Jotkut saattaakin muistaa, että kävin viime syksynä Pariisissa CEMS Career Forumissa. Tänä syksynä vastaava tapahtuma järjestetään Budapestissa. Alunperin mun ei ollut tarkoitus mennä, koska mulla on jo (niinkun näette) se kansainvälinen harjoittelu ja oikeita töitä olis tarkoitus etsiä Suomesta, eikä ne mua kiinnostavimmat yritykset edes ole mukana. En siis hakenut mihinkään haastatteluihin. Myös lentolipputilanne näytti huonolta, kun Hannoverista ei ole suoria lentoja ja Hampurista lennot oli kalliita.
Mitä enemmän kaikki CEMS-kaverit kuitenkin alko puhua aiheesta facebookissa, sitä enemmän mua alkoi kiinnostaa mennä joka tapauksessa. Pääsishän siellä näkemään samalla niin tuttuja Wienistä kuin viime keväältä Helsingistäkin. Kun sitten yksi minua kiinnostava yritys vielä ilmoitti kuitenkin olevansa paikalla, aloin katsella lentolippuja. Ensin jouduin pettymään: pe-su lippuja ei ollut, to-su maksoi jotain 500e! Onneksi selailin kuiten Hampurista suoraa reittiä Budapestiin lentävän Malevin sivuja, ja huomasin että jos lähden perjantai-iltana ja palaan maanantaina, lippujen hinta suorastaan romahtaa. Mulla on ehkä joka tapauksessa yksi lomapäivä suunnittelematta (jos siis jouluaatosta ja uudenvuodenaatosta ei menekään puolta päivää molemmista, mutta tää on vielä selvityksen alla) ja jos ei ole, niin voin aina tehdä sitten ne tunnit sisään toiste. Perjantain lento lähtee vasta kahdeksan aikoihin illalla, joten ehdin Hampuriin hyvin töiden jälkeen. Maanantaiksi oli kaksi vaihtoehtoa: aikaisin aamulla tai alkuillasta. Koska aamulento oli epämiellyttävän aikaisin, mutta olisin siitä huolimatta ehtinyt töihin vain pariksi tunniksi, päätin valita sen alkuiltalennon, jonka jälkeen ehdin vielä ihan ihmisten aikoihin Hannoveriin. Liput on nyt varattu, hintaa tuli 154e! Ja koska career forum ja sen jälkeiset bileet on lauantaina, jää mulle vielä koko sunnuntai ja maanantaiaamupäivä aikaa Budapestissä!
Seuraava ongelma oli tietysti majoitus. Järjestäjät olivat ystävällisesti laittaneet hotelli- ja hostellivaihtoehtoja nettisivuilleen, mutta ajattelin ensin kysellä muilta, ovatko jo varanneet majoituksen ja jos joku haluaisi jakaa huoneen mun kanssa tai isommalla porukalla. Tulee kuitenkin aina huomattavasti halvemmaksi kuin yhden hengen huone. Kävikin superhyvä tuuri! Italialainen Maria, joka oli mun kanssa keväällä samassa KONE-projektiryhmässä, kysyi haluaisinko jakaa huoneen hänen kanssaan. Parasta tässä oli se, että Maria on tällä hetkellä harjoittelijana Brysselissä Starwood Hotelsilla, joten saisi työntekijätarjouksen Budapestin LeMeridien-hotelliin. Hinta on vain 69usd=47e/huone/yö! Siis vähän päälle kakskymppiä per henki! Aivan käsittämätön hinta! Tohon tulee kyllä vielä vähän veroja päälle, mutta silti! LeMeridien on ihan keskustassa (jos tunnette Budapestia, voitte katsoa sijainnin tästä)ja 4-5 tähden hotelli! Normaalihinnat on tietysti yli sata euroa yö. Koska Marian lennot on perjantaina ja sunnuntaina, joudun maksamaan su-ma –yön yksin, mutta 47e (+verot) on silti vähemmän kuin yhden hengen huoneet monissa huonompitasoisissa hotelleissa.
