Mutta takaisin Tapaniin siis. Menin Hampurin kentälle Tapania vastaan, sitten menimme Marin luo syömään lounaaksi kotona tehtyä pizzaa. Tapani oli taas kiltisti raahannut mukanaan Marille ja Sebastianille Arnoldsin donitseja. Mua alkoi muutamaa päivää ennen Tapanin tuloa jo nolottaa se tavaramäärä, mitä raukka joutui kantamaan mun takia mukanaan: ne donitsit, Suomi-esitystä varten suklaata ja salmiakkia, xylitolpurkkaa, pari uhkaavasti loppumassa ollutta korvaamatonta kosmetiikkatuotetta, äidin lähettämän käsilaukun, kaks hametta… Toinen hankki ja raahasi kaiken valittamatta sanallakaan, vaikka mä aloitin viimeisen viikon sisällä varmaan joka kerta nettikeskustelut tyyliin ”Voisitko kulta tuoda vielä yhden jutun...?”. (Marin luona ei tietysti voitu Tommyn takia olla pitkään, kun allergialääkkeistä huolimatta Tapanin alkoi olla parin tunnin kuluttua taas vaikea hengittää.)
Sunnuntaina ei tehty mitään erikoista, paitsi käytiin syömässä rautatieaseman Noosoussa halpaa ja hyvää thaimaalaista. Maanantai-ilta vietettiin Ikeassa, koska tarvitsin porukoiden tuloa varten vieraspatjan ja halusin nähdä, oisko Sweden Shopissa mitään tarjottavaa siihen esitykseen (ei ollut, tai olis ollut lakkahilloa, mutta minkä kanssa sitä sitten ois tarjonnu?). Kävi hyvä tuuri, koska yhdellä saksalaisella harjoittelijalla, Birtellä, oli käytössä äitinsä auto ja myös asiaa Ikeaan, joten päästiin hänen kanssaan. Kukaan meistä ei ole Hannoverista, joten jouduttiin turvautumaan gps:n, joka osoittautui melkein yhtä huonoksi kuin Brysselin-matkan Emily. Oltiin välillä kaikki kolme täysin pihalla yrittäessämme seurata laitteen ohjeita. Löydettiin kuitekin lopulta perille, ja myöhemmin takaisin.
Tiistai-iltana käytiin melko laihoin tuloksin shoppailemassa, mutta keskiviikkona mentiin sen sijaan leffaan katsomaan englanninkielistä versiota Pixarin uudesta Up-leffasta. Koska näytös oli jo 17.40 ja koska kaikki muut, jotka alkuperäisversion halusivat nähdä olivat sen ilmeisesti katsoneet jo aiemmin, saimme yksityisnäytöksen. Ihan oikeasti, olimme ainoat ihmiset koko salissa! Se olikin ihan hyvä, koska vaikka leffa on varmasti lapsille hauska seikkailutarina, niin ainakin tällaiselle romanttiselle pehmolle se oli välillä ihan sydäntäraastava rakkaustarina. Itkin ihan valtoimenaan muutamaan kertaan, ja kyllä Tapanikin puristi mun kättä aika kovaa parissa kohdassa. Me samaistuttiinkin kyllä alkuleffan pääpariin aika vahvasti. Jos kiinnostaa, niin koko rakkaustarina oikeastaan löytyy tästä, vaikka on tietysti leffan kontekstissa nähtynä vielä koskettavampi. Tapani muuten on varma, että meidän häistä tulee tollaset kun ton pätkän alussa ;). (Nykyisestä pehmoudestani syytän Tapania ja siskon- ja veljenlapsia. Viimeksi olen itkenyt yhtä vuolaasti leffaa katsoessani, kun eräässä elokuvassa aivan Indin näköinen pikkuinen Dakota Fanning harhaili yksin ja eksyneenä jossain öisillä kaduilla. Minkähänlainen itkupilli musta tulee joskus jos saan omia lapsia?)
Torstain ja perjantain pidin lomaa, joten lähdimme torstaina päiväksi Lyypekkiin. Sää ei kyllä oikein suosinut, oli kylmää ja tuulista, mutta ei sentään satanut. Matkaan meni aikaa, koska matkustimme halvalla Quer-durchs-Land –lipulla, joka kelpaa vain paikallisjunissa, mutta säästö oli huomattava: selvisimme kahdestaan menopaluusta 39 eurolla. Kaupungissa kävelimme ympäriinsä nähtävyyksiä katsellen, söimme lounaaksi schnitzelit ja ennen paluuta kävimme vielä Cafe Niedereggerissä ihastelemassa marsipaanivalikoimia ja syömässä marsipaanivohvelit.
Lyypekin kuuluisa portti, joka on ainakin äidille varmasti tuttu Niedereggerin logosta.
Tapani katselee nähtävyyksiä ajatuksissaan.
Lyypekkiä.
Marsipaanivohveli.
