Ylläolevalla lauseella kommentoi paikallista kesäsäätä eräs kollegoistani after workissa ikkunasta ulos katsoessaan tällä viikolla. Vaikka näin feministinä en kaikista tuohon lausahdukseen liittyvistä juonteista tykkääkkään, niin täytyy kyllä sanoa, että sää on täällä toisenlainen kuin Suomessa. Suomessa kesällä päättelen sään katsomalla ikkunasta aamulla ulos ja pukeutumalla sen mukaan: jos ulkona paistaa aurinko, voi päälle laittaa kesävaatteet. Jos taas sataa, pitää ottaa takki mukaan. Loppupäivän sää pysyy melko samana. Viimeisen kolmen viikon aikana olen huomannut, että Pohjois-Saksan säällä on täysin omat sääntönsä ja oikkunsa, joihin minulla on vielä totuttautumista. Aamulla ikkunasta ulos katsoessa ja säätä arvaillessa voi nimittäin toteutua mikä tahansa seuraavista skenaarioista:
1. Ulkona paistaa aurinko. Laitan päälle kesävaatteet ja huomaan olleeni oikeassa, sää on koko päivän aurinkoinen ja lämmin. Näitä päiviä on ollut mukavasti, mutta ei vielä tarpeeksi.
2. Ulkona paistaa aurinko. Laitan päälle kesävaatteet ja jätän takin ja sateenvarjon kotiin. Viimeistään n.15 minuutin päästä siitä kun olen sulkenut ulko-oven takanani, tulee valtava tuulenpuuska joka kerää taivaanrannassa piilotelleet sadepilvet hetkessä yhteen ja taivaat aukeaa. Ilman sadettakin lämpötila jokatapauksessa tippuu hetkessä useamman asteen. Loppupäivän sää vaihtelee äkkiarvaamatta aurinkoisen ja sateisen välillä
3. Ulkona on sateista ja pilvistä. Laitan takin päälle ja otan sateenvarjon mukaan. Viimeistään n.15 minuutin päästä siitä kun olen sulkenut ulko-oven takanani, alkavat pilvet rakoilla ja aurinko porottaa kuin viimeistä päivää. "Hahaa!", ajattelen. "Minua ei Ala-Saksin La donna e mobile -tyyppinen sää enää huijaa, en varmasti ota takkia pois, koska kohta on kuitenkin taas kylmä!". Kun sitten jonkun ajan kuluttua lämpöhalvauksen partaalla luovutan ja riisun takkini, tulee samantien taas se valtava tuulenpuuska ja ne pilvet... Loppu kuten kohdassa 2.
4. Ulkona on sateista ja pilvistä. Laitan takin päälle ja otan sateenvarjon mukaan. Alhaalla astun ulko-ovesta suoraan painostavaan, hiostavaan kuumuuteen. Koko päivänä ei pilvistä huolimatta sada pisaraakaan.
Tänään sää oli tyyppiä 3. En edes jaksa laskea, montako kertaa harkitsin riisuvani takin pois tai toisaalta vetäväni sen tiukemmin ylleni. Kävin katselemassa Lister Meilea, joka on kävely- ja ostoskatu toisella puolella kaupungin keskustaa. Ihan kivalta vaikutti, mukavannäköisiä rakennuksia ja muutamia vähän erikoisempia kauppoja. Lopulta palasin keskustaan, ostin sieltä vihdoin sen Twilightin, kiertelin muutamia kauppoja ja kävelin kotiin sateessa ja tuulessa. Tuuli vaihteeksi taas niin, ettei sateenvarjoa voinut avata, koska se vain kääntyi hetkessä ympäri. Kuulin yhdessä kaupassa radiosta, että maanantaina olisi taas hellettä. Saapa nähdä...
lauantai 25. heinäkuuta 2009
perjantai 24. heinäkuuta 2009
After work ja verho-ongelma
Eilen tein siis suunnitelmani mukaan, menin töihin vasta puoli yhdeksäksi ja olin sitten viiteen asti. Aamulla aurinko paistoi siniseltä taivaalta, joten päätin laittaa sen mustavalkoisen hameen, koska se nyt on kuitenkin tullut mukaan otettua, mutten ole sitä täällä vielä kertaakaan pitänyt. Sainkin kuulla Frau M.:ltä olevani hyvin „chic“, mikä hymyilytti, koska äidillä on usein tapana käyttää samaa sanaa.
Päivän aikana sää tietysti muuttui kylmemmäksi ja sateisemmaksi. Tekemistäkin riitti, joitakin korjauksia ja lisäyksiä edellisen päivän hommiin. Viideltä olin etuoven edessä odottamassa muita, mutta ei meitä sitten paikalle saapunutkaan kuin neljä: jo ensimmäisellä viikolla tapaamani Katharina, tämän poikaystävä, sekä yksi harjoittelijatyttö jonka nimeä en enää muista. Koska sää ei ollut kovinkaan kaunis, emme menneetkään alunperin suunnittelemaamme paikkaan vaan erääseen kahvilaan Lister Meilella. Myöhemmin seuraan liittyi vielä neljä henkeä lisää, joista yhden tunsin etukäteen.Oli ihan ok, muttei mitenkään erikoista. Lähinnä kaikki energiani meni siihen, että yritin keskittyä pysymään kärryillä saksankielisessä puhetulvassa. Välillä kyllä kyselivät minultakin jotain. Muuten hiljaisuuteni taisi mennä kielitaidottomuuden ja suomalaisuuteni piikkiin. "Ettekös te kaikki suomalaiset ole tuollaisia rauhallisia? Tunsin yhden suomalaisen vaihtarin, ja sekin oli, ja sitten Mika Häkkinen ja Kimi Räikkönen…" Pois lähdettiin joskus puoli kahdeksan aikaan.