Nyt olen tosi innoissani lähdössä! Ajankohta on siis tarkemmin sanottuna 13.-16.11., eli enää kuukausi. Budapestissahan me käytiin Tapanin kanssa tammikuun alussa, joten kaupunkikin on tuttu, ja pidinkin paikasta kovasti. Nyt vaan täytyy toivoa, että mahdollisimman moni CEMS-tuttu olisi paikalla. Niin, ja kai sitä täytyy muistaa ajatella sitä career forumiakin eikä vaan sosialisointia, joten CV on päivitettävä ja sellaista. Mutta jee, Budapest! Ja jee, LeMeridien! Kyllä siellä sitten kelpaa leikkiä oikeaa aikuista bisnesnaista, kun istuskelee puku päällä LeMeridienin aulabaarissa ;)
Ilonaihetta on muuten myös siinä, että Tapani saapuu lauantaina. Blogissa voi siis olla viikon ajan hiljaista, katsotaan nyt.
torstai 15. lokakuuta 2009
maanantai 12. lokakuuta 2009
Lotan vierailu (ja saksalainen saunakokemus)
Vaikea käsittää, että on jo lokakuu, vastahan minä saavuin tänne! Syksy on kuitenkin jo niin pitkällä, että ”vierailuviikkoni” ovat alkaneet: ensin Lotta ja ensi viikolla Tapani. Lotta saapui Ryanairilla Bremenin kautta, menin torstaina rautatieasemalle suoraan vastaan. Lotta-paran matkalaukusta oli lennon aikana hävinnyt pyörä, mutta oli onneksi saanut uuden laukun tilalle. Veimme siis tavarat taas mun luo ja vietimme illan keskustassa: ensin illallista, ja sitten epämääräistä keskustan esittelyä, että Lotta olisi seuraavana päivänä edes jokseenkin kartalla joutuessaan viettämään kaupungilla yksin aikaa.
Perjantaina piti sataa, mutta onneksi aurinko paistoikin kirkkaalta taivaalta, vaikka lämpötila jäikin aika alhaiseksi. Lähdin töistä vähän aiemmin ja tapasin Lotan keskustassa. Lotta oli päivän aikana ennättänyt ostaa itselleen ainakin yhdet kengät, ja ilmeisesti saanut ajan kulumaan ihan hyvin. Kävelimme läpi sen tutun vanha raatihuone-ristikkotalot-uusi raatihuone –kierroksen, tosin tällä kertaa emme pysähtyneet jätskille Tapanin lempparipaikkaan. Sen sijaan kävimme syömässä kohtalaisen halpaa mutta aika mitäänsanomatonta kiinalaista, ja jälkiruuaksi jätskillä toisessa jäätelökahvilassa. Lotta oli vieraistani ensimmäinen, jota jäätelökahviloiden upeat jätskiannokset eivät kiinnostaneet ollenkaan , joten tyydyimme valitsemaan muutamat irtopallot kassalta. Paikka oli kyllä selvästi kalliimmasta päästä, ehkä mun olisi pitänyt sittenkin viedä Lotta joko sinne Tapanin vakiopaikkaan tai siihen Ernst August Galeriessa olevaan, niissä on molemmissa halvemmat hinnat ja parempi valikoima kivoja annoksia.
Seuraavaksi kävimme katsastamassa Hannoverin Oktoberfestin, joka oli kyllä enemmän tivoli kuin olutjuhla, oluttelttojakin oli vain yksi. Porukkaa ei ollut hirveästi, ja kaikki perinteiset tivoliherkut (suklaaseen kastetut hedelmät, schmalzkuchenit, crepesit) jäi maistamatta, koska oltiin vielä niin täynnä. Olutteltassakaan ei käyty, kun siellä oli ihan tyhjää, eikä oluesta kumpikaan tykätä. Auringon laskiessa myös ilma kylmeni selvästi, joten kun oli kierretty koko alue kertaalleen, päätettiin lähteä. Mielenkiintoisimmaksi kokemukseksi jäi nähdä, kuinka yksi laite jumittui kesken niin, että matkustajat istuivat ylhäällä vinossa. Pääsivät kyllä sitten turvallisesti alas ja saivat rahansa takaisin. Eniten mua jännitti yhden isän puolesta, kun sen n.11-vuotias tytär oli halunnut laitteeseen yksin ja juuri ylittänyt pituusrajan. Tyttö ei alas päästyään näyttänyt olevan moksiskaan, mutta se isäparka oli varmasti paniikissa!
Koska kello oli vasta jotain vähän yli kahdeksan, päätettiin mennä vielä keskustan ExtraBlattiin juomaan yhdet cocktailit. Lopulta juotiin tietysti kahdet ja syötiin annos ranskalaisia samalla. Koska täällä ei ole tullut juuri alkoholia juotua, sai kaksikin drinkkiä meidät kikattelemaan aika kivasti loppuajan. Koska huomattiin että pää ei kolmansia drinkkejä kestäisi, lähdettiin jo kymmeneltä. Se osoittautuikin täydelliseksi ajoitukseksi, koska Oktoberfestillä oli juuri ilotulitus joka näkyi keskustaan saakka, ehkä jopa paremmin kuin jos olisimme olleet paikanpäällä.
