Kulttuurieroja työpaikalla (ja vähän muutakin)

Tänään oli Marenin viimeinen työpäivä, jonka kunniaksi kävimme lounaan jälkeen läheisessä jäätelökahvilassa jätskillä. Iltapäivällä Maren sitten lähti, joten tästä eteenpäin saan selviytyä yksin. No, ei hätää, minulla on papereilla varsin hyvät ohjeet ja apua voi aina pyytää joko oppisopimuskoulutuksessa olevalta pojalta, joka on ollut tuolla jo jonkin aikaa, tai sitten muilta työntekijöiltä. Ensimmäisen täysin itsenäisen isomman tehtäväni sainkin jo pian Marenin lähdön jälkeen, mutta hyvän perehdytyksen ja ohjeiden avulla selvisin tehtävästä melko helposti. Huomista itsekseen selviämistä odotankin jo miltei innolla. Iltapäivällä juttelin myös saksaksi yhden kollegan, Frau M:n kanssa saksaksi. Sujui kohtuullisesti, ja kaikki kyllä puhuvat hyvää englantia jos niin pyydän, mutta tarkoituksella yritän pysytellä saksassa. Lähes kyllä harmittaa, kun kaikki kehuvat miten hyvä minun on aloittaa nyt, kun on lomat ja hiljaista. Frau M. lupaili, että lokakuussa tulee hektistä. Teki mieli sanoa, että tulispa jo nyt. En tykkää ollenkaan, jos ei ole tarpeeksi tekemistä. Siksi olenkin jo osittain kehittänyt itselleni tekemistä mm. viilailemalla powerpoint-esityksiä, joista oikeasti minun vastuullani olisi vain tiettyjen kuvien päivitys, mutta joita kukaan ei kyllä kiellä parantelemastakaan (varsinkin kun parannukset ovat laatua "Nuo numerot voisi olla kaksi milliä keskemmällä.").

Mutta siis niihin kulttuurieroihin. Ensinnäkin kaikki katsovat jutellessa hirveän intensiivisesti silmiin. Siis kyllähän Suomessakin silmiin katsotaan, mutta välillä sentään käännetään katse pois. Minusta tuntuu melkein vaivaannuttavalta, kun keskustelukumppanin katse suorastaan porautuu silmiin, ja välillä on suomalaisittain pakko vilkaista muualle, vaikka miten yritän katsoa takaisin. Toinen juttu on sitten puhuttelut ja toisiin ihmisiin viittaaminen. Minun on kauhean vaikea tottua, että viittaisin esim. omanikäiseeni Mareniin muille ihmisille puhuessani etunimen sijaan kutsumalla häntä Frau F:ksi. Olen tottunut suomalaiseen tapaan, jossa kaikista ylintä johtoa myöten puhutaan etunimellä. En myöskään puhuessani tiedä, ketä teititellä ja ketä sinutella, ja olen vielä niin sekaisin kaiken muun kanssa, etten taida edes huomata kumpaa teen. Toivottavasti en ole ketään loukannut... (Toisaalta puhuttu saksani on toistaiseksi niin kehnoa, että saanen paljon anteeksi.) Sähköpostin voi näköjään tuttavallisimmillaan lähimmille kollegoille aloittaa, että "Hallo Frau/Herr X", kun Suomessa kirjoittaisin vaan "Hei". Lisäksi en tajua yleensä heti, että minua puhutellaan, kun jostain kuuluu "fraulavoonen" (lähinnä mietin, että mitähän ne puhuu asumisesta=wohnen). Menee hetki, ennenkuin ymmärrän, että ai niin siis "Frau Lavonen".