Mulla on verho-ongelma makuuhuoneessa. Makuuhuoneen verhot ei ole ensinnäkään mitkään kauniit, onpahan vaan jotkut Ikean pitkät tummat verhot jotka toimii lähinnä pimennystarkoituksessa. Nyt toisen verhon koukut on mennyt ylhäällä sekaisin niin, että verho on yhdessä kapeassa mytyssä eikä peitä koko ikkunaa. Ongelmana on, että vanhat huoneet on tietysti korkeita kuin mitkä: mä en ylety selvittämään verhosotkua edes tuolilla seisten! Onneksi täällä ei ole yhtä valoisaa kuin Suomessa, muuten voisi tulla ongelmia nukkumisen kanssa aamuisin. Pitää vielä muutaman kerran yrittää nykiä tuolilta koukkuja järjetykseen, mutta todennäköisesti saan vain koko verhon alas, ja sitten sitä vasta pulassa ollaankin. Takaisin en nimittäin saa sitä varmasti millään keinolla! Huonekorkeutta Tapani kommentoikin sanomalla, että toivottavasti mun kattovalosta ei pala lamppu. Olen samaa mieltä, en saisi sitä vaihdettua yhtään mitenkään, eikä kyse ole edes mistään „yletyn justjust, jos kurotan varpaillani“, vaan oikeasti ei ole mitään toivoa päästä lähellekään.
Tänään päätin perjantain kunniaksi tulla töistä kotiin rautatieaseman kautta ja käydä siellä samalla sitten vähän kaupassa. Jostain syystä mulle tuli omituinen mieliteko mennä ostamaan viikonloppulukemiseksi se Twilight, jotta pääsisin selville siitä mikä siinä on niin hyvää. Mä jopa kävelin aseman kirjakauppaan sisään, mutta seistessäni siinä tuijottamassa sitä kaikkea kirjoja ympäröivää fanikamaa tulin jotenkuten järkiini ja päätin etten haluakaan juuri nyt lukea tarinaa, jossa noin satavuotias, kaksi viikkoa sitten kuolleelta teininarkkarilta näyttävä vampyyri rakastuu teinityttöön. Miten niiden elämänkatsomukset ja -kokemukset voi muka mitenkään kohdata? Sitäpaitsi, vaikka pariskunnan toinen osapuoli on epäinhimillinen hirviö (ei siis kuvaannollisesti, vaan sanan varsinaisessa merkityksessä), joka on murhannut ihmisiä aiemmin ja himoitsee kokoajan tyttöystävänsä tappamista, niin SEKSIÄ nyt EI TIETENKÄÄN voi harrastaa ennen avioliittoa. Olenko minä ainoa, jonka mielestä tämä nostaa kaksinaismoralismin aivan täysin uudelle tasolle?
Mitä minä oikeasti tässä yritän sanoa on, että niillä ei ollut kirjan englanninkielistä versiota myynnissä, joten todennäköisesti ostan sen sitten vasta huomenna.
Viikonlopuksi mulla ei muuten ole mitään suunnitelmia. Olen lähinnä hämmästynyt siitä, miten tämäkin työviikko voi olla jo ohi. Ja että olen ollut Saksassa jo kolme viikkoa! Ei yhtään tunnu siltä. Gradulle pitäisi kyllä taas tehdä jotain pitkästä aikaa. Toisaalta ajattelin myös käydä katselemassa vielä tuota Lister Mailea, ja muita alueita Hannoverista, jotka ovat vielä jääneet vieraiksi.
Päivän aikana sää tietysti muuttui kylmemmäksi ja sateisemmaksi. Tekemistäkin riitti, joitakin korjauksia ja lisäyksiä edellisen päivän hommiin. Viideltä olin etuoven edessä odottamassa muita, mutta ei meitä sitten paikalle saapunutkaan kuin neljä: jo ensimmäisellä viikolla tapaamani Katharina, tämän poikaystävä, sekä yksi harjoittelijatyttö jonka nimeä en enää muista. Koska sää ei ollut kovinkaan kaunis, emme menneetkään alunperin suunnittelemaamme paikkaan vaan erääseen kahvilaan Lister Meilella. Myöhemmin seuraan liittyi vielä neljä henkeä lisää, joista yhden tunsin etukäteen.Oli ihan ok, muttei mitenkään erikoista. Lähinnä kaikki energiani meni siihen, että yritin keskittyä pysymään kärryillä saksankielisessä puhetulvassa. Välillä kyllä kyselivät minultakin jotain. Muuten hiljaisuuteni taisi mennä kielitaidottomuuden ja suomalaisuuteni piikkiin. "Ettekös te kaikki suomalaiset ole tuollaisia rauhallisia? Tunsin yhden suomalaisen vaihtarin, ja sekin oli, ja sitten Mika Häkkinen ja Kimi Räikkönen…" Pois lähdettiin joskus puoli kahdeksan aikaan.
Mulla on verho-ongelma makuuhuoneessa. Makuuhuoneen verhot ei ole ensinnäkään mitkään kauniit, onpahan vaan jotkut Ikean pitkät tummat verhot jotka toimii lähinnä pimennystarkoituksessa. Nyt toisen verhon koukut on mennyt ylhäällä sekaisin niin, että verho on yhdessä kapeassa mytyssä eikä peitä koko ikkunaa. Ongelmana on, että vanhat huoneet on tietysti korkeita kuin mitkä: mä en ylety selvittämään verhosotkua edes tuolilla seisten! Onneksi täällä ei ole yhtä valoisaa kuin Suomessa, muuten voisi tulla ongelmia nukkumisen kanssa aamuisin. Pitää vielä muutaman kerran yrittää nykiä tuolilta koukkuja järjetykseen, mutta todennäköisesti saan vain koko verhon alas, ja sitten sitä vasta pulassa ollaankin. Takaisin en nimittäin saa sitä varmasti millään keinolla! Huonekorkeutta Tapani kommentoikin sanomalla, että toivottavasti mun kattovalosta ei pala lamppu. Olen samaa mieltä, en saisi sitä vaihdettua yhtään mitenkään, eikä kyse ole edes mistään „yletyn justjust, jos kurotan varpaillani“, vaan oikeasti ei ole mitään toivoa päästä lähellekään.
