Maanantaina oli hellettä, joten töiden jälkeen söin illalliseksi keskustassa penkillä istuen täytetyn sämpylän ja kiertelin muutenkin vähän ympäriinsä. Eilen oli myös ihan hyvä sää, ja tänään on taas lämmintä, vaikkakaan ei yhtä kuuma kuin maanantaina. Sallin siis itselleni kaupasta tullessa jäätelön: kaksi palloa 1,60e. Ongelmana vain on, että noissa italialaisissa jäätelöpaikoissa on niin paljon valikoimaa, että mulla menee ikuisuus päättäessä haluaisinko esim. jotain suklaista vai mieluummin sittenkin jotain hedelmää... Tänään söin pallon mansikkaa ja pallon vadelmaa, vadelma oli parempaa.

Töissäkin on ollut kivasti tekemistä, ja tuntuupa nyt ylpeältä kun Rengasfirman intranet-sivuille tuli mun kirjoittama esittely yhdestä vuosittain jaettavasta palkinnosta, jonka parissa työkaverini Christine nyt puuhailee. Tekstiin kun piti keksiä jokin kiva uusi idea, ja Christine tykkäsi mun ajatuksesta kovasti. Huomenna taas on ensimmäistä kertaa kerran kuukaudessa pidettävä yksikön kansainvälinen HR-kokous, joka minun pitää järjestellä, ts. tehtävänäni on raahata kokoushuoneeseen konferenssipuhelin, tietokone ja videotykki, laittaa ne toimimaan ja järjestää myös niin, että Kiinasta ja USAsta osallistuvat näkevät kaiken minun koneeni kautta. Lisäksi minun pitää vaihdella tiedostoja näkyviin sitä mukaa kun niistä keskustellaan. Odotan mielenkiinnolla! Huomisiltana onkin sitten ensimmäinen "Cross-cultural event", jossa harjoittelijat Kiinasta ja Intiasta esittelevät kotimaansa, ja sen jälkeen harjoittelijoiden yhteinen Stammtisch. Tutustuisikohan sitä vaikka uusiin ihmisiin?