Helteet jatkuvat edelleen, joten vietimme tämänkin illan Tapanin kanssa kaupungilla, ensin keskustassa, sitten uuden raatihuoneen viereisessä puistossa ja sitten jälleen keskustassa. Tuo uusi raatihuone on kyllä siitä mielenkiintoinen, että se on aivan käsittämättömän mahtipontinen rakennus, mutta rakennettu vasta 1913. Suomessa oli jo aivan toiset suuntaukset silloin, mutta niin täällä kuin Wienissäkin näköjään jylläsi vielä vanha ja korea rakennustapa (jonka varsinkin Tapani soisi olevan voimissaan vieläkin). Kävimme myös katsomassa raatihuoneen aulassa pienoismalleja Hannoverista eri vuosilta. Järkyttävin oli malli vuodelta 1945: koko kaupunki oli aivan raunioina. Sitä hävitystä on vaikea kuvitella, mutta varmaan 90% rakennuksista oli ilman kattoa ja monet pommitettu täysin maan tasalle. Kaupungin tilalla oli yksinkertaisesti raunioita raunioiden vieressä. Tuntuu käsittämättömältä että sellaisesta määrästä täyttä tuhoa on saatu rakennettua kokonainen kaupunki uudelleen. Minunkin kotitaloni näkyi pienoismallissa, ja oli säästynyt yllättävän hyvin, ainoastaan yksi pomminjälki katossa juuri minun asuntoni kohdalla. Muutenkin tässä kaupunginosassa oli jostain syystä enemmän seiniä ja kattoja jäljellä kuin muualla.


Hannoverin keskustan kauneimpia paikkoja, tietysti uudelleenrakennettu sodan jälkeen.


Uusi raatihuone puistosta nähtynä.


Me luultiin, että tällaisia on vain leffoissa, mutta läheltä edellisen kuvan ottopaikkaa löytyi puusta useampiakin.

Huomenna lähden suoraan töistä rautatieasemalle ja menemme junalla Hampuriin. Lauantaina on siis aika sanoa Tapanille taas hyvästit joksikin aikaa. Tapani on kyllä ihastuneempi Hannoveriin kaupunkina kuin minä (johtuen ilmeisesti italialaisesta jäätelöstä, ystävällisistä ihmisistä Games Workshopissa, kauniista kesäsäästä ja halvoista crepeseistä) ja suunnittelee palaavansa syyslomalla, jos vain mitenkään mahdollista. Onneksi töissä menee hyvin, on paljon helpompi jäädä tänne yksin kun viihtyy.

Työpäiviä ja helteisiä iltoja

Tutustuminen töihin on sujunut ongelmitta. Iltaisin tosin huomaan jossain vaiheessa aina olevani aika väsynyt, kun sen lisäksi että tulee paljon uusia asioita, ne kaikki tulevat vielä saksaksi. Pitää koko ajan keskittyä kuuntelemaan, että ymmärtää. Tiistaiaamuna oli myös lyhyt lääkärintarkastus saksaksi, koostui lyhyestä haastattelusta, punnituksesta ja verenpaineen mittauksesta. Haastavin oli tietysti tuo haastattelu, erityisesti kun piti selittää onko ollut mitään leikkauksia tms... Päättelin tosin, että "kysta" sanana tuskin on suomalaisperäinen, joten kokeilin siitä kaikki mahdolliset lausumismuodot, kunnes lääkäritädillä sytytti. Kysta on saksaksi Zyste. Lääkäritädin mielestä puhuin kyllä hyvin saksaa. Toisaalta minua melkein häiritsee, että olen töissä jopa hiljaisempi kuin muuten, koska en osaa ilmaista itseäni vielä tarpeeksi hyvin. Englanniksi olisin paljon puheliaampi.

Tiistaina lounaalla Maren tutustutti minut myös erääseen toiseen harjoittelijaan, joka lupaili kutsua minut joidenkin muiden harjoittelijoiden kanssa ensi viikolla after work-drinkeille. Lounaista muuten vielä sen verran, että ensimmäisen päivän terveellinen linja ei aivan ole jatkunut, kun söin eilen lounaaksi schnitzeliä ja paistettuja perunoita ja tänään currywurstia. Currywurst näyttää olevan suosituimpia ruokia ruokalassa, koska pitkät jonot nähdessään Maren jo arvasi, mitä ruokalistalla on. Olisin tietysti voinut syödä terveellisemminkin, mutta perustelin molempien päivien valintojani kulttuuriin tutustumisella. Schnitzel ei tosin ollut yhtä hyvää kuin Wienissä.