Lauantaina aamupäivällä ajelimme junalla Hampuriin, jossa Mari oli meitä vastassa. Iltapäivän ohjelmaksi oli sovittu käynti kylpyläntapaisessa uimahallissa, ja koska Saraa ei tarvinnut ottaa mukaan, päätimme käyttää tilaisuutta hyväkseen ja käydä samalla saunassa. Täällä on nimittäin saunaosastot erikseen, eikä sinne saa viedä lapsia. Sisäänpääsykin maksoi 15e pelkästään sen saunan takia – esimerkiksi kolmen tunnin uiminen maksoi 6,50e ilman saunaa. Mä en kyllä ihan ymmärrä, miten siellä voisi uida kolme tuntia lämmittelemättä välillä saunassa, varsinkin kun vesi oli enemmän sellaista uimahallikylmää, ts. siinä ei voinut vain lillutella, vaan piti uida ettei paleltuisi.
Saksalainen sauna on tietysti kokemus sinänsä. Olen ollut sellaisessa kerran aiemminkin, joten tiesin suunnilleen, mitä tuleman pitää. Päätimme heti alkuun, että emme ajattele niinkään kokemusta saunana vaan vaikka ”wellnessinä”, niin ne erot ei sitten niin paljon haittaa ja pystytään silti nauttimaan kokemuksesta, ja se auttoi aika hyvin. Sauna-alueelle pääsi allasalueelta, ja siellä oli kauhean kylmä! Uimapuvut piti riisua, joten siellä liikuttiin sitten pyyhkeeseen kietoutuneena ja saunassa istuttiin alasti, miehet ja naiset sekaisin. Myös uimahallin pukuhuoneessa oli muuten miesten ja naisten alueiden lisäksi eka-alue, jossa miehet ja naiset vaihtoivat vaatteita sekaisin, toisaalta kaikkein ujoimmille oli myös koppeja.
Saksalaiset ovat ilmeisesti jostain syystä päätelleet, että koska saunassa on kuuma, pitää saunan ulkopuolella olla vastaavasti kylmä. Suurin osa suihkuistakin sauna-alueella oli jääkylmiä! Lopulta löysimme onneksemme Lotan kanssa suihkut, jotka sai myös lämpimämmälle. Pääsaunoja oli kaksi, toisessa +80-85c ja toisessa +90-95c. Löylyä ei saanut heittää itse, minkä takia kuumuus oli kuiva ja tuntui epämiellyttävämmältä kuin normaalisti saunassa. Lauteet mm.poltti jalkoja ilkeästi. Mukana piti olla iso pyyhe eikä mitään peflettiä, koska mikään osa ihosta (paitsi ne jalkapohjat) ei saanut koskettaa lauteita. Suurin osa muista saunojista oli vanhoja pariskuntia tai miehiä, me nuoret naiset oltiin ehdottomasti poikkeus. Onneksi saunojia ei ollut paljon, vaan saatiin välillä olla ihan kolmistaan. Silloin voitiin myös jutella, muuten saunassa ja sauna-alueella kuului olla hiljaa.
Alueella oli istumista varten penkkejä sekä erikseen lepohuone, jossa oli lepotuoleja rentoutumista varten. Myös ulos pääsi lepäilemään lepotuoleille. Onneksi tarjolla oli vilttejä, koska muuten kyllä olisi tullut kylmä sateisessa syyssäässä. Tarjolla oli myös vettä ja yrttiteetä. Siis oikeasti, teetä saunomisen välissä...
Löylynheitto tapahtui kerran tunnissa ja oli oma seremoniansa, jonka aikana saunaan ei saanut tulla tai sieltä poistua (hei, saunasta pitää saada aina poistua silloin kun haluaa!). Saunaan asteli sisään bikineihin pukeutunut nainen, joka ensin tarjoili jääpaloja halukkaille ja ilmoitti sitten vuorossa olevan tuoksun (vihreä tee, eukalyptus, appelsiini...). Sitten nainen kaatoi muutaman kauhallisen vettä kiukaalle, otti olallaan olevan pyyhkeen ja alkoi pyörittää sitä päänsä päällä helikopterityyliin. Tämän jälkeen nainen kaatoi jälleen kiukaalle vettä ja tällä kertaa alkoi hulmutella pyyhkeen avulla kuumaa ilmaa saunojien suuntaan. Aika outo kokemus, mutta tuntui ihan kivalta. Lisäksi kävimme kerran myös erikoislöylyssä, jolloin halukkaille saunojille myös jaettiin kourallinen sokerista, laventelista, oliiviöljystä ja hunajasta koostuvaa kuorinta-ainetta ja jonka jälkeen oli tarjolla jokaiselle kupillinen säilykehedelmiä (oli ilmeisesti niin rankka kokemus, että piti saada lisäenergiaa?).
