Viikkoa ennen joululoman alkamista lähdin siis perjantaina töistä suoraan rautatieasemalle ja junalla kohti Berliiniä. IC:llä matkaan menee vain pari tuntia. Olin varannut netistä etukäteen yöpymispaikaksi yhden hengen huoneen Hotel 4 Youth -nuorisohotellista (jonne nimestä huolimatta saa majoittua kuka vain) kahdeksi yöksi. Berliiniin saavuttua ensimmäinen ihmetys oli kaupungin uusi rautatieasema: se on valtava! Monta kerrosta laitureita ja kauppoja. Jotenkin onnistuin löytämään julkisen liikenteen lipputoimiston, jossa koinkin iloisen yllätyksen: n.17 euroa maksavan kahden vuorokauden lipun sijaan minun tarvitsi ostaa lauantaiksi ja sunnuntaiksi vain kertaliput ja ne olisivat sitten voimassa koko päivän! En tiedä, oliko tuo sitten jokin adventtiitarjous vai yleisempikin käytäntö viikonloppuisin.
Hotellin löysin aika helposti, ja se osoittautuikin olevan oikein kivalla alueella Prenzlauer Bergisssä keskellä ravintoloita, pikkuputiikkeja ja luomusupermarketteja. Alue toi mieleen Wienin laitakaupungit vuosisadan alun kerrostaloineen, raitiovaunuineen ja kadun yläpuolella kulkevine metrolinjoineen. Huoneeni oli pieni ja yksinkertainen mutta siisti, ja siihen kuului oma pieni kylpyhuone. Hotellihuoneen hintaan sisältyi muuten myös aamiainen, joka oli hintaan nähden erinomainen. Erityistä kiitosta annan luomukananmunista ja laajasta teevalikoimasta!
Hotellilta oli suoraa metrolinjaa vain muutama pysäkinväli Alexanderplatzille, jonne suuntasin seuraavaksi. Mulle tulee matkustellessa joskus sellainen haltioituneen onnellinen olo, kun saa nähdä asioita, ja sellainen iski kyllä taas tuijotellessa lukion Saksankirjoista tuttua tv-tornia ja ”Alexanderplatz”-tekstiä. Kiersin läpi aukiolla olevat pienet joulumarkkinat, kunnes löysin vähän matkan päästä toiset, suuremmat ja tivolimaiset. Perjantai-illan takia siellä oli tietenkin porukkaakin aika paljon. Loppuillan kulutin viereisessä Alexa-ostoskeskuksessa.
Lauantaiaamuna joku muu olisi varmaan suunnannut ensimmäiseksi katsomaan Brandenburgin porttia tai muurin jäännöksiä, mutta minä etsin sen sijaan Schloss Charlotteburgin ja syvennyin seuraavien tuntien ajaan barokkilinnan loistoon. Koska kaikki kuninkaalliset ovat tietysti sukua keskenään, löytyi linnasta koristeena myös Hannoverin hevosia: yksi Preussin kuningas Fredrik ensimmäisen vaimoista oli Hannoverin Sophia Charlotte, jonka mukaan linnakin nimettiin. Parhaiten minulle jäivät kuitenkin mieleen prinsessasiskokset Luise ja Frederika, jotka menivät naimisiin prinssiveljesten kanssa. Erityisesti Luisesta tuli aikansa muoti-ikoni. Olen monesti ihmetellyt, miksi empireajan muotokuvissa nuorilla naisilla on vähän hassunnäköisesti huivi kiedottuna pään ja kaulan ympärille, mutta selvisi nyt sekin: prinsessa Luisella oli jossain vaiheessa kaulassaan jonkinlainen kasvain, jonka hän peitti huivilla, josta tuli sitten tietysti trendikästä. (Noista kahdesta prinsessasta Frederikan elämä oli kyllä itseasiassa kiinnostavampi: kolme avioliittoa, joista viimeinen Hannoverin kuningas Ernst Augustin kanssa...)
Charlottenburgiin liittyy myös sellainen mielenkiintoinen yksityiskohta, että Katariinan palatsissa ollut meripihkahuone oli alunperin Charlottenburgissa, josta se sitten lahjoitettiin Venäjälle.
