Rickin läksiäiset

Michiganilainen Rick, joka oli täällä puolen vuoden komennuksella, lähti sitten takaisin Detroitiin. Rickhän kuului siihen mun tavalliseen lounasporukkaan, ja hänen lähtönsä tarkoittanee että jatkossa sitten puhutaan lounaalla enemmän saksaa – paitsi tietysti jos meksikolainen Angelica on mukana. Jotta Rick saisi vähän niin kuin pehmeän laskun kotikulttuuriinsa, vietettiin läksiäisiä Piccoli’s American Roadhousessa. Kun saavuin paikalle puoli seitsemän aikoihin, oli paikalla noin viisi henkeä, mutta määrä kasvoi siitä sitten pikkuhiljaa, kunnes meitä oli lopuksi lähemmäs parikymmentä. Ilta sujui ihan kivasti jutustelun ja syömisen merkeissä. Minä söin salaatin, jossa oli kanaa, pekonia, maapähkinöitä ja banaania. Aika mielenkiintoinen yhdistelmä, mutta hyvää oli.

Juttelin suurimman osan illasta slovakialaisen Evan kanssa, joka oli juuri palannut viikon purjehduslomalta Kroatiasta ja hehkui onnea, vaikka olikin joutunut palaamaan Hannoveriin kiertotien kautta, koska oli kärsinyt loman viimeiset päivät kovasta hammassärystä. Tsekeissä oli hammaslääkäriasemalla vain naureskeltu pilkallisesti EU-sairasvakuutuskortille, mutta Eva oli saanut sitten kuitenkin hampaansa hoidatettua kotonaan Slovakiassa ja löytänyt vielä edullisen lennon Saksaankin, kun alkuperäinen junalippu jäi tuon ylimääräisen kiepin takia käyttämättä. Osansa Evan hehkumiseen oli varmaan silläkin, että loman aikana vispilänkauppa kapteenin kanssa oli johtanut nyt sitten virallisesti suhteeseen. Me ei voitu olla kiusoittelematta Evaa kapteenin valkeasta univormusta, mutta Eva ilmoitti että tuollaisella lomalla kapteeni on huonoin mahdollinen kumppani, koska on koko ajan vastuussa veneestä. Romanttisista illoista on kuulemma turha haaveilla, kun toinen vain haluaa vihdoin ruorin äärestä päästyään nukkumaan. Ensi kesänä kaveriporukalla on sitten suunnitelmissa tulla purjehtimaan Itämerelle, ja Eva kyselikin jo kovasti josko minua kiinnostaisi liittyä silloin seuraan.

Kotiin kävelin jo yhdeksän jälkeen Evan ja Andreean seurassa. Kävelymatkaakin oli varmasti alle kilometri, jälleen siis hyvä että asuu näin lähellä keskustaa!

Töissä on ollut lähipäivinä aika paljon tekemistä, jopa niin paljon että olen ollut ylitöissä, kun en ole halunnut jättää jotain juttua kesken kriittisessä vaiheessa. Aamupäivät olen itse asiassa istunut kokouksissa, ja pari iltapäivää on tullut tapeltua elokuun työntekijämäärien kanssa excelissä, kun eivät mokomat luvut meinaa ikinä täsmätä. Jos mä saan täällä jonkun hermoromahduksen ja sekoan täysin, niin se tapahtuu epäilemättä jonkun kuukauden puolivälissä kun pyörittelen noita edellisen kuukauden headcountseja. Se on kuulkaa ihanaa, kun huomaa vihdoin näppäilyvirheen, jonka takia luvuissa oli parin tuhannen heitto, ja sitten tajuaa että silti puuttuu vielä kymmenen työntekijää. No, sain tänään vihdoin määrät taas onneksi täsmäämään. Huomenna pääsenkin sitten tappelemaan powerpointin parissa, kun lupasin Frau L:lle isoja muutoksia yhteen esitykseen perjantaiaamuun mennessä. Ja näiden isompien juttujen välissä on sitten kaikenlaista pienempää tekemistä: uuden läppärin tilaamista Frau L:lle, pieniä korjauksia intranetsivuihin, mailien ideointia milloin mihinkin tarkoitukseen jne.

Mitä teidän kommentteihin tulee, niin kiitos niistä tosi paljon! Ovat ehdottomasti saaneet mut paremmalle tuulelle. Ja niin, kyllähän mä tiedän, että toisilla menee paljon pitempäänkin opiskellessa, mutta perfektionistille se vaan ei ole sama asia: toiset saa mun puolesta käyttää opiskeluihin vaikka kymmenen vuotta, mutta itselle ei mikään syy oikein tahdo riittää…

Joulu tulee! (+ahdistunutta gradupohdiskelua)

Ai eikö muka teidän mielestä vielä? No kyllä ainakin Ernst August Galerien Rewen mukaan tulee, näin nimittäin siellä juuri ensimmäiset hyllyt täynnä stollenia, lebkucheneita,baumkucheneita, marsipaaniperunoita ja –tankoja ja kaikkea muuta täällä jouluun liittyvää herkkua. Niin, eihän tässä olekaan enää kuin kolme ja puoli kuukautta, joten pian alkaa tulla joululahjojen kanssa jo kiire! Onhan kaikilla jo kinkku tilattuna ja puuroriisit kaapissa? Piparitaikinakin kannattaisi varmaan jo pikkuhiljaa tehdä, senhän pitää antaa seistäkin jonkun aikaa!