Saunassa ei tietysti ikinä saa kilpailla, mutta mulle tuli kyllä melkein vastustamaton tarve haastaa löylykilpailuun vanha ukko, joka kysyi nuorelta löylynheittäjänaiselta, että eikö tänään ole miehiä löylyvuorossa ollenkaan, kun naiset heittää vaan lässyjä tyttölöylyjä. Hah, luuli varmaan olevansa kovakin saunoja, kun jaksoi istua sen saksalaisten enintään suositteleman 15 minuuttia saunassa kerralla ja kesti vielä löylyt kerran tunnissa....
Lopulta me käytiin uimassa vaan kerran ja kerran ulkona olevassa porealtaassa, muuten istuttiin saunassa ja rentouduttiin lepotuoleissa. Oli kyllä tosi kivaa ja rentouttavaa, vaikka saksalaisten saunakäsitykset vähän huvittikin.
Illalliseksi syötiin kotona tehtyjä hampurilaisia ja sitten siirryttiin sohvalle katsomaan vuokraleffaa. Leffa oli ”Georgia Rule”, sellainen sentimentaalinen naistenleffa, joka oli sitten kyllä huono. Päähenkilö oli olevinaan jotain 17-18-vuotias, mutta käyttäytyi suurimmaksi osaksi kuin pikkulapsi, ja mä en kestä ollenkaan jos leffan päähenkilö on tyhmä ja lapsellinen idiootti. Muutenkin leffa oli kliseitä täynnä: huonosti käyttäytyvä nuori tyttö lähetetään kesäksi maalle isoäidin luo, ja sympaattinen pikkukylä sitten tekee sille tietysti hyvää. Kylän asukkaita on tietysti mm. komea (eläin)lääkäri, jolla on takana traumaattinen kokemus (vaimo ja lapsi kuolivat onnettomuudessa) ja uskonnollinen nuoripari, jotka on olleet yhdessä lapsesta asti, mutta joiden suhde rikkoutuu. Paljastuu tietysti, että lapsellinen päähenkilö, joka on täysin out of control onkin vaan traumaattisten kokemustensa uhri, jolla on sydän kultaa, joten on ihan ok, että se viettelee sen nuorenparin miespuoliskon (joka säästää itseään avioliittoon). Lopussa niin lapsellinen idiootti, juoppoäiti kuin tiukkapipo-isoäitikin tietysti oppivat luottamaan toisiinsa uudelleen ja blaablaa. Voi plääh, mikä leffa!
Sunnuntaiksi ei juuri ollut suunnitelmia. Päivä aloitettiin tavallista runsaammalla aamiaisella tuoreiden sämpylöiden, keitettyjen munien ja alkoholittoman kuohuviinin kera (Marin takia tietysti). Sitten olikin aikaa leikkiä sekä Saran että perheen uuden kissan, Tommyn, kanssa. Tommy on punavalkoraidallinen, muttei lainkaan sellainen maatiaiskissan näköinen. Selän selkeät raidat sulautuu kyljissä tosi kauniiksi marmorikuvioinniksi ja hoikka ruumiinrakenne tuo mieleen lähinnä jonkun oselotin tai vastaavan. Tommy on tietysti vielä pentu, joten innokas leikkimään, muttei aina ymmärrä että jos Sara nujuaa sohvalla, niin on ehkä paras siirtyä pois alta. Ja vaikka Saralle toki opetetaan jatkuvasti, ettei kissa ole mikään lelu ja sen on saatava nukkua rauhassa, niin kaksivuotiaan on vaikea ymmärtää että pitäisi edes vähän katsoa ettei kissa jää alimmaiseksi. Tommylla on muuten tosi kuuluva kehräys!