Tänään päätin perjantain kunniaksi tulla töistä kotiin rautatieaseman kautta ja käydä siellä samalla sitten vähän kaupassa. Jostain syystä mulle tuli omituinen mieliteko mennä ostamaan viikonloppulukemiseksi se Twilight, jotta pääsisin selville siitä mikä siinä on niin hyvää. Mä jopa kävelin aseman kirjakauppaan sisään, mutta seistessäni siinä tuijottamassa sitä kaikkea kirjoja ympäröivää fanikamaa tulin jotenkuten järkiini ja päätin etten haluakaan juuri nyt lukea tarinaa, jossa noin satavuotias, kaksi viikkoa sitten kuolleelta teininarkkarilta näyttävä vampyyri rakastuu teinityttöön. Miten niiden elämänkatsomukset ja -kokemukset voi muka mitenkään kohdata? Sitäpaitsi, vaikka pariskunnan toinen osapuoli on epäinhimillinen hirviö (ei siis kuvaannollisesti, vaan sanan varsinaisessa merkityksessä), joka on murhannut ihmisiä aiemmin ja himoitsee kokoajan tyttöystävänsä tappamista, niin SEKSIÄ nyt EI TIETENKÄÄN voi harrastaa ennen avioliittoa. Olenko minä ainoa, jonka mielestä tämä nostaa kaksinaismoralismin aivan täysin uudelle tasolle?
Mitä minä oikeasti tässä yritän sanoa on, että niillä ei ollut kirjan englanninkielistä versiota myynnissä, joten todennäköisesti ostan sen sitten vasta huomenna.
Viikonlopuksi mulla ei muuten ole mitään suunnitelmia. Olen lähinnä hämmästynyt siitä, miten tämäkin työviikko voi olla jo ohi. Ja että olen ollut Saksassa jo kolme viikkoa! Ei yhtään tunnu siltä. Gradulle pitäisi kyllä taas tehdä jotain pitkästä aikaa. Toisaalta ajattelin myös käydä katselemassa vielä tuota Lister Mailea, ja muita alueita Hannoverista, jotka ovat vielä jääneet vieraiksi.
keskiviikko 22. heinäkuuta 2009
Vihdoinkin tekemistä!
Kaiken ajantapon jälkeen innostuin eilen, kun Frau H. pyysi minut ja sen Azubin (oppisopimuskoulutuslaisen), Henningin, toimistoonsa, koska halusi näyttää meille miten käsitellä ympäri maailmaa saapuvia toisen vuosineljänneksen scorecardeja. Vihdoinkin jotain tekemistä! Tehtävänäni oli lähinnä keräillä tietoja pienemmistä excel-taulukoista valtavaan excel-tiedostoon, päivittää kuvaajia ja siirrellä niitä powerpointiin. Ryhdyin työhön innolla lounaan jälkeen ja iltapäivä kului kuin siivillä. Aamulla jatkoin, tosin ajatellen ettei pitäisi ehkä olla niin tehokas että työtä riittäisi koko päiväksi, mutta uppouduin hommaan enkä oikein osaa hidastella. Frau H. kävi välillä kysymässä, onko mitään kysymyksiä mutta ei minulla tietenkään ollut, itse hommahan oli aika yksinkertaista. No, niinhän siinä sitten kävi, että kun Frau H. yhden aikaan palasi kysymäään milloin arvelisin oman osani suunnilleen valmistuvan, sain vastata saaneeni kaiken juuri valmiiksi. Muutamasta paikasta puuttuu vielä tiedot, mutten voi niitä lisätä ennenkuin lähettävät scorecardinsa. Joten loppupäivä sitä sitten yritettiinkin taas vääntää tekemistä mistä tahansa (puolionneksi Lotus Notes kaatui, joten sitä selvitellessä menikin sitten ainakin 20 min.).
Lounaalla olen käynyt nyt parina päivänä kolmoskerroksen HR-harjoittelijoiden kanssa. Heitä onkin aikamoinen joukko, olisiko meitä yhteensä sitten kymmenkunta, joten en ole kaikkiin vielä nimeltä tutustunut. Mutta varsinkin tänään oli helppoa osallistua lounaskeskusteluun, kun puheeksi tuli uusin Potter ja mukana oli myös yksi englanninkielinen, joten ei tarvinnut puhua saksaa. Osa porukasta oli kai käynyt katsomassa leffan yhdessä, ja taisipa olla samat mainokset kuin siinä minun näkemässäni näytöksessä. Kävi nimittäin niin, että kun porukan ainoa miespuolinen, aksentista päätellen amerikkalainen poika sanoi, että voisi suositella Pottereita kirjoina myös "ihmisille, jotka eivät muuten pidä velhoista ja vampyyreista...Vaikka eihän Pottereissa ole vampyyreita.", vastasi yksi pöydän tytöistä nauraen, että "No olihan siellä yksi, se Robert Pattinson!"...
Huomenna menenkin harjoittelijaporukalla afterworkiin. Paikka on vielä tuossa ihan lähellä mun kämppää, korkeintaan 500m. Koska tapaamme viideltä Rengasfirman pääoven edessä, päätin mennä huomenna töihin vasta puoli yhdeksäksi. Ylimääräisellä puolituntisella tulee sitten korvattua viimeiset minuutit viime viikolta.
