Merenrantalomaltahan usein palataan iho punoittaen, ja niin kävi nyt minullekin, vaikkei Pohjanmeren rannikolla juuri palmujen katveessa pääsekään makoilemaan. Paahteinen hellesää yhdistettynä jatkuvasti vilvoittavaan merituuleen teki tepposet, ja oikea käsivarsi, kaula-aukko ja nenänpää hohtavat nyt punaisina. Muuten viikonloppu oli kyllä oikein onnistunut, kannatti ehdottomasti mennä!
Lähdin siis junalle perjantaina suoraan töistä. Asemalla oli kunnon perjantaitungos, ja ensimmäinen juna olikin alkumatkasta ihan täynnä. Onneksi sain sentään istumapaikan. Matkalla oli kaksi vaihtoa, jotka sujuivat ongelmitta. Erityisesti matkan viimeinen pätkä Bremerhaven-Lehestä Cuxhaveniin oli kiva, kun rata kulki keskellä maaseutua. Elokuinen ilta oli kaunis, taivas osin lampaankarvalla. Paljon tuulivoimaloita ja lehmiä, jokunen hevonen, poni ja lammaskin. Lehmien vahva haju tunkeutui välillä ilmastoinnin kautta sisään luoden hauskan vastakkainasettelun modernilta kaupunkijunalta näyttävän vaunun kanssa. Yhdellä pellolla pomppi jänis mustat korvanpäät vilkkuen. Peltotiet ylittivät junaradan useassa kohtaa, ja juna tuututti ennen jokaista tasoristeystä. Suurin osa lehmistä ei edes korvaansa lotkauttanut, jokunen lönkytti hitaasti kauemmas radasta ja vain yksi ryhmä nuoria mullikoita innostui ottamaan juoksuaskelia. Maalaistalon pihassa oli hedelmäpuu, jonka alusta oli keltaisenaan – ehkä luumuja? Puoli yhdeksän saavuin perille, Mari ja Sebastian olivat asemalla vastassa.
Sebastianin vanhempien talo on 1800-luvun lopulta: iso, sokkeloinen ja ihana! Puutarha on myös kaunis. Siirryimmekin sinne heti grillaamaan, ja herkuttelimme iltapalaksi possulla, kanalla ja patongilla. Ilta pimeni nopeasti, ja nukkumaan mentiin aika aikaisin. Minä nukuin samassa huoneessa Saran kanssa. Sara äännähteli yöllä muutaman kerran puoliunissaan, yhden kerran jouduin nousemaan ojentamaan toisen tutin. Aamulla Sara heräsi seitsemän aikoihin, mutta touhusi sängyssään itsekseen rauhassa, joten en mennyt häiritsemään vähään aikaan. Kun sitten kävin kysymässä, haluaisiko Sara mennä äidin ja isän luo viereiseen huoneeseen vai alakertaan Oman ja Opan luo, säikähti raukka tietysti “vieraita“ kasvoja ja yritti ensin piilotella peiton ja käden takana, kunnes antoi minun nostaa itsensä pois sängystä ja kipitti itkemään säikähdystään äidin luo.
Aamupalan jälkeen Mari ja Sebastian veivät minut kävellen katselemaan vähän Cuxhavenia. Käveltiin rantavallia pitkin satamaan katsomaan Miriä, venäläistä kadettien koulutuslaivaa, joka oli vierailulla kaupungissa. Keskustassa näkikin kuljeskelemassa kadettipoikia merimiesasuissaan – voi kuinka ne ovat nuoria nykyään! Cuxhaven on oikein viehättävä pieni rannikkokaupunki, ja näin kesällä täynnä turisteja. Jotenkin muistutti vähän Englannin etelärannikon kaupunkeja, tosin niissä vierailusta on jo kymmenen vuotta, joten muistini saattaa pettää.
Olisikohan siitä nyt kahdeksan vuotta, kun vietin kolme viikkoa Marin vieraana Emdenissä. Siltä matkalta muistan, että jostain syystä Pohjanmeren rannikon ilma väsyttää, ja niin kävi nytkin. Lounaan jälkeen siis Saran käydessä päiväunille myös minä kävin ottamassa tunnin nokoset. Iltapäivä menikin puutarhassa istuskellessa, Saran kanssa leikkiessä ja valmistautuessa illan puutarhajuhliin: Sebastianin sisko Annika lähti kahdeksi vuodeksi lähetystyöhön Kongoon, joten illalla pidettiin hänelle yhdistetyt synttäri- ja lähtiäisjuhlat. Tarjolla oli sekä suolaisia että makeita herkkuja, ja illan pimetessä sytytettiin kynttilöitä ja nuotio. Menin kuitenkin nukkumaan jo yhdeltätoista, koska silmät ei yksinkertaisesti meinannut enää pysyä auki.
Ennen juhlia ehdittiin muuten vielä pikaisesti rannalle, kun Mari, Sebastian ja Basti halusivat käydä uimassa. Meriveden lämpötila oli kokonaiset 20,4 astetta, mutta jättäydyin silti rannalle toimimaan valokuvaajana, koska Mari halusi todisteita uimaretkestään.