Eilen illalla kävimme Tapanin kanssa shoppailemassa. Ensin Tapani osti itselleen sporttisandaalit, kun edelliset ovat melko loppuunkuluneet ja sitäpaitsi jäivät Suomeen. Sitten menimme rautatieaseman viereiseen ostoskeskukseen varta vasten katsomaan Tapanille farkkuja. Huomattiin nimittäin jo muutama vuosi sitten, että Mexxin farkut sopivat Tapanille erinomaisesti, ja niitä on sitten ostettu Stockmannilta tai Aleksi13:sta kun on sopivia löytynyt. Lähiaikoina tosin ongelmana on ollut, että joko mistään ei enää tunnu löytyvän Mexxin osastoa, tai jos löytyy, niin siellä ei ole miesten farkkuja (plus että Tapania ei tietenkään kiinnosta tippaakaan mennä ostamaan niitä farkkuja yksin). Minä olin viime viikolla bongannut ostoskeskuksesta Mexxin myymälän ja myös, että siellä on farkkuja jopa alennuksessa. No, ne alennusfarkut ei tietenkään olleet malliltaan hyviä, mutta normaalihintaisten kanssa kävi parempi tuuri: Tapanille sopivaa mallia ja kokoa oli kolmessa eri värissä, jotka kaikki herra päätti ostaa, koska on kyllästynyt siihen, että omistaa noin kahdet farkut: toiset jotka on rikki ja toiset jotka on tosi rikki (ja aiemmin jotain pre-Sirje-aikaisia, äidin valitsemia, joita mä kielsin käyttämästä ja jotka vihdoin heitettiin pois vaatekaapin siivouksessa joku aika sitten). Nyt sitten on vihdoin kolmet hyvinistuvat ehjät farkut. Kaikenlisäksi kassalla kävi ilmi, että yhdet niistä olikin loppujen lopuksi alennuksessa! Tapanin veljentytön Veeran yksivuotislahja on myös nyt ostettu, samoin postikortit, jotka kirjoitetaan ja lähetetään jossain vaiheessa.

Sää on ollut helteinen koko alkuviikon, ja töissä olenkin ollut hameessa. Iltaisin on sitten käyty Tapanin kanssa kaupungilla kävelemässä, ja täytyy myöntää että myös jätskiä on tullut syötyä aika paljon. Töissä Maren on vielä huomenna opastamassa, mutta perjantaina on pärjättävä jo yksin. No, ainakaan töitä ei näin alkuun tule liikaa, kun suurin osa osastolta on lomilla. Toistaiseksi työ on ollut lähinnä valtavien Excel-taulukoiden päivittämistä ja pyörittelemistä, sähköpostien lähettelyä ja powerpointien hiomista ja päivitystä. Onneksi työt eivät ole mitään jokapäiväistä rutiinihommaa vaan vaihtelevat aina menossa olevien projektien mukaan, ja kansainväliset kontaktitkin ovat tosi yleisiä. Odotan jatkoa mielenkiinnolla!

Ensimmäinen työpäivä

Melko jännittyneenä astelin tänään ennen yhdeksää sisään Rengasfirman pääkonttoriin ja hissillä viidenteen kerrokseen. Löysin sinne minne pitikin melko ongelmitta, vaikka muuten rakennus tuntuu vielä aikamoiselta sokkelolta. Huomasin muuten, että työmatkaan menee aika tarkkaan 15 min.: puolet ajasta bussissa ja puolet kävellessä bussipysäkiltä töihin. Aloitimme päivän tutkimalla pomoni kanssa yleisesti Rengasfirman organisaatiokaavioita, jotta saan käsityksen siitä, missä työskentelemme ja keihin olemme eniten yhteyksissä. Tämän jälkeen tämänhetkinen harjoittelija Maaren ja Frau L. kävivät läpi erään kielikoeprojektin tämänhetkisen tilanteen. Lähetimme yhdessä joitakin sähköpostiviestejä ympäri maailmaa, ja kylläpä tuntui jännältä, kun niissä pyydettiin lähettämään vastaus minulle, koska Frau L. jäi tänään lomalle elokuun alkuun asti. Olen nyt aika hyvin kärryillä kyseisen projektin tämänhetkisestä tilanteesta. Saamistani mailivastauksista pitää sitten koota tietoja eri excel-tiedostoihin - vaikeinta on muistaa, minne kaikkialle tietoja pitikään syöttää. Puhuimme muuten koko päivän saksaa, koska sanoin aamulla, että yritetään. No, minun roolini oli tietysti toistaiseksi lähinnä kuunnella. Hankalimmaksi osoittautui tietokoneohjelmien käyttö saksaksi, pitää aina hetken miettiä, mitä mikäkin olisi englanniksi tai suomeksi.