Loppuun vielä yksi leffassa näkemistäni mainoksista, josta tykkäsin kovasti. Minusta versio oli siellä pitempi, mutten ole ihan varma. Mainostaja on RWE ja sanomana suunnilleen, että on helppoa tehdä isojakin asioita kun on jättiläinen (ts."No onhan meillä tietysti monopoliasema, mutta nyt me väitetään teille että se on oikeasti hyvä asia esim. ympäristön kannalta."). Tässä, olkaa hyvät.
Lounaalla olen käynyt nyt parina päivänä kolmoskerroksen HR-harjoittelijoiden kanssa. Heitä onkin aikamoinen joukko, olisiko meitä yhteensä sitten kymmenkunta, joten en ole kaikkiin vielä nimeltä tutustunut. Mutta varsinkin tänään oli helppoa osallistua lounaskeskusteluun, kun puheeksi tuli uusin Potter ja mukana oli myös yksi englanninkielinen, joten ei tarvinnut puhua saksaa. Osa porukasta oli kai käynyt katsomassa leffan yhdessä, ja taisipa olla samat mainokset kuin siinä minun näkemässäni näytöksessä. Kävi nimittäin niin, että kun porukan ainoa miespuolinen, aksentista päätellen amerikkalainen poika sanoi, että voisi suositella Pottereita kirjoina myös "ihmisille, jotka eivät muuten pidä velhoista ja vampyyreista...Vaikka eihän Pottereissa ole vampyyreita.", vastasi yksi pöydän tytöistä nauraen, että "No olihan siellä yksi, se Robert Pattinson!"...
Huomenna menenkin harjoittelijaporukalla afterworkiin. Paikka on vielä tuossa ihan lähellä mun kämppää, korkeintaan 500m. Koska tapaamme viideltä Rengasfirman pääoven edessä, päätin mennä huomenna töihin vasta puoli yhdeksäksi. Ylimääräisellä puolituntisella tulee sitten korvattua viimeiset minuutit viime viikolta.
Loppuun vielä yksi leffassa näkemistäni mainoksista, josta tykkäsin kovasti. Minusta versio oli siellä pitempi, mutten ole ihan varma. Mainostaja on RWE ja sanomana suunnilleen, että on helppoa tehdä isojakin asioita kun on jättiläinen (ts."No onhan meillä tietysti monopoliasema, mutta nyt me väitetään teille että se on oikeasti hyvä asia esim. ympäristön kannalta."). Tässä, olkaa hyvät.
tiistai 21. heinäkuuta 2009
Leffassa saksalaisittain
Lähdin siis eilen vähän ennen seitsemää kohti leffateatteria, joka sijaitsee rautatieaseman toisella puolella. Teatteri itse muistutti suomalaisia Finnkinoja: iso kompleksi, monta salia, muutama herkkumyyntipiste. Olin ostanut lipun ennakkoon sunnuntai-iltana netistä, koska sali näytti jo silloin olevan melko täynnä, olihan kyse kaupungin ensimmäisestä englanninkielisen version esityksestä. Onneksi yksittäisiä hajapaikkoja on usein jäljellä, joten sain oikein hyvän paikan. Ennakko-ostossa oli tosin 0,50e lisämaksu, mutta leffa maksoi silti vain 9e, eli jopa vähemmän kuin Suomessa. Kassoille oli kauhean pitkät jonot, mutta ennakkoon ostetun lipun voi hakea aulassa olevasta automaatista, joka oli täysin tyhjänä.
Ensimmäinen huomaamani ero Suomeen verrattuna oli, että kun salini oli toisessa kerroksessa, tarkastettiin liput jo heti portaiden yläpäässä. Toinen mikä pisti silmään enemmänkin oli, että saliin sai ostaa mukaan olutta. Olutta! Salin ovet olivat myös auki jo 20 min ennen esityksen alkua. Puoli kahdeksalta sitten leffa alkoi – tai niinhän minä luulin. Alussa oli nimittäin PUOLI TUNTIA mainoksia ja trailereita. Tässä vaiheessa laskeskelin, etten ehkä olekaan kotona ihan kymmenen aikoihin, kuten olin arvellut. En tiedä, miten tämän seuraavan ilmaisisin poliittisesti korrektisti, mutta kävi myös niin, että viereeni tuli istumaan erittäin ylipainoinen nainen. Olen aina ihmetellyt näitä kauhutarinoita siitä, miten esim. lentokoneessa joutuu istumaan jonkun tosi suurikokoisen viereen ja sitten on hankalaa, ja kuitannut ne puoli-ilkeilyksi. Nyt kuitenkin totesin, että näin voi tosiaan käydä: koska nainen ei mahtunut kunnolla istuimeen, hän vei myös tilaa toisen käsinojani verran, joten jouduin nojautumaan epämiellyttävästi vasemmalle koko ajan. No, kyseinen pariskunta sai kaiken anteeksi, kun ruudulle ilmestyi kesken trailerien Cedric (vaikka ei se tietenkään enää mikään Cedric ole) ja “Hello all German Twilight fans, I’m Robert Pattinson...”, johon pariskunnan mies totesi täysin vilpittömästi “Yeah? And what the f*** are you doing on my screen?”. (Myönnettäköön nyt, etten ole lukenut yhtäkään sarjan kirjaa tai katsonut elokuvaa, joten perustan vastenmielisyyteni kimaltelevia, angstisia teinivampyyreita kohtaan lähinnä internetmeemeihin (erityisesti tähän) ja käsitykseeni siitä, että kirjasarja ei anna nuorille tytöille kovinkaan tervettä kuvaa parisuhteesta. Todennäköisesti tässä käy kuitenkin niin, että luen kirjat jossain vaiheessa silkkaa uteliaisuuttani, jään koukkuun ja Edwardista tulee minulle seuraava Lucius Malfoy, tai jos ei sentään Lucius niin ainakin Draco. Antakaa minun siis edes siihen asti pilkata sarjaa vapaasti!)
