Rankka päivä

Eilisestä muodostuikin sitten kohtalaisen rankka, ainakin henkisesti. Todennäköisesti tosin vain minulle, vastaavat olosuhteet olisivat luultavasti saaneet jonkun toisen lähinnä kohauttamaan olkapäitään.

Eilen oli siis tosiaan iltapäivällä se HR-kokous, joka minun piti järjestellä. Vähän jännitti. Etsin tiedostot valmiiksi koneelle, löysin pienen etsiskelyn jälkeen toimistosta kaiken mukaan tarvittavan ja lähdin mielestäni hyvissä ajoin laittamaan kaikkea paikalleen. En ole koskaan aiemmin käyttänyt konferenssipuhelinta, videotykkiä jne, ja huone oli vieras joten meni jonkin aikaa, ennenkuin sain kaikki virtajohdot, puhelinlinjat, nettipiuhat jne kiinni. Olisin vielä ollut aika hyvin aikataulussa, mutta minun piti hakea ylimääräinen jatkojohto viisi kerrosta ylempää, jonka johdosta kokous pääsi vihdoin alkamaan n.kymmenen minuuttia myöhässä. Tietysti vielä sattui, että konferenssipuhelu katkesi ja piti aloittaa uudestaan – kahdesti, koska painoin ensimmäisellä kerralla vahingossa väärää näppäintä. No, tämä nyt ei varmaankaan kuulosta kovin katastrofaaliselta, mutta kun myöhässä olo sattuu olemaan henkilökohtainen painajaiseni. Jo pelkästään jos näyttää siltä, että aika käy jonnekin lähtiessä vähiin, muutun ärtyisäksi ja tiuskivaksi. Ja jos minun myöhästymiseni takia muut joutuvat odottamaan, niin se on sitten jo täysi katastrofi. Olin siis varsin paniikissa, kun Frau M. vielä sanoi (varmaankin ihan hyvää hyvyyttään), että minun täytyy seuraavan kerran aloittaa valmistelut aiemmin, jolloin teki lähinnä mieli tiuskaista että "Ai, ihanko totta?" (vaikka seuraavalla kerralla tietysti tiedän jo paljon paremmin, mikä pitää laittaa minnekin ja missä järjestyksessä). Loppukokous meni kyllä hienosti, löysin kaikki dokumentit ja osasin vaihtaa ne oikeaan aikaan. Ensikertalaiselta ehkä sitten kuitenkin ihan hyväksyttävä suoritus?

Tämä nyt ei tietenkään loppunut tähän. Viideltä alkoi se cross-cultural –tapahtuma, mutta se oli Rengasfirman toisessa toimipaikassa täällä Hannoverissa, n. puolen tunnin matkan päässä. Koska minun piti kokouksen jälkeen vielä viedä kaikki laitteet takaisin paikalleen, pääsin lähtemään myöhässä. Sitäpaitsi paniikin laukeaminen aiheutti päänsäryn. Paikka oli minulle myös täysin outo, joten kun lopulta löysin oikeaan, olin kymmenen minuuttia myöhässä ja ensimmäinen esitys jo alkanut. Toista kertaa myöhässä siis saman päivän aikana, molemmilla kerroilla vielä juuri kun pitää tehdä ensivaikutelma… Livahdin nopeasti katsomoon istumaan, vaikkakin jouduin tietysti eturiviin, koska siinä olivat ainoat vapaat paikat.

Tauolla huomasin yleisön joukossa pari tuttua harjoittelijaa, ja liityin heidän seuraansa. He kuitenkin lähtivät pian, joten olin yhtäkkiä keskellä aivan täysin vierasta porukkaa, joiden kanssa olisi vielä edessä se Stammtisch. Rohkeasti kuitenkin lähdin toisenkin esityksen loputtua muiden mukana Sol-Y-Mar –ravntolaan rautatieasemalle, ja onnistuin kuin onnistuinkin tutustumaan uusiin ihmisiin. Juttelin mm. paikallisen Maiken kanssa, joka oli aloittanut vasta tällä viikolla, sekä usalaisen Nicolen kanssa, joka opiskelee MIT:ssä fysiikkaa. MIT:ssä! Huh… Iltaa vietettiinkin sitten n.puoli kymmeneen saakka, kämpällä kävin nopean hiustenpesun jälkeen suoraan nukkumaan.