Lounastauko oli positiivinen yllätys niin ruuan laadun kuin hinnankin suhteen. Lounasvaihtoehtoja on muutamia, ja niistä useimmat maksavat kolmisen euroa. Käteisellä ei tarvitse pelata, sillä rahaa ladataan myös tänään saamaani työntekijäkorttiin. Tänään söin salaattia ja kananrintaa. Eipä juuri tullut ikävä erään nimeltämainitsemattoman meijerijätin Amican kuuden euron lounaita ;)

Iltapäivällä jatkoin vielä asioihin tutustumista, mutta loppuajan sain selailla itsekseni intranettiä ja tutustua vielä kaikkiin tiedostoihin itsenäisesti, ettei tulisi infoähkyä heti ensimmäisenä päivänä. Pääsin myös lähtemään jo aiemmin, koska minulla ei joka tapauksessa ollut enää mitään tekemistä ja voin tehdä tunnit sisään myöhemmin. Tunnollista työntekijää tosin vaivaa, että ensimmäisen työpäivän jälkeen työaika on jo 1h15min miinuksella...

Toisaalta tänään oli erinomainen päivä lähteä aiemmin, sillä monen sadepäivän jälkeen tänään oli jälleen hellettä. Täydellinen ilta siis tutustua yhteen Hannoverin nähtävyyksistä, Herrenhäuser Gartenin barokkipuutarhaan. Toki siellä on ennen ollut linnakin, mutta se tietysti tuhoutui sodassa...Käveltiin sitten jalkamme kipeiksi puutarhassa. Kotiin palasimme vielä supermarketin kautta. Iltapalaksi odottaa keittiön pöydällä rasiallinen isoja pensasmustikoita, 1,69e! Myös helteisen sään pitäisi jatkua koko viikon.


Barokkipuutarhaa.


Ruusutarha.


Sirje ja patsas.


Tapani ja rakennus, joka ei ulkonäöstään huolimatta ole linna vaan yksi puutarhan rakennuksista.

Huomenna menen töihin kahdeksaksi, yhdeksältä minulla on tapaaminen harjoittelija-asioista vastuussa olevan henkilön kanssa, jolloin kai käymme läpi jotain harjoitteluun liittyviä paperijuttuja jne. Puoli yhdeltätoista ohjelmassa on lääkärintarkastus, ja lounaalle menemme yhdessä jonkin toisen osaston harjoittelijan kanssa, johon Maaren minut tahtoi tutustuttaa. Muuten päivä kuluu johonkin toiseen tällä hetkellä meneillään olevaan projektiin tutustuessa. Odotan mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää.

Rekisteröityminen ja eläintarha

Sain torstai-iltana vihdoin pitkän odotuksen jälkeen puoli yhdeltätoista sen vuokrasopimuksen vuokranantajalta, joten perjantaiaamuna oli kohteena Hannoverin keskustan Bürgeramt. Olin kuullut useammalta taholta, että asukkaaksi ilmoittautuessa saattaa joutua jonottamaan pitkäänkin, mutta onnekseni edelläni oli jonotuslapun mukaan vain yhdeksän henkilöä ja tiskejäkin oli auki useampia, joten loppujen lopuksi koko juttu oli ohi puolessa tunnissa. Asiointi piti hoitaa saksaksi, koska virkailija ei puhunut muita kieliä. Kyseli minulta onneksi kaiken tarvittavan erittäin selkeästi ja hitaasti ääntäen, joten ongelmia ei tullut ja sen verokortinkin sain mukaani. Niin, ja sitä vuokrasopimusta ei sitten vilkaistukaan… Sain myös mukaani kangaskassillisen kaikenlaista tietoa Hannoverista, sekä muutamia erilaisia roskapusseja jätteiden lajittelua varten. Tuohon lajitteluun pitänee piakkoin vielä tutustua tarkemmin, toistaiseksi en ole juuri ehtinyt vilkaistakaan saamiani materiaaleja.