Seuraavassa kappaleessa päästän sisäisen 15-vuotiaan fanityttöni valloilleen leffan suhteen, joten jos Harry Potter ei kiinnosta tippaakaan tai haluat säilyttää kuvasi minusta kohtalaisen normaalina aikuisena naisena, kannattaa se ehkä skipata suoraan.
Lyhyt yhteenveto leffan herättämistä ajatuksista: Bellatrix oli mahtava hulluudessaan, Cissyyn olin vähän pettynyt. Jotenkin Luciuksen vaimon pitäisi olla jotain enemmän, jollain lailla kauniimpi ja enemmän miehensä ja poikansa kaltainen. Valakohtaus oli myös liian tunteeton. Lucius itse oli tietysti Azkabanissa, eli vilahti vain lehtikuvassa. Snape oli upea, parempi kuin yhdessäkään aiemmassa leffassa, ja pidin erityisesti hänen vaatetuksestaan. Draco oli myös todella, todella hyvä: sen ahdistuksen ja pelon kyllä aisti läpi, ja kirjassa vähän oudolta tuntunut itkukohtaus oli nyt täysin uskottava. Poika on kasvanut kovin isoksi ja alkaa jo pikkuhiljaa vetää vertoja isälleen, mutta toisaalta heräsi välillä melkein äidillinen sääli ja suojelushalu raukkaparkaa kohtaan. Slughorn oli oivallinen. Pääkolmikko oli ihan ok, vaikkakin paransi suoritustaan edellisistä leffoista. Lunalle erityismaininta. Ginny on tönkkö. Lopun luolakohtaus pelotti aivan hirveästi, mutta se johtui enemmänkin siitä että tiesin, mitä tulee tapahtumaan, joten odotin sitä melkein kädet silmillä. Säikähdin silti. Loppukohtaus tornissa oli hyvä: sekä Draco että Snape loistivat taas.
Uppouduin leffaan kyllä aika täysillä heti alusta saakka, joten pettymys oli suuri kun välissä tulikin tauko! No, saivat tietysti sillä lailla myytyä lisää popcornia ja juomista (ei minulle kuitenkaan, olin koko leffan kuivin suin). Popcorni muuten myytiin paperipusseissa. Mutta jos alussa ei olisi ollut puolta tuntia mainoksia, tuskin taukoakaan olisi tarvittu. Nyt leffa loppui sitten vasta puoli yhdentoista jälkeen, eli teatterissa istumista tuli 2h 20min pitkän leffan takia kolme tuntia. Onneksi keskustasta pääsee helposti kotiin, olin melkein yhdeltätoista jo sängyssä.
Kokonaisuutena oli kokemus oikein positiivinen. Nyt pitää hoputtaa Tapani leffaan, että päästään sitten keskustelemaan Potterista. Täällä Hannoverissa voisi leffaan mennä toistekin, mikäli jokin hyvä originaaliversio tulee esitykseen: liput kun ovat yleensä huomattavasti halvempiakin, arkena esim. vain 6,50e!
Ensimmäinen huomaamani ero Suomeen verrattuna oli, että kun salini oli toisessa kerroksessa, tarkastettiin liput jo heti portaiden yläpäässä. Toinen mikä pisti silmään enemmänkin oli, että saliin sai ostaa mukaan olutta. Olutta! Salin ovet olivat myös auki jo 20 min ennen esityksen alkua. Puoli kahdeksalta sitten leffa alkoi – tai niinhän minä luulin. Alussa oli nimittäin PUOLI TUNTIA mainoksia ja trailereita. Tässä vaiheessa laskeskelin, etten ehkä olekaan kotona ihan kymmenen aikoihin, kuten olin arvellut. En tiedä, miten tämän seuraavan ilmaisisin poliittisesti korrektisti, mutta kävi myös niin, että viereeni tuli istumaan erittäin ylipainoinen nainen. Olen aina ihmetellyt näitä kauhutarinoita siitä, miten esim. lentokoneessa joutuu istumaan jonkun tosi suurikokoisen viereen ja sitten on hankalaa, ja kuitannut ne puoli-ilkeilyksi. Nyt kuitenkin totesin, että näin voi tosiaan käydä: koska nainen ei mahtunut kunnolla istuimeen, hän vei myös tilaa toisen käsinojani verran, joten jouduin nojautumaan epämiellyttävästi vasemmalle koko ajan. No, kyseinen pariskunta sai kaiken anteeksi, kun ruudulle ilmestyi kesken trailerien Cedric (vaikka ei se tietenkään enää mikään Cedric ole) ja “Hello all German Twilight fans, I’m Robert Pattinson...”, johon pariskunnan mies totesi täysin vilpittömästi “Yeah? And what the f*** are you doing on my screen?”. (Myönnettäköön nyt, etten ole lukenut yhtäkään sarjan kirjaa tai katsonut elokuvaa, joten perustan vastenmielisyyteni kimaltelevia, angstisia teinivampyyreita kohtaan lähinnä internetmeemeihin (erityisesti tähän) ja käsitykseeni siitä, että kirjasarja ei anna nuorille tytöille kovinkaan tervettä kuvaa parisuhteesta. Todennäköisesti tässä käy kuitenkin niin, että luen kirjat jossain vaiheessa silkkaa uteliaisuuttani, jään koukkuun ja Edwardista tulee minulle seuraava Lucius Malfoy, tai jos ei sentään Lucius niin ainakin Draco. Antakaa minun siis edes siihen asti pilkata sarjaa vapaasti!)
Seuraavassa kappaleessa päästän sisäisen 15-vuotiaan fanityttöni valloilleen leffan suhteen, joten jos Harry Potter ei kiinnosta tippaakaan tai haluat säilyttää kuvasi minusta kohtalaisen normaalina aikuisena naisena, kannattaa se ehkä skipata suoraan.
