Hameln

Hameln on tietysti tunnettu pillipiiparistaan, joten pitihän kaupunki käydä katsastamassa, varsinkin kun se on vain 45 minuutin lähijunamatkan päässä Hannoverista. Ja täytyy sanoa, että kyllä kannattikin, oli tosi kaunis pikkukaupunki! Lisäksi kaupunki on vielä siinä mielessä erittäin turistiystävällinen, että vanhankaupungin läpi kulkee maahan maalattujen valkeiden rottien merkitsemä polku, jonka varrella on kylttejä kertomassa tärkeimmistä nähtävyyksistä. Kyltit on tosin vain saksaksi ja aika huomaamattomia, muutama jäi reitin varrella vahingossa minulla ainakin lukematta, ja rotatkin oli toisinaan kuluneet pois miltei kokonaan, joten ainakin yhdessä kohtaa niitä piti tosissaan etsiä. Silti erittäin hyvä kiertokävely, jollaista ei olisi ilman tuollaista opastusta osannutkaan itse tehdä.


Pillipiipari.

Hameln tietysti ratsastaa kovasti pillipiiparisatunsa maineella. Sitä miten tarina on lähtenyt liikkeelle ei tiedetä, mutta hamelnilaisissa 1600-luvulta peräisin olevissa taloissa on aiheeseen liittyviä seinäkirjoituksia. Tunnetuin näistä on ns.Rattenfängerhaus, jonka yläfasadissa lukee suunnilleen ”AD 1284, 26. kesäkuuta, pyhän Johanneksen ja pyhän Paavalin päivänä, 130 Hamelnissa syntynyttä lasta johti ulos kaupungista kirjaviin vaatteisiin pukeutunut pillipiipari. Ohitettuaan Kalvarin Koppenbergin lähellä he katosivat ikuisiksi ajoiksi.”. (Pillipiiparisatu siis tapahtui juhannuksena!) Yhdeksi selitykseksi sadulle on esitetty lasten ristiretkeä – tosin nykyään ollaan ilmeisesti yleisesti sitä mieltä, että lasten ristiretki on joko suuresti liioiteltu tai käännösvirhe, eikä sitä varsinaisesti koskaan tapahtunutkaan. Mutta jotain kai Hamelnissa on täytynyt tapahtua?

Hameln muuten sijaitsee Weserin rannalla, ja sadun lisäksi ylpeileekin ns. Weser-renesanssityyliin rakennetuilla taloillaan. Minusta kaupunki on kaikkine ristikkotaloineen niin kaunis, että kelpaisi turistikohteeksi ilman pillipiipariakin.


Weser-renessanssia.

Kierrettyäni heti alkuun sen rottapolun, kävin vilkaisemassa kaksi keskiaikaisesta kaupunginmuurista jäljelle jäänyttä tornia ja käveleskelin muuten ympäriinsä. Valitettavasti sää ei ihan suosinut, vaan loppuvaiheessa alkoi sataa. Tiesin jo aamulla, että sää tulisi olemaan epävakainen, mutta sateen takia en turistikäyntejäni jätä väliin – kun kyse on Pohjois-Saksasta, voi sateinen sää varmaan jatkua vaikka seuraavat kahdeksan kuukautta (tosin tiistaiksi on luvassa taas +26).

Sekalaisia näkymiä Hamelnista (eli paljon ristikkotaloja), huomatkaa uhkaavat pilvet tossa yhdessä:











Kävin muuten eilen siellä shoppailemassa, mutta kävi tietysti juuri niin kun aina käy kun jotain haluaisi ja tarvitsisi ostaa: en löytänyt yhtään mitään. Kiertelin kauppoja kunnes kyllästyin sovituskoppien armottomiin valoihin ja vaatteiden vaihteleviin kokoihin: kun yhdessä kaupassa löytää sopivankokoiset (mutta ei istuvat) housut, toisessa kokoa isommat ei mene edes jalkaan. Arvo siinä sitten, mitä kokoa kannattaisi kokeilla.