Päivällä matkustin taas junalla Hampuriin. Sara ilahtui tulostani kovasti ja piti jonkinaikaa suorastaan show’ta saapumiseni kunniaksi. Illaksi kävimme vuokraamassa He’s Just Not That Into You –leffan, jonka katsoimme pizzan kera. Leffaa vuokratessa Mari keksi kyllä vahingossa hyvän strategian: olimme kuljeskelleet jo jonkin aikaa ympäri vuokraamoa, eikä yhtään mitään tuntunut löytyvän. Mari sitten katsoi kelloaan ja ilmoitti, että meillä on vain kuusi minuuttia aikaa valita leffa ja palata bussipysäkille. Päädyimme nopeasti tuohon yllämainittuun ja kiirehdimme kassan kautta pysäkille, jossa tietysti kävi ilmi, että aikaa olikin vielä vaikka kuinka paljon… Mutta saatiinpa valittua se leffa!

Lauantaiaamupäivällä kävimme katsastamassa läheisen kirpputorin, joka oli kyllä aika vaisu tapaus. Sara oli jostain syystä vakuuttunut, että olimme muutaman pysäkinvälin bussimatkan jälkeen Suomessa, ilmeisesti koska lähtiessä kommentoimme Saran suomalaisehkoa asustusta: mansikkapipo ja Rukan sadetakki. Hän oli ilmeisesti nyt päättänyt myös minun kuuluvan perheeseensä, koska aamulla joka kerta kun menin yläkertaan hakemaan tavaroita tms, huuteli Sara portaiden alapäästä huolissaan ”Sisje! Sisje! Sisje!”. Toisaalta Sara ilmeisesti edelleen luulee minua ja Lottaa yhdeksi henkilöksi, koska on nyt lopettanut vihdoin minun kutsumiseni ”Totaksi”, mutta sen sijaan väittää kaiken Lotan lahjoittaman olevan minulta… Niitä hassuja suomalaistätejä on siis vain yksi, jostain syystä se vain päättää muuttaa nimeä välillä.

Iltapäivällä hain Tapanin lentokentältä ja kävimme vielä Marin ja Sebastianin luona juomassa teetä, syömässä Marin tuliaisiksi toivomia Arnoldsin donitseja ja jakamassa lisää lahjoja ja tuliaisia Suomesta. Sara oli innoissaan saamastaan muumiposliiniastiastosta ja tarjoili kaikille teetä, jopa Tapanille jota muuten ujosteli. Illalla tulimme junalla Hannoveriin. Kuvia löytyy Marin blogista.

Päätimme jo lauantaina käydä katsastamassa sunnuntaina Hannoverin eläintarhan, jonka pitäisi olla Euroopan parhaimpia. Löysimme suoraan eläintarhalle menevän bussin melko läheltä kämppää, joten olimme perillä jo ennen yhtätoista. Eläintarha olikin positiivinen yllätys, muistutti monessa mielessä Singaporen eläintarhaa siinä, että eläimet tuntuivat olevan tosi lähellä, mutta kuitenkin erittäin aidossa ympäristössä. Eläintarhassa menikin kolmisen tuntia katsellen kaikkia virtahepoja, sarvikuonoja, leijonia, tiikereitä, kenguruita, antilooppeja jne. Erityisesti mieleen jäivät vuoden ikäinen elefanttivauva, mandrilliuros, jolla oli diabetes, sekä sudet. Satuimme susiaitauksen luo juuri ruokinta-aikaan, ja lauman hyökätessä etsimään lihanpalojaan yllätyimme molemmat. Sudet eivät nimittäin olleet niitä suomalaisia harmaita (joita näimme viime kesänä Ähtärin eläinpuistossa, jossa luulimme niitä osaksi kallioita kunnes jokin ääni sai ne nostamaan päänsä), vaan sellaisia isoja, hoikkia ja mustanruskeita. Itse asiassa juuri sellaisia Grimmin satujen takkuturkkisia susia, jotka voisi kuvitella Punahilkan seuraan tai puhkumaan ja puhaltamaan porsasten taloja kumoon. No, nämä sudet palastuivat sitten pohjoisamerikkalaisiksi. Jotenkin ne olivat niin vieraan ja ison näköisiä, että tuntuivat pelottavammilta kuin suomalaiset sukulaisensa. Kuvia voi katsella täältä.