Lyhyt yhteenveto leffan herättämistä ajatuksista: Bellatrix oli mahtava hulluudessaan, Cissyyn olin vähän pettynyt. Jotenkin Luciuksen vaimon pitäisi olla jotain enemmän, jollain lailla kauniimpi ja enemmän miehensä ja poikansa kaltainen. Valakohtaus oli myös liian tunteeton. Lucius itse oli tietysti Azkabanissa, eli vilahti vain lehtikuvassa. Snape oli upea, parempi kuin yhdessäkään aiemmassa leffassa, ja pidin erityisesti hänen vaatetuksestaan. Draco oli myös todella, todella hyvä: sen ahdistuksen ja pelon kyllä aisti läpi, ja kirjassa vähän oudolta tuntunut itkukohtaus oli nyt täysin uskottava. Poika on kasvanut kovin isoksi ja alkaa jo pikkuhiljaa vetää vertoja isälleen, mutta toisaalta heräsi välillä melkein äidillinen sääli ja suojelushalu raukkaparkaa kohtaan. Slughorn oli oivallinen. Pääkolmikko oli ihan ok, vaikkakin paransi suoritustaan edellisistä leffoista. Lunalle erityismaininta. Ginny on tönkkö. Lopun luolakohtaus pelotti aivan hirveästi, mutta se johtui enemmänkin siitä että tiesin, mitä tulee tapahtumaan, joten odotin sitä melkein kädet silmillä. Säikähdin silti. Loppukohtaus tornissa oli hyvä: sekä Draco että Snape loistivat taas.
Uppouduin leffaan kyllä aika täysillä heti alusta saakka, joten pettymys oli suuri kun välissä tulikin tauko! No, saivat tietysti sillä lailla myytyä lisää popcornia ja juomista (ei minulle kuitenkaan, olin koko leffan kuivin suin). Popcorni muuten myytiin paperipusseissa. Mutta jos alussa ei olisi ollut puolta tuntia mainoksia, tuskin taukoakaan olisi tarvittu. Nyt leffa loppui sitten vasta puoli yhdentoista jälkeen, eli teatterissa istumista tuli 2h 20min pitkän leffan takia kolme tuntia. Onneksi keskustasta pääsee helposti kotiin, olin melkein yhdeltätoista jo sängyssä.
Kokonaisuutena oli kokemus oikein positiivinen. Nyt pitää hoputtaa Tapani leffaan, että päästään sitten keskustelemaan Potterista. Täällä Hannoverissa voisi leffaan mennä toistekin, mikäli jokin hyvä originaaliversio tulee esitykseen: liput kun ovat yleensä huomattavasti halvempiakin, arkena esim. vain 6,50e!
maanantai 20. heinäkuuta 2009
Saksalaista hissikäyttäytymistä
Saksassa hissiin noustessa melkein kaikki tervehtivät toisiaan. Ja hissistä poistuessa nekin harvat, jotka eivät tervehdi huikkaavat "Tschüss!", johon hissiin jäävät vastaavat. Koska osastomme on viidennessä eli ylimmässä kerroksessa, saan kuulla aika monet morgenit, hallot ja tschüssit päivän aikana.
Singaporessa oli vasemmanpuoleinen liikenne, ja sieltä palattuani Tapani sai aika kauan nyhtää minua aina oikeaan reunaan esim. rullaportaissa. Odotettavissa on siis keväällä pitkiä katseita Suomessa, kun huikkaan iloisesti tuikituntemattomille hissistä poistujille heipat.
Tänään menen tutustumaan saksalaiseen elokuvateatteriin ensimmäistä kertaa elämässäni. Harry Potter ja puoliverinen prinssi, täältä tullaan!
Singaporessa oli vasemmanpuoleinen liikenne, ja sieltä palattuani Tapani sai aika kauan nyhtää minua aina oikeaan reunaan esim. rullaportaissa. Odotettavissa on siis keväällä pitkiä katseita Suomessa, kun huikkaan iloisesti tuikituntemattomille hissistä poistujille heipat.
Tänään menen tutustumaan saksalaiseen elokuvateatteriin ensimmäistä kertaa elämässäni. Harry Potter ja puoliverinen prinssi, täältä tullaan!
sunnuntai 19. heinäkuuta 2009
Tapanin lähtö ja vissyä yllin kyllin
Selvisin ensimmäisestä työpäivästä ilman toisen harjoittelijan opastusta ihan ongelmitta. Lähinnä vaivasi tehtävien puute lomien takia. Tai sitten vaan teen kaiken taas liian nopeasti ja tehokkaasti... No, kehitin itselleni tekemistä mm. päivittämällä intranetissä olevan powerpoint-esityksen viilatummalla versiolla, vaikkei minun pitäisi vielä edes intranetin muokkausohjelmaa osata käyttää, koska osallistun sitä koskevaan koulutukseen elokuun alussa. Maren kuitenkin näytti minulle yksi päivä jo alustavasti miten juuri tämä samainen homma tehdään, ja vaikka vakuutteli kovasti, ettei minun tarvitse yhtään huolestua jos en vielä ymmärrä kun ohjelma on aika monimutkainen, niin onnistuin pienen pähkäilyn jälkeen ihan ilman koulutustakin. Ohjelmassa on toki paljon osia joita en vielä osaa käyttää, joten koulutus tulee silti tarpeeseen. Mutta niinhän se on, että jos on tietokoneisiin tottunut, niin uudenkin opettelu sujuu aika ongelmitta. Yleisesti minusta tuntuu, että nuoretkin ihmiset ovat täällä vähän vähemmän tietokonetaitoisia kuin Suomessa. Osaavat toki käyttää esim. powerpointia ja exceliä erinomaisesti, mutta muut perustietokonetaidot ovat enemmän hukassa kuin Suomessa (tämä ei tietenkään koske Maria ja Sebastiania, jotka ovat Apple-nörttejä ;) ). Voi myös tietysti olla, että liikun "väärissä" piireissä, joten minulla on liioitellut uskomukset suomalaisnuorten nörttiydestä.