Tommy
Sara on edelleen vähän sekaisin minun ja Lotan suhteen. Tunnisti kyllä molemmat heti aamulla, eikä vierastanut, muttei kuitenkaan ilmeisesti ihan täysin meitä erota. Oltiin nimittäin myöhemmin päivällä kävelyllä ja Lotta oli jäänyt kotiin alkavan nuhan takia. Kun sanoimme Saralle, että mennään kotiin katsomaan, miten Tommy ja Lotta voivat, osoitti Sara hämmästyneenä minua; ”Lotta da!”. Kun sitten sanottiin, että eihän, kukas tuo olikaan, niin Sara tuntui huomaavan itsekin virheensä ja korjasi leveästi hymyillen, että ”Sisje!”.
Sara olisi tahtonut paljon mieluummin alkoholitonta kuohuviiniä kuin tyhmää apfelschorlea. Kaksivuotiaan elämä on välillä aikamoista tahtojen taistoa milloin mistäkin...
Onneksi näen Saraa taas ensi viikonloppuna Tapania hakiessa. Oli nimittäin melko sydäntäsärkevä tällä kertaa se viimeinen kuva, joka Sarasta jäi mieleen. Mari lähti saattamaan minua rautatieasemalle, ja Sebastian ja Sara tulivat alkumatkan samalla bussilla palauttaakseen sen vuokraleffan. Kun Sebastian talutti sitten pysäkillä Saraa bussista ulos, tämä ehti huomata, että minä ja Mari emme olekaan nousemassa bussista. Hämmästyksen ja kauhistuksen sekainen ilme ja kysyvä ”Sisje?!” – ja seuraavaksi vilkutimmekin jo bussin ikkunasta itkuiselle pikkutytölle.
Lotta siis jäi vielä Marin luo keskiviikkoon asti, jolloin lentää Hampurista takaisin Suomeen. Toivottavasti nyt ei tule enemmän kipeäksi, että voisi nauttia loppulomastaan! Lotalla on myös tiistaina synttärit, mikä olikin se syy meidän saunakäyntiin ja kaikkeen muuhun kivaan.
Lopuksi vielä huomio, jonka tein saksalaisten syksypukeutumiseen liittyen. Viime viikolla muutamana aamuna ja nyt viikonloppuna pidin välillä sormikkaita, koska oli niin kylmänkosteaa (lämpömittarin mukaan +13, mutta kylmä sade ja tuuli saavat sen tuntumaan suunnilleen viideltä asteelta). Myös Lotalla oli sormikkaat mukana, ja ne olivatkin erityisesti tarpeen perjantai-iltana Oktoberfestillä. Olimme kuitenkin ainoat: saksalaiset eivät mitään sormikkaita käytä, koska ne ovat ilmeisesti talvivaatteita. Sekä toppa- että villakangastakkeja kyllä näkyy katukuvassa, mutta hanskoja ei ole käsissä kellään. Edes rattaissa istuvilla pikkulapsilla ei ole sormikkaita, koska ei ole muka vielä niin kylmä! Miten voi muka olla tarpeeksi kylmä toppatakille, mutta samalla niin lämmin, etteivät edes lapset tarvitse sormikkaita?
Perjantaina piti sataa, mutta onneksi aurinko paistoikin kirkkaalta taivaalta, vaikka lämpötila jäikin aika alhaiseksi. Lähdin töistä vähän aiemmin ja tapasin Lotan keskustassa. Lotta oli päivän aikana ennättänyt ostaa itselleen ainakin yhdet kengät, ja ilmeisesti saanut ajan kulumaan ihan hyvin. Kävelimme läpi sen tutun vanha raatihuone-ristikkotalot-uusi raatihuone –kierroksen, tosin tällä kertaa emme pysähtyneet jätskille Tapanin lempparipaikkaan. Sen sijaan kävimme syömässä kohtalaisen halpaa mutta aika mitäänsanomatonta kiinalaista, ja jälkiruuaksi jätskillä toisessa jäätelökahvilassa. Lotta oli vieraistani ensimmäinen, jota jäätelökahviloiden upeat jätskiannokset eivät kiinnostaneet ollenkaan , joten tyydyimme valitsemaan muutamat irtopallot kassalta. Paikka oli kyllä selvästi kalliimmasta päästä, ehkä mun olisi pitänyt sittenkin viedä Lotta joko sinne Tapanin vakiopaikkaan tai siihen Ernst August Galeriessa olevaan, niissä on molemmissa halvemmat hinnat ja parempi valikoima kivoja annoksia.