Seuraavaksi suuntasin Kurfürstendammin ostoskadulle, jossa söin Karstadtin ravintolassa lounasta ja jälkiruuaksi valtavan palan ihanaa omena-pähkinäkakkua. Siis enkä nyt puhu mistään kahvikakusta, jonka taikinaan on sekoitettu muutama omenanpala ja vähän pähkinärouhetta, vaan sellaisesta, jossa on vaan ohut kuori ympärillä ja keskellä suunnilleen pelkkää omena-pähkinä-sokeri-maustemössöä. Ihanan jouluista! Joulutunnelma vain kasvoi, kun käydessäni katsomassa sisältäpäin muistomerkiksi jätettyä, sodassa tuhoutunutta Kaiser-Wilhelm-Gedächtniskircheä sinne alkoi yhtäkkiä pyrkiä sisään lisää ja lisää ihmisiä. Syy: ulkona satoi räntää! Ihmiset yrittivät suojautua kuka mitenkin, mutta minä en voinut olla hymyilemättä leveästi, olihan tämä minulle talven ensimmäinen lunta muistuttava asia. Kohti KaDeWeta kävellessäni räntä sitten muuttuikin suuriksi tiskirättilumihiutaleiksi.
Kävin katselemassa KaDeWen läpi. Kiinnostavinta siellä oli ylimmän kerroksen gourmet-osaston lisäksi alakerran jouluosasto, jossa oli joulukoristeita kaikissa mahdollisissa väreissä ja muodoissa. Olisi tehnyt mieli ostaa jotain muistoksi, mutta suurin osa oli käsinpuhallettua lasia, enkä uskonut saavani niitä ehjänä perille Suomeen saakka. Pidin myös pienen lepotauon kirjaosaston nojatuoleissa.
Kävin katsastamassa myös Potsdamerplatzin, jonka uutta modernia ilmettä olen kuullut paljon kehuttavan. Sinne oli rakennettu jäädytetty mäki, josta sai maksua vastaan laskea alas kumirenkailla! Eikä tietenkään siis mistään lumesta, vaan niinku telineillä. Oli pakko jäädä hetkeksi katselemaan lasten ja nuorisonriemua. Harkitsin myös meneväni läheiseen englanninkieliseen leffateatteriin katsomaan jotain leffaa, mutta lähiaikoina ei ollut alkamassa mitään kivaa. Sen sijaan kävin taas kiertelemässä Alexaa, ja loppuillan vietin huoneessani katsoen telkkarista saksaksi dubattua versioita Love, Actually-leffasta.
Sunnuntaina oli vihdoin perinteisempien nähtävyyksien aika. Ensin tosin olin päättänyt viedä laukkuni säilytykseen rautatieasemalle. Sinne päästyäni seurasin ensin varmaan kilometritolkulla kylttejä säilytyslokeroiden luo, mutta sinne vihdoin päästyäni ne olivat tietysti kaikki täynnä! No, eikun taas se sama matka takaisin matkalaukkusäilytykseen, siis sinne missä on ihan ihmisiä vahtimassa niitä. Siellä huomasin heti, että 1. paikka oli muutaman kymmenen metrin päässä lähtöpisteestäni ja 2.siellä oli iso näyttö, jossa kerrottiin, että kaikki säilytyslokerot on täynnä... Säilytys maksoi tietysti viisi euroa, mutta ajattelin että ei voi mitään, en voi laukkua koko päivää ympäriinsäkään raahata.
Ensimmäiseksi menin katsomaan Topographie des Terrors-ulkoilmanäyttelyä natsiajasta. Sää oli kaunis ja aurinkoinen, mutta kylmä, joten kovin pitkäksi aikaa ei infokylttejä voinut jäädä lukemaan. Pakkanen kipristeli erityisesti varpaita. Ehdin kyllä kuitenkin hyvin katsoa näyttelyn läpi. Kävelin muurin jäännösten viertä Checkpoint Charlielle. Näitä kahta nähtävyyttä katsellessa ei voinut kyllä kuin ihmetellä, miten yksi kaupunki on voinut kokea niin paljon pahaa: ensin natsit ja sitten muuri... Checkpoint Charliella oli kyllä jäässä jo sitten kaikki muutkin ruumiinosat ja erityisesti sormet, kun piti ottaa valokuvia ilman hanskoja. En ole ollut niin jäässä vuosiin edes Suomessa! Onneksi vieressä oli kahvila, jonne menin lämmittelemään chilikaakaolla ja omenakakulla.