Lounaalla tutustuin joukkoon Corporate HR-osaston harjoittelijoita pintapuolisesti. Ilmeisesti menen heidän kanssaan syömään ensikin viikolla.
Perjantaina töiden jälkeen matkasin sitten suoraan rautatieasemalle, tosin melkein myöhästyin sovitusta tapaamisajasta, koska Frau M. halusi taas jutella saksaksi viikonloppusuunnitelmistani yms. Tuntuu edelleen, että päässä kaikki sanat ja lauseet on kieliopillisesti ja sanastollisesti oikein, mutta ne ei vaan tule suusta ulos. Odotan sitä klikkausta, joka Wienissäkin tapahtui... Ehdimme kuitenkin eväiden oston jälkeen suunnittelemaamme junaan, joten olimme seitsemän jälkeen Hampurissa ja vähän ennen kahdeksaa Marin luona. Sara oli juuri käymässä nukkumaan, ja tunnisti kyllä minut ("Si! Hallo!"), mutta muutuin vielä viime hetkellä taas Lotaksi. Tapani sai vai epäileviä katseita ja varovaisen vilkutuksen. Illan vietimme loikoillen sohvalla ja juoden vähän valkoviiniä.
Aamulla nautimme aamupalaksi tuoreita sämpylöitä ja munakokkelia, ja ihmettelimme ensin, miksi Sara puhuu niin paljon isin polvista ("Papa Niie!"=Papa Knie), kunnes välähti: Sara yritti vihdoin sanoa Tapani. Tapani oli sitten loppuajan siis Papaniie (miettiköhän Sara edes, että kummallisia nimiä noilla suomalaisilla, isin polvet...). Pakkaamisen ja Saran kanssa leikkimisen jälkeen oli sitten Siesjen ja Papaniien lähdettävä kohti lentokenttää kaikista Saran "Nicht losfahren!"-kielloista huolimatta. Saatoin Tapanin turvatarkastukseen asti ja lähdin itse rautatieasemalle, jossa ostin eväitä ja uuden kirjan (Bill Brysonin Notes from a Small Island) ja lähdin jälleen kohti Hannoveria.
Kuljen tätä Hannover-Hampuri -väliä Metronom-paikallisjunilla. Ne ovat yksityisiä, ja palvelu on erittäin ystävällistä. Esim. muutamankin minuutin myöhästelystä ilmoitetaan aina selkeästi. Myös junat ovat tasoltaan Suomen IC-junien kaltaisia, voittavat siis VR:n vanhat paikallisjunavaunut mennen tullen. Huomasin nyt kuitenkin yhden puolen, jossa VR voittaa 10-0. Ratatöiden takia juna oli vaihtopaikassa Ülzenissä 15 min myöhässä, ja vaikka saman yhtiön jatkoyhteys Hannoveriin odottikin saapuvaa junaa, kaikki jatkoyhteydet eivät odottaneet. Junassa kuulutettiinkin siis esim. että "Valitettavasti yhteys Braunschweigiin ei voinut odottaa, seuraava matkustusmahdollisuus on kahden tunnin päästä. Pahoittelemme.". Ja siinä se. VR:n kanssa olisi tiennyt, että jos juna ei odota (yleensä odottaa aina, paitsi jos myöhästyminen tosi suuri), niin matkustajille järjestetään kyllä jatkokuljetus, vaikka sitten taksilla. Tämä on koettu ihan käytännössä, anoppi tuli kerran VR:n maksamalla taksilla Pieksämäeltä Rantasalmelle kun junabussi ei voinut odottaa.
Illalla kävin vielä ruokakaupassa, muuten en tehnyt mitään erityistä. Ihanaa, kun kaupat ovat lauantaisinkin auki kymmeneen! Toisaalta sunnuntaisin kaikki on kiinni, vaikka rautatieasemalta löytyy kyllä auki oleva Lidl. Olen taas täällä siirtynyt Wienin tapoihini ja juon vissyä, koska se on niin halpaa, koska vesijohtovesi maistuu oudolta ja koska se estää suonenvetoja. Ongelmana on vain jaksaa kantaa sitä vettä kaupasta. Niinpä olin perjantaina pyytänyt, voisiko Tapani vielä ennen kämpältä lähtöä käydä palauttamassa tyhjät pullot ja kantaa minulle sieltä vissyä ettei minun tarvitsisi heti raahata sitä kaupasta. Ja Tapanihan kilttinä poikaystävänä kantoi kilometrin verran ja viidenteen kerrokseen 30 LITRAA vissyä! Olisi minulle riittänyt vähempikin, mutta nyt ei tarvitse pitkään aikaan itse sitten raahata. Kyllä sainkin loppuperjantain kuunnella valitusta, kun milloin mikäkin paikka oli tuosta kantamisesta kipeänä/hiertynyt/jostain muusta syystä piti kiinnittää lisää huomiota tähän urotekoon.
Alunperin oli tarkoitus mennä tänään katsomaan uusinta Harry Potteria, mutta huomasin leffateatterin sivuilta, että huomenna alkaakin pyöriä myös englanninkielinen versio, joten menen mieluummin katsomaan sitten sen kuin saksankielisen. Tänään aion lähinnä löhöillä ja lukea, kun kaikki viimeisten viikkojen vapaapäivät on kuluneet juoksentelemalla pää kolmantena jalkana joko väliä Hannover-Hampuri tai ympäri Hannoveria. Ja kyllä näköjään tätä tarvitsinkin, yllätin itseni nimittäin täysin nukkumalla tänä aamuna yhteentoista! Vaikka aamuisin on ollut melko helppo herätä töihin jo puoli seitsemän, on näköjään jotain univelkaa kertynyt kuitenkin lähiviikkoina. Tänään siis ohjelmassa laiskottelua.