Seuraavaksi kävimme katsastamassa Hannoverin Oktoberfestin, joka oli kyllä enemmän tivoli kuin olutjuhla, oluttelttojakin oli vain yksi. Porukkaa ei ollut hirveästi, ja kaikki perinteiset tivoliherkut (suklaaseen kastetut hedelmät, schmalzkuchenit, crepesit) jäi maistamatta, koska oltiin vielä niin täynnä. Olutteltassakaan ei käyty, kun siellä oli ihan tyhjää, eikä oluesta kumpikaan tykätä. Auringon laskiessa myös ilma kylmeni selvästi, joten kun oli kierretty koko alue kertaalleen, päätettiin lähteä. Mielenkiintoisimmaksi kokemukseksi jäi nähdä, kuinka yksi laite jumittui kesken niin, että matkustajat istuivat ylhäällä vinossa. Pääsivät kyllä sitten turvallisesti alas ja saivat rahansa takaisin. Eniten mua jännitti yhden isän puolesta, kun sen n.11-vuotias tytär oli halunnut laitteeseen yksin ja juuri ylittänyt pituusrajan. Tyttö ei alas päästyään näyttänyt olevan moksiskaan, mutta se isäparka oli varmasti paniikissa!
Koska kello oli vasta jotain vähän yli kahdeksan, päätettiin mennä vielä keskustan ExtraBlattiin juomaan yhdet cocktailit. Lopulta juotiin tietysti kahdet ja syötiin annos ranskalaisia samalla. Koska täällä ei ole tullut juuri alkoholia juotua, sai kaksikin drinkkiä meidät kikattelemaan aika kivasti loppuajan. Koska huomattiin että pää ei kolmansia drinkkejä kestäisi, lähdettiin jo kymmeneltä. Se osoittautuikin täydelliseksi ajoitukseksi, koska Oktoberfestillä oli juuri ilotulitus joka näkyi keskustaan saakka, ehkä jopa paremmin kuin jos olisimme olleet paikanpäällä.
Lauantaina aamupäivällä ajelimme junalla Hampuriin, jossa Mari oli meitä vastassa. Iltapäivän ohjelmaksi oli sovittu käynti kylpyläntapaisessa uimahallissa, ja koska Saraa ei tarvinnut ottaa mukaan, päätimme käyttää tilaisuutta hyväkseen ja käydä samalla saunassa. Täällä on nimittäin saunaosastot erikseen, eikä sinne saa viedä lapsia. Sisäänpääsykin maksoi 15e pelkästään sen saunan takia – esimerkiksi kolmen tunnin uiminen maksoi 6,50e ilman saunaa. Mä en kyllä ihan ymmärrä, miten siellä voisi uida kolme tuntia lämmittelemättä välillä saunassa, varsinkin kun vesi oli enemmän sellaista uimahallikylmää, ts. siinä ei voinut vain lillutella, vaan piti uida ettei paleltuisi.
Saksalainen sauna on tietysti kokemus sinänsä. Olen ollut sellaisessa kerran aiemminkin, joten tiesin suunnilleen, mitä tuleman pitää. Päätimme heti alkuun, että emme ajattele niinkään kokemusta saunana vaan vaikka ”wellnessinä”, niin ne erot ei sitten niin paljon haittaa ja pystytään silti nauttimaan kokemuksesta, ja se auttoi aika hyvin. Sauna-alueelle pääsi allasalueelta, ja siellä oli kauhean kylmä! Uimapuvut piti riisua, joten siellä liikuttiin sitten pyyhkeeseen kietoutuneena ja saunassa istuttiin alasti, miehet ja naiset sekaisin. Myös uimahallin pukuhuoneessa oli muuten miesten ja naisten alueiden lisäksi eka-alue, jossa miehet ja naiset vaihtoivat vaatteita sekaisin, toisaalta kaikkein ujoimmille oli myös koppeja.
Saksalaiset ovat ilmeisesti jostain syystä päätelleet, että koska saunassa on kuuma, pitää saunan ulkopuolella olla vastaavasti kylmä. Suurin osa suihkuistakin sauna-alueella oli jääkylmiä! Lopulta löysimme onneksemme Lotan kanssa suihkut, jotka sai myös lämpimämmälle. Pääsaunoja oli kaksi, toisessa +80-85c ja toisessa +90-95c. Löylyä ei saanut heittää itse, minkä takia kuumuus oli kuiva ja tuntui epämiellyttävämmältä kuin normaalisti saunassa. Lauteet mm.poltti jalkoja ilkeästi. Mukana piti olla iso pyyhe eikä mitään peflettiä, koska mikään osa ihosta (paitsi ne jalkapohjat) ei saanut koskettaa lauteita. Suurin osa muista saunojista oli vanhoja pariskuntia tai miehiä, me nuoret naiset oltiin ehdottomasti poikkeus. Onneksi saunojia ei ollut paljon, vaan saatiin välillä olla ihan kolmistaan. Silloin voitiin myös jutella, muuten saunassa ja sauna-alueella kuului olla hiljaa.