Toisen yön Sara nukkui paremmin, eikä aamulla enää säikähtänyt minua niin pahasti. Sain jopa Saran herättyä vielä vähän nukuttuakin, tosin olin ollut jo liian kauan valveilla koska lisänukkumisesta tuli lähinnä inhottavan pöllämystynyt olo. Aamupalalla satuin keskelle erittäin mielenkiintoista keskustelua: Annika ja eräs toinen myöhemmin lähetystyöhön lähtevä pariskunta keskustelivat eri ihmisten reaktiosta lähtöön. Pariskunnan naispuolisko kertoikin, että eräs hänen ystävistään oli ilmoittanut, ettei hyväksy heidän päätöstään ollenkaan, eikä aio heitä siinä tukea. Suunnilleen siis “Tehkää omat tyhmyytenne, mä en siihen puutu!”. Ymmärrän kyllä täysin tämän ystävän kannan, enkä itsekään suhtaudu lähetystyöhön mitenkään hirveän positiivisesti, mutta musta tuollainen on aika rankkaa tekstiä ystävälle, koska eikö ystäviä nimenomaan ole tarkoitus tukea, oli heidän päätöksistään sitten miten eri mieltä tahansa? Ainakin voisi olla hiljaa, jos toinen kerran toteuttaa suurta unelmaansa. Keskustelu oli juuri siirtymässä vielä mielenkiintoisemmille vesille, kun alettiin kyseenalaistaa tämän ystävän uskon oikeellisuutta, koska hän oli mennyt sanomaan, että kaikki jumalat voi ehkä olla se yksi ja sama, kun Sebastianin äiti tuli hoputtamaan lähtijöitä kirkkoon. Ehkä hyvä niin, koska seuranneesta keskustelusta olisi varmasti tullut minulle lähinnä vihastus ja paha mieli, minusta kun jokaisella on oikeus uskoa tai olla uskomatta juuri niinkuin haluaa, eikä sitä kuulu toisten repostella.
Sekä Mari ja Sebastian että Sebastianin perhe ovat onneksi siinä mielessä hienotunteisia, että minun annetaan aina automaattisesti ja asiasta minkäänlaista numeroa tekemättä jäädä pois jumalanpalveluksista yms (mistä johtuen meidän täysin erilaiset käsitykset uskonnosta ei häiritse meidän välejä – eroavaisuudet tiedostetaan, mutta niiden annetaan olla). Siispä Mari, Sebastian ja Sara lähtivät näyttämään minulle lisää Cuxhavenia, tällä kertaa autolla. Kävimme kävelemässä kahdessa pienessä turistikylässä, ja palasimme jälleen lounaalle joka syötiin puutarhassa. Iltapäivä pakkailtiin ja istuskeltiin ulkona. Minä leikin Saran kanssa samaa leikkiä kuin edellisenäkin päivänä. Leikki meni niin, että Sara osoitti jotain paikkaa puutarhassa, ilmoitti “Da Schiissass!” (Da Spielplatz!), jonne sitten kahdestaan siirryimme, minä kantaen pehmokoiraa ja Sara kokoontaitettuja nukenrattaita. “Leikkikentälle” päästyämme Sara asetteli rattaat maahan, koiran istumaan, ja pysyimme paikallamme muutaman sekunnin, jonka jälkeen Sara osoitti uutta paikkaa ja lähti johtamaan meitä sinne huudahdellen välillä sormella osoittaen “Da lang!”. Jos yritin mennä eri suuntaan tai jättäytyä pois, tuli ponteva komento “Siesje mippomme!” (Sirje mitkommen!). En tosin useinkaan yrittänyt, koska tämä oli nyt kuitenkin minulta varsin vähän vaativa leikki ja puutarhassa oli ihan kiva kävellä ympäriinsä. Kävimme yhteensä varmaan viidelläkymmenellä eri leikkipaikalla, pari kertaa päiväkodissa ja lopulta jopa koulussa.
Vähän ennen neljää saimme sitten kyydin rautatieasemalle, josta Mari, Sebastian ja Sara lähtivät Hampuriin ja minä Hannoveriin. Lipun osto automaatista olikin tällä kertaa mielenkiintoinen kokemus, koska huomasin vasta lipun jo valittuani, että automaatti ei hyväksykään käteistä. No, ehkäpä se toimisi Visa Electronilla, kun Visan merkki kuitenkin näkyi olevan... Työnsin kortin sisään, ja automaatti käski miltei samantien ottaa sen pois, kysymättä koodia tai mitään. Ajattelin, että kortti ei sitten kelvannut ja etsiskelin jo katseellani Maria apuun, mutta automaatti tulostikin minulle lipun ja kuitin. Maksuksi siis ilmeisesti riitti vain kortin käyttäminen automaatissa, mikä kuulostaa aika pelottavalta. Ehkä se oli jotenkin rikki tai kysyy koodin vasta isompien summien ollessa kyseessä? Tililtä oli kuitenkin juuri se 20 euroa lähtenyt.
Junaa odotellessa ostin itselleni aseman pikkukaupasta annoskupillisen Ben&Jerry’sin Cherry Garciaa. Ei voita Chocolate Fudge Brownieta edelleenkään. Paluumatka sujui ongelmitta, tosin varsinkin ensimmäisessä junassa oli kuuma. Vaihtoja oli vain yksi, ehdin onneksi ostaa sillä aikaa kaupasta vesipullon. Kotona olin joskus kahdeksan jälkeen. Oli kyllä tosi kiva tavata vihdoin Sebastianin vanhemmat ja nähdä Cuxhaven, josta olen niin paljon kuullut. Sääkin siis todellakin suosi, hellettä riitti koko viikonlopun. Toisaalta tunsin itseni välillä vähän tunkeilijaksi, kun toiset viettää viimeistä viikonloppua Annikan kanssa kahteen vuoteen ja minua pitää viihdyttää...
Hannele tulee sitten keskiviikkona tänne, ja joitakin suunnitelmia on ohjelmasta jo Marin kanssa tehty. Tällä hetkellä sääennuste lupaa loppuviikoksi toisaalta yli kolmeakymmentä astetta lämmintä ja toisaalta rankkasateita. Saisi nyt olla lämmintä ja aurinkoista, olisi Hydellä kivempi loma!