Lounaalla tutustuin joukkoon Corporate HR-osaston harjoittelijoita pintapuolisesti. Ilmeisesti menen heidän kanssaan syömään ensikin viikolla.
Perjantaina töiden jälkeen matkasin sitten suoraan rautatieasemalle, tosin melkein myöhästyin sovitusta tapaamisajasta, koska Frau M. halusi taas jutella saksaksi viikonloppusuunnitelmistani yms. Tuntuu edelleen, että päässä kaikki sanat ja lauseet on kieliopillisesti ja sanastollisesti oikein, mutta ne ei vaan tule suusta ulos. Odotan sitä klikkausta, joka Wienissäkin tapahtui... Ehdimme kuitenkin eväiden oston jälkeen suunnittelemaamme junaan, joten olimme seitsemän jälkeen Hampurissa ja vähän ennen kahdeksaa Marin luona. Sara oli juuri käymässä nukkumaan, ja tunnisti kyllä minut ("Si! Hallo!"), mutta muutuin vielä viime hetkellä taas Lotaksi. Tapani sai vai epäileviä katseita ja varovaisen vilkutuksen. Illan vietimme loikoillen sohvalla ja juoden vähän valkoviiniä.
Aamulla nautimme aamupalaksi tuoreita sämpylöitä ja munakokkelia, ja ihmettelimme ensin, miksi Sara puhuu niin paljon isin polvista ("Papa Niie!"=Papa Knie), kunnes välähti: Sara yritti vihdoin sanoa Tapani. Tapani oli sitten loppuajan siis Papaniie (miettiköhän Sara edes, että kummallisia nimiä noilla suomalaisilla, isin polvet...). Pakkaamisen ja Saran kanssa leikkimisen jälkeen oli sitten Siesjen ja Papaniien lähdettävä kohti lentokenttää kaikista Saran "Nicht losfahren!"-kielloista huolimatta. Saatoin Tapanin turvatarkastukseen asti ja lähdin itse rautatieasemalle, jossa ostin eväitä ja uuden kirjan (Bill Brysonin Notes from a Small Island) ja lähdin jälleen kohti Hannoveria.
Kuljen tätä Hannover-Hampuri -väliä Metronom-paikallisjunilla. Ne ovat yksityisiä, ja palvelu on erittäin ystävällistä. Esim. muutamankin minuutin myöhästelystä ilmoitetaan aina selkeästi. Myös junat ovat tasoltaan Suomen IC-junien kaltaisia, voittavat siis VR:n vanhat paikallisjunavaunut mennen tullen. Huomasin nyt kuitenkin yhden puolen, jossa VR voittaa 10-0. Ratatöiden takia juna oli vaihtopaikassa Ülzenissä 15 min myöhässä, ja vaikka saman yhtiön jatkoyhteys Hannoveriin odottikin saapuvaa junaa, kaikki jatkoyhteydet eivät odottaneet. Junassa kuulutettiinkin siis esim. että "Valitettavasti yhteys Braunschweigiin ei voinut odottaa, seuraava matkustusmahdollisuus on kahden tunnin päästä. Pahoittelemme.". Ja siinä se. VR:n kanssa olisi tiennyt, että jos juna ei odota (yleensä odottaa aina, paitsi jos myöhästyminen tosi suuri), niin matkustajille järjestetään kyllä jatkokuljetus, vaikka sitten taksilla. Tämä on koettu ihan käytännössä, anoppi tuli kerran VR:n maksamalla taksilla Pieksämäeltä Rantasalmelle kun junabussi ei voinut odottaa.
Illalla kävin vielä ruokakaupassa, muuten en tehnyt mitään erityistä. Ihanaa, kun kaupat ovat lauantaisinkin auki kymmeneen! Toisaalta sunnuntaisin kaikki on kiinni, vaikka rautatieasemalta löytyy kyllä auki oleva Lidl. Olen taas täällä siirtynyt Wienin tapoihini ja juon vissyä, koska se on niin halpaa, koska vesijohtovesi maistuu oudolta ja koska se estää suonenvetoja. Ongelmana on vain jaksaa kantaa sitä vettä kaupasta. Niinpä olin perjantaina pyytänyt, voisiko Tapani vielä ennen kämpältä lähtöä käydä palauttamassa tyhjät pullot ja kantaa minulle sieltä vissyä ettei minun tarvitsisi heti raahata sitä kaupasta. Ja Tapanihan kilttinä poikaystävänä kantoi kilometrin verran ja viidenteen kerrokseen 30 LITRAA vissyä! Olisi minulle riittänyt vähempikin, mutta nyt ei tarvitse pitkään aikaan itse sitten raahata. Kyllä sainkin loppuperjantain kuunnella valitusta, kun milloin mikäkin paikka oli tuosta kantamisesta kipeänä/hiertynyt/jostain muusta syystä piti kiinnittää lisää huomiota tähän urotekoon.
Alunperin oli tarkoitus mennä tänään katsomaan uusinta Harry Potteria, mutta huomasin leffateatterin sivuilta, että huomenna alkaakin pyöriä myös englanninkielinen versio, joten menen mieluummin katsomaan sitten sen kuin saksankielisen. Tänään aion lähinnä löhöillä ja lukea, kun kaikki viimeisten viikkojen vapaapäivät on kuluneet juoksentelemalla pää kolmantena jalkana joko väliä Hannover-Hampuri tai ympäri Hannoveria. Ja kyllä näköjään tätä tarvitsinkin, yllätin itseni nimittäin täysin nukkumalla tänä aamuna yhteentoista! Vaikka aamuisin on ollut melko helppo herätä töihin jo puoli seitsemän, on näköjään jotain univelkaa kertynyt kuitenkin lähiviikkoina. Tänään siis ohjelmassa laiskottelua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)