Alueella oli istumista varten penkkejä sekä erikseen lepohuone, jossa oli lepotuoleja rentoutumista varten. Myös ulos pääsi lepäilemään lepotuoleille. Onneksi tarjolla oli vilttejä, koska muuten kyllä olisi tullut kylmä sateisessa syyssäässä. Tarjolla oli myös vettä ja yrttiteetä. Siis oikeasti, teetä saunomisen välissä...
Löylynheitto tapahtui kerran tunnissa ja oli oma seremoniansa, jonka aikana saunaan ei saanut tulla tai sieltä poistua (hei, saunasta pitää saada aina poistua silloin kun haluaa!). Saunaan asteli sisään bikineihin pukeutunut nainen, joka ensin tarjoili jääpaloja halukkaille ja ilmoitti sitten vuorossa olevan tuoksun (vihreä tee, eukalyptus, appelsiini...). Sitten nainen kaatoi muutaman kauhallisen vettä kiukaalle, otti olallaan olevan pyyhkeen ja alkoi pyörittää sitä päänsä päällä helikopterityyliin. Tämän jälkeen nainen kaatoi jälleen kiukaalle vettä ja tällä kertaa alkoi hulmutella pyyhkeen avulla kuumaa ilmaa saunojien suuntaan. Aika outo kokemus, mutta tuntui ihan kivalta. Lisäksi kävimme kerran myös erikoislöylyssä, jolloin halukkaille saunojille myös jaettiin kourallinen sokerista, laventelista, oliiviöljystä ja hunajasta koostuvaa kuorinta-ainetta ja jonka jälkeen oli tarjolla jokaiselle kupillinen säilykehedelmiä (oli ilmeisesti niin rankka kokemus, että piti saada lisäenergiaa?).
Saunassa ei tietysti ikinä saa kilpailla, mutta mulle tuli kyllä melkein vastustamaton tarve haastaa löylykilpailuun vanha ukko, joka kysyi nuorelta löylynheittäjänaiselta, että eikö tänään ole miehiä löylyvuorossa ollenkaan, kun naiset heittää vaan lässyjä tyttölöylyjä. Hah, luuli varmaan olevansa kovakin saunoja, kun jaksoi istua sen saksalaisten enintään suositteleman 15 minuuttia saunassa kerralla ja kesti vielä löylyt kerran tunnissa....
Lopulta me käytiin uimassa vaan kerran ja kerran ulkona olevassa porealtaassa, muuten istuttiin saunassa ja rentouduttiin lepotuoleissa. Oli kyllä tosi kivaa ja rentouttavaa, vaikka saksalaisten saunakäsitykset vähän huvittikin.
Illalliseksi syötiin kotona tehtyjä hampurilaisia ja sitten siirryttiin sohvalle katsomaan vuokraleffaa. Leffa oli ”Georgia Rule”, sellainen sentimentaalinen naistenleffa, joka oli sitten kyllä huono. Päähenkilö oli olevinaan jotain 17-18-vuotias, mutta käyttäytyi suurimmaksi osaksi kuin pikkulapsi, ja mä en kestä ollenkaan jos leffan päähenkilö on tyhmä ja lapsellinen idiootti. Muutenkin leffa oli kliseitä täynnä: huonosti käyttäytyvä nuori tyttö lähetetään kesäksi maalle isoäidin luo, ja sympaattinen pikkukylä sitten tekee sille tietysti hyvää. Kylän asukkaita on tietysti mm. komea (eläin)lääkäri, jolla on takana traumaattinen kokemus (vaimo ja lapsi kuolivat onnettomuudessa) ja uskonnollinen nuoripari, jotka on olleet yhdessä lapsesta asti, mutta joiden suhde rikkoutuu. Paljastuu tietysti, että lapsellinen päähenkilö, joka on täysin out of control onkin vaan traumaattisten kokemustensa uhri, jolla on sydän kultaa, joten on ihan ok, että se viettelee sen nuorenparin miespuoliskon (joka säästää itseään avioliittoon). Lopussa niin lapsellinen idiootti, juoppoäiti kuin tiukkapipo-isoäitikin tietysti oppivat luottamaan toisiinsa uudelleen ja blaablaa. Voi plääh, mikä leffa!