Eläintarha oli kyllä erittäin nautittava myös hienon teemoituksensa takia. Esimerkiksi kaikki afrikkalaiset eläimet elivät Sambesi-joen mukaan nimetyllä alueella, jolla oli paljon aiheeseen liittyvää kasvistoa ja muuta rekvisiittaa, ja norsut ja tiikerit elivät intialaisia temppelinraunioita muistuttavassa rakennuksessa.. Hienolta näytti myös ensi vuonna avattava Yukon Bay, jonne sijoitetaan kaikki pohjoisen eläimet. Sinne saapuvat muuten myös ne Wienin eläintarhassa näkemäni jääkarhukaksoset! Ainoastaan isoista apinoista en tykännyt. Ne ovat minulle jotenkin liian inhimillisiä olemaan eläintarhassa. Simpanssien tylsistynyttä kyhjötystä katsoessa tulee mieleen, että vielä sata vuotta sitten oli eläintarhoissa näytteillä afrikkalaisia "villejä" (esim. Ota Benga). En nyt sano, että kyse on samasta asiasta, mutta mitä jos vaikka melkein onkin?



Pysähdyimme eläintarhassa myös syömään kanelilla ja sokerilla täytetyt crepet. Tapani on innoissaan, koska rakastui lettuihin Pariisissa.

Syötyämme ja levättyämme kotona menimme katselemaan Hannoverin sateista keskustaa, mm. uuden ja vanhan raatihuoneen ja oopperatalon. Hannover tietysti tuhoutui melko täysin sodassa, mutta jotain on sentään ollut varaa entisöidä. Toisaalta keskustassa on myös erittäin rumia betonikolosseja sodan jälkeiseltä ajalta.


Entisöityjä perinteisiä taloja keskustassa.

Loppuviikon aikana on tarkoitus käydä katselemassa vielä Hannoverin barokkipuutarhaa, shoppailla vähän, mahdollisesti käydä Ikeassa ja muuta pientä. Aikaa on tietysti vain iltaisin, koska olen päivät töissä. Tapani voikin ottaa lomapäivänsä rennosti, viettää aikaa Games Workshopissa ja muissa nörttikaupoissa tai halutessaan vaikka pelata koko päivän. Perjantaina menemme taas Hampuriin, että Tapani ehtisi viettää vielä aikaa Marin, Sebastianin ja Saran kanssa, ja lauantaina kultani palaakin jo Suomeen.

Loppuun pitänee kertoa vielä, että tein jotain erittäin epäsirjemäistä lauantaina. Kävin nimittäin omasta aloitteestani ja saksaksi esittäytymässä sille tyypille, jonka kanssa minun täytyy nyt aluksi jakaa nettikaapeli. Tuli puhetta myös langattomasta, joka täällä pitäisi olla ja lupasin, että Tapani voi katsoa, saisiko sen toimimaan. Nyt vaikuttaa vain siltä, että löytämissämme papereissa on kaikki muu oikein paitsi salasana. Joku on siis todennäköisesti vaihtanut sen, muttei kirjoittanut sitä ylös. No, Tapani tutkiskelee asiaa vielä viikon aikana, ja pitänee kysellä tietääkö kukaan muu asiasta mitään. Mutta sain muuten keskusteltua asiasta ongelmitta ja kehuja saksantaidoistani!