Ei minua oikeasti aikainen jouluhössötys haittaa, minä nimittäin nautin siitä. Aloitan mielessäni joulunodotuksen heti kun tulee vähänkään kylmää ja pimeää, yleensä kuitenkin viimeistään syyskuussa. Tykkään ostaa lahjoja, kuunnella joulumusiikkia, katsella joulutavaroita, lähettää kortteja, juoda glögiä jne. En tosin tee tätä kaikkea heti syyskuussa, silloin yleensä kuuntelen salaa häpeissäni pari kertaa jonkun joululaulun netistä ja ostan ensimmäiset lahjat – lahjoja voi ostaa ajoissa, koska silloin ei ole höpsähtänyt vaan vain järjestelmällinen ja organisoitu (opin tämän viime syksynä Wienissä, kun yllätyksekseni joku vaihtarikavereistani totesi, ettei ole ollenkaan yllättynyt, kun ilmoitin jo ostaneeni suurimman osan joululahjoista - eikä hän tarkoittanut että vaikutan niin jouluhullulta, vaan että vaikutan niin organisoidulta!). Tykkään itse asiassa joulunodotuksesta niin paljon että itse joulu on usein vähän pettymys, koska se on ohi niin nopeasti.

Tänä vuonna joulunodotusta kuitenkin haittaa se, että minua ahdistaa ajatus siitä, kuinka paljon pidemmällä graduni pitäisi mielestäni olla joulun aikoihin, ja kuinka paljon tekemistä on vielä jäljellä ennen sitä. Olenkin alkanut nyt huomata, että kahdeksan tunnin työpäivät+gradu ei ole paras mahdollinen yhdistelmä, varsinkin jos samalla haluaa nähdä Saksaa ja tavata joskus ihmisiäkin. Jos matkustelen lauantaisin, jää minulle toki vapaaksi ainakin osa arki-illoista ja sunnuntait, mutta kai sitä joskus pitää saada myös rentoutua? Sitä paitsi graduohjaajani on sitä mieltä, että koska en pääse olemaan paikalla graduseminaarissa, minun pitäisi kommentoida kirjallisesti kuusi eri gradua (kun se ei riitä että istuin siellä jo keväällä ja opponoin kaksi). Siksipä nyt mietinkin, josko suosiolla päättäisin että teen gradua tämän syksyn ilman paineita sen verran kuin ehdin ja aikaiseksi saan ja keskityn sitten kirjoittamaan sen loppuun Suomeen palattuani (ja käyn sitten istumassa siellä seminaarissa tai vaihtoehtoisesti annan kommenttini kirjallisesti jos satun vaikka olemaan jossain köhköhOulussaköhköh…). Tässä vaihtoehdossa minua kyllä sitten häiritsee se, etten haluaisi olla mikään ikuisuusopiskelija, joka käyttää kuusi vuotta yhteen (tai oikeastaan kahteen, koska CEMS MIM on oikeastaan erillinen tutkinto) maisterintutkintoon – vaikkakin olen kyllä ollut sinä aikana jo kahdesti vaihdossa ja nyt siis työharjoittelussa. Gradunkin aloitin jo viime keväänä, jolloin sille ei jäänyt juuri aikaa, koska tein CEMS-yritysprojektia, mutta mua nolottaa silti ajatella, että sen tekemiseen menee niin kauan. Plus että mitä jos mä olenkin vaan laiska ja tää on mulle vaan tekosyy työntää graduntekoa kauemmaksi? Ja sitten on tietysti sekin, että haluaisin valmistua mahdollisimman nopeasti, että pääsisin vihdoin muuttamaan Tapanin kanssa yhteen (vaikka todennäköisyys löytää hyvä työpaikka Oulusta on suunnilleen 0,018%, joten todennäköisesti mun pitäis jotain keksiä työnhaun ajaksi keväälle kuitenkin).

Sanokaa nyt mulle joku, etten ole huono opiskelija (tai ihminen) jos käytän graduun yli vuoden ja opiskeluun kuusi. Ehkä mä taas vaan vaadin itseltäni liikoja, mutta mua vaivaa tää asia oikeasti! (Ja jos luulette, että tälläseen asiaan pitäis saada tukea graduohjaajalta, niin voin kertoa, että se on niin kiireinen, että puolet ajasta se ei muista kuka mä olen ja toisen puolen ajan sillä ei vaan oo mulle aikaa.)

(Se flunssa ei muuten sitten oikeastaan tullutkaan, sinnittelin perjantain töissä Panadolin voimalla ja lauantaina olo oli jo paljon parempi. En silti riskeerannut, vaan vietin viikonlopun rentoutuen kotona. Huomenna on sitten amerikkalaisen Rickin läksiäiset illalla, joten sosiaalista ohjelmaa taas luvassa!)