Perjantai kulutettiin taas lähinnä laiskottelemalla, joitakin joululahjoja tuli tosin hankittua. Viimeistä iltaa yhdessä juhlistettiin juustoilla, viinillä, patongilla, rypäleillä ja Hogfather-dvd:llä. Alun perin tarkoitus oli kyllä mennä ulos syömään (ensin saksalaista, joka vaihtui intialaiseksi), mutta katsellessani joululahjoja yhdessä tavaratalossa tuli Tapani viereiseltä herkkuosastolta selittämään silmät pyöreinä, miten hyvää parmesaania siellä on maistatettavana. Juustotiskin edessä seisoessa suunnitelmat sitten muuttui, ja lopulta valittiin neljää erilaista juustoa, ja jotenkin onnistuttiin myös selvittämään haluamamme palvelutiskin myyjälle. Saman tavaratalon toinen myyjätäti yllätti minut alkoholia ostaessani. Täti katsoi minua nimittäin hetken tutkivasti ja kysyi sitten, saisiko tiedustella ikääni. Naurahdin epäuskoisen ilahtuneena ja kerroin olevani 25. Olin jo valmis kaivamaan ajokortin esiin, mutta täti sanoi minun näyttävän niin luotettavalta, että uskoo kyllä. Puolusteli sitten, että ikää on vaikea arvioida ja minähän voin ottaa kysymyksen kohteliaisuutena. Niin kuin tietysti otinkin. Vaikka minulta on viime vuosiin asti useinkin kysytty paperit Suomessa (nykyisin ei tosin enää supermarketeissa), niin en todellakaan odottanut joutuvani samaan tilanteeseen Saksassa, maassa jossa olen ollut laillisesti baarissa 17-vuotiaana! Suomessakin on papereita tarvinnut näyttää enää harvenevassa määrin. Oulun Raksilan Alkossa oli jopa lappu, että paperit kysytään kaikilta, jotka näyttävät alle 25-vuotiailta, mutta minulle myytiin viinitonkka mukisematta. Kauhistuneena kyselin silloin Tapanilta, kuinka paljon ikäistäni vanhemmalta mahdan oikein näyttää. Saksalaisen kassatädin kysymys oli siis todellakin kohteliaisuus!
Lauantaiaamuna piti saada pakattua Tapanin loput tavarat, siistittyä huone ja valmistauduttua lähtöön ennen yhdeksää. Tehokkuus- ja työnjohtovaihteeni meni päälle ja saimme kaiken valmiiksi ajoissa, mutta Tapani tuijotti minua koko aamun kuin pommia, jonka sytytyslanka jo palaa (siis silloin kun ei ollut tekemässä jotain määräämääni tehtävää). Tuntee minut kyllä hyvin, en pidä kiireestä ja aikaisehko herätys yhdistettynä nopeaan pakkaamiseen ja viimeisen aamun tunnekuohuihin olisi hyvinkin voinut johtaa jonkinlaiseen, Tapanille jo kohtalaisen tuttuun ”mitä-sinä-siinä-seisot-meillä-ei-ole-aikaa-me-ei-ehditä-ikinä-mikset-tehnyt-tätä-aiemmin-tee-nyt-jotain-täällä-näyttää-kauhealta-tulee-ikävä”-romahdukseen. Tällä kertaa sellaista ei kuitenkaan tullut ja junassa vihdoin Tapani-parkakin uskalsi rentoutua.
Jätettyäni Tapanin lentokentälle menin Marin luo viettämään iltapäivän Marin, Saran ja Tommyn seurassa. Tommy kiehnäsi ihan vieressä, ja päiväunilta herättyään myös Sara liittyi seuraan. Minulla oli siis välillä kyljessä kiinni kaksi vauvaa :). Vaikka eihän Sara enää mikään vauva ole, herranjestas että sillä riittää energiaa leikkimiseen, juoksemiseen, hyppimiseen, tanssimiseen ja selittämiseen, yleensä kaikkiin yhtä aikaa. Siinä meinasi kädessä valmiina oleva suklaakeksikin unohtua ja sulaa, kun piti leikkiä ja selittää asioita ja paijata Tommya jne.
Illalla palasin sitten Hannoveriin. Jännitystä matkaan toi kun pian Hampurista lähdön jälkeen kuuluteltiin ensin turvamiehiä ja sitten Lüneburgissa ilmoitettiin, että nyt odotetaan ambulanssia. Lähdettiin lopulta 20 minuuttia myöhässä eteenpäin, mutta juna sai onneksi kirittyä ajan kiinni ja saapui aika hyvin aikataulussa perille.
Tapaninkin paluumatka oli sujunut hyvin. Jouduttiin tosin tekemään pieniä järjestelyjä, kun piti saada viikolla ostetun Jaanikan 7-vuotislahjan toimitus sumplittua, ettei lahja lojuisi Oulussa jouluun saakka. Kuriiriksi jo lupautunut Lotta kun tietysti lähtikin viikonlopuksi Pieksämäelle, koska sai käyttöönsä Hannelen auton viikoksi. Äiti, Hyde ja lapset on nimittäin parhaillaan viikon lomalla Egyptissä. Onneksi veljenvaimoni Jenni suostui kuljettamaan Tapanin lyhyellä varoitusajalla lentokentältä Tapanin veljen luokse Viikkiin ja otti samalla tuomiset, jotka Lotta sitten hakee Jenniltä alkuviikosta. Jaanikan lahja odottaa tyttöä siis autossa, kun palaavat Suomeen tiistaina. Kiitos vielä kerran Jennille! (Jenni-parka yritti kyllä puolustautua tekstarilla, että Lotallakin on auto ja etteivät äiti, Hyde ja kakarat enää tiistaina tulisi käymään heillä, mutta julmasti torppasin nämä ajatukset ja puolipakotin raukan lauantaiajelulle lentoasemalle ja Viikkiin – ja vielä juuri kun suurin osa lapsista oli ripoteltu sukulaisille yökylään ja kotona oli vain pikkuinen Emppu. Sori Jenni!)
Tällä viikolla onkin sitten edessä kaikenlaista. Töissä muutamme samassa kerroksessa uusiin tiloihin, ja tekemistä riittää varmasti muutenkin kun olin viime viikolla vain kolme päivää paikalla. Keskiviikkona olisi taas hammaslääkäri ja torstaina vihdoin se Suomi-esitys ja sen jälkeen Stammtisch. Näin viime yönä jo esityksestä untakin!