Lämmettyäni siirryin katselemaan Brandenburgin porttia, Unter den Lindeniä ja lähialueita. Käveleskelin ympäriinsä ja katselin, kunnes päädyin Museuminselnille asti. Olin aiemmin ajatellut, että jos iltapäivällä jää aikaa, eikä jonoa ole hirveästi, voisin käydä katsomassa sitä kuuluisaa Nefertitiä Neues Museumissa, mutta jono ulottui ulos asti. Hyvä vaan oikeastaan, koska museoihin tarvitsisi kuitenkin enemmän aikaa. Menen sitten seuraavalla kerralla!
Käveleskelin lähialueilla ja katselin tv-tornin juurella olevia joulumarkkinoita. Katselin läpi myös Alexanderplatzin ison Galeria Kaufhofin ja kävin kahvilassa teellä ja voileivällä. Sitten alkoikin olla aika mennä rautatieasemalle. Jalat olikin kyllä jo aika poikki kaikesta siitä kävelemisestä. Luulin ottavani laukun säilytyksestä ja meneväni odottamaan junaa, mutta toisin kävi, vielä oli pieni seikkailu edessä...
Matkatavarasäilytyksen edessä oli kaksi automaattia, joihin säilytys kuului maksaa. Kuittia vastaan sitten saisi laukkunsa. No, valitsin automaateista toisen, työnsin lappuni koneen sisään ja – mitään ei tapahdu! Kone ei reagoinut mitenkäään! Yritin kaikkea, painelin peruutusnappia, vaihdoin kieltä jne, mutta mitään ei ollut tehtävissä: kone oli yksinkertaisesti syönyt matkatavaralappuni! ”Voi ei...”, ajattelin, ”Miksi aina minä?!”. Sitten kävelin matkatavarasetien luo ja selitin saksaksi, että kone söi lapun. Toinen sedistä tuli katsomaan, paineli nappeja, eikä tietenkään mitään edelleekään tapahtunut. Onneksi paikalla sattui olemaan joku mies, jolle automaatti oli myös oikutellut, joten eivät ajatelleet minun heti huijaavan. Eipä siinä sitten auttanut muu, kuin setä vei minut säilöön ja sanoi, että yritetään löytää. Ei siellä onneksi nyt niin paljon laukkuja ollut. Annoin tuntomerkit (kassi eikä matkalaukku, violetti, kukallinen), ja pienen kiertelyn jälkeen bongasinkin omani hyllyltä. Sanoin, että tarkistan vielä onko laukku varmasti minun, jolloin setä vasta tajusi että voisin huijata ja kysyi minulta, mitä sisällä on. Kuvailin lähinnä päällimmäisenä olevan kirjan ja se riitti onneksi. Sitten kysyin, miten on maksun laita, ja setä meni kysymään asiaa toiselta mieheltä. Vastaukseksi sain vain kädenheilautuksen, setä antoi kassini ja toivotti hymyillen hyvät illanjatkot. Sainpa siis lopulta ilmaisen säilytyksen, mutta kyllä siinä sen edestä saksantaitoja pitikin käyttää! Onneksi olin ollut asemalla ajoissa, ja paluumatka meni muuten normaalisti.
Berliini vaikutti tosi kivalta kaupungilta, ja toistekin on joskus mentävä, niin paljon jäi vielä näkemättä. Kaikki ne museot, kaupungin ulkopuolella sijaitseva Sanssoucin linna, ja nykyään museona toimiva entinen Itä-Saksan vankila, jossa oppaina toimivat entiset vangit! Onneksi Suomesta pääsee melko edullisesti Berliiniin ainakin Air Berlinillä. Kohtuuhintaista majoitustakin kaupungista tuntuu löytyvän melko helposti, yöpaikkaa netistä etsiessäni huomasin että esim Ku’Dammin lähellä on paljonkin halpoja/keskihintaisia hotelleja.
Loppuun tietysti vielä kuvia.
Schloss Charlottenburg
Ku'Damm ja Kaiser-Wilhelm-Gedächtniskirche
Kaufhaus des Westens ja lumisade
Muurinpätkä
Checkpoint Charlie
Brandenburgin portti
Ja iskälle loppuun vielä kuva näyteikkunasta Unter den Lindenin varrelta