Olen ollut lähiaikoina vähemmän netissä, kun mulla on nettiongelma kotona. Meillä on viittä henkilöä kohti yksi adsl-modeemi, jossa on paikat vain neljälle johdolle. Silloin aluksi käytin yhtä paikkaa vuorotellen yhden kämppiksen kanssa, ja sitten hän lähti moneksi viikoksi lomalle, joten mitään ongelmaa ei ollut. Nyt hän kuitenkin palasi, mutta ilmeisesti tämä järjestely ei hänelle enää jostain syystä sovikaan, koska pitää omaa nettijohtoaan koko ajan kiinni siinä modeemissa. Pyysin jo kerran ystävällisesti, josko hän voisi ottaa johdon pois kun ei käytä nettiä, johon hän vastasi voivansa – mutta ei ole sen jälkeen kertaakaan ottanut johtoaan irti, ja siitä on jo kolme päivää! Nyt en oikein tiedä, mitä tekisin, kun en haluaisi vaikuttaa nalkuttajaltakaan, mutta maksan kuitenkin netin ja pesukoneen käytöstä kympin kuussa ja olen jo ollut viisi päivää ilman. Enkä minä oikein pystyisikään nalkuttamaan, kun on välissä tuo kielimuuri. Jo siitä kaapelista selittäminen meni tyyliin ”Siis tuosta internetistä…öö…voisitko…mmm…siis jos et käytä nettiä, niin…tuo kaapeli…öö…” ja epämääräistä huitomista kaapelin ja modeemin suuntaan, kunnes vastapuoli arvasi mitä tarkoitin. Tämä siis vaikeuttaa asian selittämistä muillekin. Seuraavaksi aion kylmästi ottaa kenen tahansa kaapelin paikan, joka ei sitä sillä hetkellä käytä (senhän näkee siitä modeemin valosta). Syytän sitten sitä toista kämppistä ja vetoan pakottavaan nettitarpeeseen jos tulee jotain sanomista. Mutta kylläpä taas muistuu mieleen, miksi en tykkää ollenkaan asua vieraiden ihmisten kanssa. Tässä sen taas näkee, että vaikka mulla on periaatteessa oma kämppä, niin jotain tälläsiä ongelmia tulee aina kuiteskin!

Akateeminen keskustelu ja sekalaisia havaintoja saksalaisista

Olen lähiaikoina vihdoin saanut taas jotain aikaan gradunkin suhteen. Sain nimittäin paremman idean, miten minun oikeastaan pitäisi jäsennellä koko homma, mikä kyllä auttoi selvittämään taas asioita, mutta johti siihen, että minun piti järjestellä uudelleen jo kirjoittamani osat. Ensin näytti pahasti siltä, että jää monta sivua tekstiä, jolle en keksi mitään paikkaa, mutta sain nekin lopulta ympättyä takaisin aika vaivattomasti. Muutaman tunnin copypasteamista, editointia ja sitovien lauseiden kirjoittelua se vaati, mutta nyt kirjallisuuskatsaus tuntuu ainakin omasta mielestäni paljon fiksummalta.

Vähän graduun liittyen kävinkin eilen lounaalla mielenkiintoisen keskustelun. Sain nimittäin kuulla, että yksi tytöistä, joka käy välillä meidän kanssa lounaalla, tekee omaa graduaan ”expatriate repatriation”-aiheesta, eli ulkomaankomennukselta palaavien työntekijöiden paluuongelmista. Ulkomailta palattuaanhan yllättävän suuri osa työntekijöistä vaihtaa yritystä, koska ei saa mielestään tarpeeksi vaativaa työtä, ja koska ei koe hankkimaansa kokemusta ja uusia taitoja arvostettavan. Meksikolainen Angelica, joka on täällä expatriaattina ja jonka pitäisi palata ensi vuonna Meksikoon, kiinnostui tietysti aiheesta ja alkoi kysellä lisätietoa. Tyttö (jonka nimi on Keshe, tai jokatapauksessa jotain sinnepäin) sitten alkoi selostaa yhtä tiettyä tutkimusta, ja kääntyi yhtäkkiä minun puoleeni: ”Ne tutkitut olivat muuten suomalaisia!”. Vaikka oma graduaiheeni liittyy komennuksen toiseen päähän, eli lähtömotivaatioon, on tietysti kaikenlainen akateeminen kirjallisuus aiheesta tullut lähikuukausien aikana varsin tutuksi, joten minulla välähti heti: ”Aa, onko se Suutarin tutkimus?”. Ja olihan se, Keshe (?) ilahtui kovasti kun tiesin mistä oli kyse – vaikkakaan juuri kyseistä artikkelia en ole lukenut, mutta muita samalta tekijältä kyllä. Selitimme sitten yhdessä Angelicalle expatriaattiteoriaa, mutta valitettavasti olimme vasta pääsemässä vauhtiin, kun muut päättivät jo lähteä. Oli kuitenkin jotenkin jännä kokemus pystyä keskustelemaan ulkomaisen kollegan kanssa artikkeleista, jotka molemmat tunsivat. Näin akateemiselta minusta tuntui viimeksi Wienissä, kun osasin luennolla ainoana luokassa selittää muille pohjoismaista yritysten kansainvälistysmisteoriaa…