Sunnuntaiksi ei juuri ollut suunnitelmia. Päivä aloitettiin tavallista runsaammalla aamiaisella tuoreiden sämpylöiden, keitettyjen munien ja alkoholittoman kuohuviinin kera (Marin takia tietysti). Sitten olikin aikaa leikkiä sekä Saran että perheen uuden kissan, Tommyn, kanssa. Tommy on punavalkoraidallinen, muttei lainkaan sellainen maatiaiskissan näköinen. Selän selkeät raidat sulautuu kyljissä tosi kauniiksi marmorikuvioinniksi ja hoikka ruumiinrakenne tuo mieleen lähinnä jonkun oselotin tai vastaavan. Tommy on tietysti vielä pentu, joten innokas leikkimään, muttei aina ymmärrä että jos Sara nujuaa sohvalla, niin on ehkä paras siirtyä pois alta. Ja vaikka Saralle toki opetetaan jatkuvasti, ettei kissa ole mikään lelu ja sen on saatava nukkua rauhassa, niin kaksivuotiaan on vaikea ymmärtää että pitäisi edes vähän katsoa ettei kissa jää alimmaiseksi. Tommylla on muuten tosi kuuluva kehräys!
Tommy
Sara on edelleen vähän sekaisin minun ja Lotan suhteen. Tunnisti kyllä molemmat heti aamulla, eikä vierastanut, muttei kuitenkaan ilmeisesti ihan täysin meitä erota. Oltiin nimittäin myöhemmin päivällä kävelyllä ja Lotta oli jäänyt kotiin alkavan nuhan takia. Kun sanoimme Saralle, että mennään kotiin katsomaan, miten Tommy ja Lotta voivat, osoitti Sara hämmästyneenä minua; ”Lotta da!”. Kun sitten sanottiin, että eihän, kukas tuo olikaan, niin Sara tuntui huomaavan itsekin virheensä ja korjasi leveästi hymyillen, että ”Sisje!”.
Sara olisi tahtonut paljon mieluummin alkoholitonta kuohuviiniä kuin tyhmää apfelschorlea. Kaksivuotiaan elämä on välillä aikamoista tahtojen taistoa milloin mistäkin...
Onneksi näen Saraa taas ensi viikonloppuna Tapania hakiessa. Oli nimittäin melko sydäntäsärkevä tällä kertaa se viimeinen kuva, joka Sarasta jäi mieleen. Mari lähti saattamaan minua rautatieasemalle, ja Sebastian ja Sara tulivat alkumatkan samalla bussilla palauttaakseen sen vuokraleffan. Kun Sebastian talutti sitten pysäkillä Saraa bussista ulos, tämä ehti huomata, että minä ja Mari emme olekaan nousemassa bussista. Hämmästyksen ja kauhistuksen sekainen ilme ja kysyvä ”Sisje?!” – ja seuraavaksi vilkutimmekin jo bussin ikkunasta itkuiselle pikkutytölle.
Lotta siis jäi vielä Marin luo keskiviikkoon asti, jolloin lentää Hampurista takaisin Suomeen. Toivottavasti nyt ei tule enemmän kipeäksi, että voisi nauttia loppulomastaan! Lotalla on myös tiistaina synttärit, mikä olikin se syy meidän saunakäyntiin ja kaikkeen muuhun kivaan.
Lopuksi vielä huomio, jonka tein saksalaisten syksypukeutumiseen liittyen. Viime viikolla muutamana aamuna ja nyt viikonloppuna pidin välillä sormikkaita, koska oli niin kylmänkosteaa (lämpömittarin mukaan +13, mutta kylmä sade ja tuuli saavat sen tuntumaan suunnilleen viideltä asteelta). Myös Lotalla oli sormikkaat mukana, ja ne olivatkin erityisesti tarpeen perjantai-iltana Oktoberfestillä. Olimme kuitenkin ainoat: saksalaiset eivät mitään sormikkaita käytä, koska ne ovat ilmeisesti talvivaatteita. Sekä toppa- että villakangastakkeja kyllä näkyy katukuvassa, mutta hanskoja ei ole käsissä kellään. Edes rattaissa istuvilla pikkulapsilla ei ole sormikkaita, koska ei ole muka vielä niin kylmä! Miten voi muka olla tarpeeksi kylmä toppatakille, mutta samalla niin lämmin, etteivät edes lapset tarvitse sormikkaita?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)