Paikalliset muuten selvästi kuuli mun valituksen shoppailuajan loppumisesta kesken viime perjantaina, koska katukuvaan alkoi ilmestyä heti kylttejä, että ensi perjantaina on ”late night shopping”, eli kauppoja auki puoleenyöhön asti. Yritän siis taas mennä katselemaan vähän syysvaatteita, erityisesti haluaisin ostaa jonkun työhameen. Lauantaina menen ehkä katsomaan Hamelnia, sitä pillipiiparikaupunkia. Koska juuri mitään ei muuten ole tapahtunut, loppuun ajattelin vielä lisätä muutaman epämääräisen ja lyhyen huomion Saksasta ja saksalaisista:

- Saksalaisten käsitys märkätilojen ilmastoinnista on avattava ikkuna. Ainakaan omassa wc-suihku –huoneessani ei ole minkäänlaista ilmastointiventtiiliä katossa, ainoastaan ikkuna ja ovessa ritilä. Paikalliset näyttävätkin pitävän vessan ikkunaa auki miltei koko ajan. No, näin kesällähän tämä ei ole ongelma, mutta odotan jo kauhulla kylmempiä ilmoja. Jos nimittäin käyn ennen nukkumaanmenoa suihkussa, on ikkuna jätettävä yöksi auki että kosteus haihtuisi. Aamulla onkin sitten varmasti tosi kiva mennä pesemään hampaita…

- Saksalaiset pyöräilevät paljon, mutta melkein kukaan ei käytä kypärää. Edes suurella osalla lapsista sitä ei ole. Lapsiaan saksalaiset kuljettavat pyörällä monesti perässä vedettävässä kärryssä. Näkeehän niitä kärryjä Suomessakin, mutta ei lainkaan siinä määrin kuin täällä. Monet käyttävät vielä kyseistä kärryä muutenkin sekä lastenrattaina että yleisenä tavarankuljetusvälineenä. Rautatieasemalla näkee ihmisten ottavan tavarat mukaansa junaan kärryssä, ja kaupungilla olen nähnyt ihmisten työntävän siinä sekä ostoksiaan että lapsiaan.

- Yksi saksalaisten lempilimppareista on cola-appelsiinisekoitus. Suomessahan tätä ei edes limpparina saa, pillimehuna kylläkin. Näin jopa töissä lounaalla yhden miehen ottavan limsa-automaatista ensin lasiin cokista ja päälle fantaa.

- Saksassa on vielä kovasti muodissa nämä ”puetaan morsian/sulhanen tyhmään asuun ja mennään kauppaamaan asioita kadulle” –polttarit, joita minusta Suomessa harrastettiin enemmän reilut kymmenen vuotta sitten. Kesäviikonloppuina polttariporukoita on liikkeellä suorastaan pilvin pimein ja niiden väistely käy melkein työstä.

- Matjes-sillifile perunoiden kanssa on perinteinen pohjoissaksalainen ruokalaji. Siis näyttää ihan siltä silliltä, mitä Suomessa syödään pieninä paloina krapula-aamiaisella ja vappuna (mikä yleensä on tietysti sama asia). Jotenkin en ole yhtään osannut ajatella, että sitä voisi syödä lounaaksi. Itse en ole silliä työpaikan kanttiinissa ottanut, mutta sekä romanialainen Andreea että usalainen Rick ottivat. Ilmaisivat kohteliaasti maun olevan ”ehkä hiukan liian kalainen”, kun oli paikallisia läsnä. Myöhemmin molemmat myönsivät, että pahaahan se oli. Toisaalta Rick niputti sen samaan kategoriaan graavilohen (tai mahdollisesti jopa kylmäsavulohen) kanssa! Pöh, kaikkihan sen tietää, että kylmäsavulohi on nam ja silli yäk :P