No, mikäli ne jotka eivät minua läpikotaisin tunne eivät sitä tuosta ylläolevasta vielä ymmärtäneet, niin päivä oli minulle henkisesti aika väsyttävä. Ylpeänä voin kuitenkin sanoa käyttäytyneeni melko "epäsirjemäisesti": ei siitä ole montakaan vuotta, kun olisin useassakin kohdassa toiminut toisin. Ensinnäkin, myöhästymispaniikistani huolimatta rauhoituin ja suoriuduin loppukokouksesta kunnialla. Toiseksi, vaikka olin vieläkin paniikissa ja häpeissäni tuosta myöhästymisestä, sekä lisäksi päänsärkyinen, niin yleensäkin lähdin sinne illanviettoon enkä suoraa päätä kotiin. Sitten, vaikka tiesin olevani myöhässä, etsin rauhallisesti oikean paikan ja liityin seuraan sen sijaan että olisin paennut paikalta. Jäin paikalle myös vielä, vaikka kaikki edes jotenkuten tuntemani henkilöt lähtivät. Menin jopa sinne ravintolaankin, ja tutustuin ihmisiin ihan oma-aloitteisesti, plus että olin paikalla niin pitkään kuin muutkin, enkä lähtenyt heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Huh, tuossa on niin paljon ujolle epäominaista toimintaa, että olen yrittänyt vakuutella itselleni, että myöhästymisistäni huolimatta minun pitäisi itseasiassa olla kaikesta tuosta itseni voittamisesta ylpeä!

Mitä tulee eilisen kokouksen sisältöön jne, niin se oli kyllä erittäin mielenkiintoista! Suomessa minulla ei olisi juurikaan mahdollisuuksia päästä osallistumaan tuon tason kokoukseen kansainvälisessä organisaatiossa. Toisaalta tuntui vähän oudolta, kun tällä strategiatasolla ihmiset ovat pelkkiä numeroita (toisaalta taas ylemmän tason johtajista puhutaan nimeltä kun heidän asemaansa yrityksessä arvioidaan). Tottakai ymmärrän sen, näitä juttujahan minä olen opiskellut vuosia, mutta en oikein ole varma miltä minusta tuntuu, kun silmää räpäyttämättä puhutaan satojen ihmisten irtisanomisista. Hetkellisesti tuli mieleen, että "Jaa-a, tässä minä nyt taidan monien mielestä istua itse pirun pesässä!", kun kuuntelin keskustelua siitä, millaisia sopimuksia on saatu aikaan missäkin ja missä on vielä ongelmia. Jokainen niistä irtisanotuista on kuitenkin ihminen, heillä on perheet jne. Toisaalta yritys ei tietenkään ole mikään hyväntekeväisyyslaitos, jonka tehtävänä on tarjota työtä ja rahaa kaikille… En tiedä, kumpaa pelkään enemmän: sitä, etten totu ikinä ajattelemaan ihmisiä tällaisissa tapauksissa numeroina, vai sitä että totun…

Tänään töissä eilinen kokousmyöhästely tuntui enää kovin pieneltä. Sain sitäpaitsi taas kehuja, kun Frau H. oli pyytänyt minua analysoimaan Rengasfirman sisäistä HR-strategian kommunikointia perustuen muihin yrityksiin ja opintoihini. Hän oli erittäin tyytyväinen ja positiivisesti yllättynyt analyysin määrästä ja laadusta muutamassa päivässä. Tänään oli myös tiedotustilaisuus henkilökunnalle toisen vuosineljänneksen tuloksesta. Sanoma oli suunnilleen, että menee oikeastaan hyvin markkinatilanteeseen verrattuna, vaikka toisaalta menee kyllä huonosti, vaikkakin siis menee hyvin, mutta älkää unohtako että tilanne on oikeasti vakava ja menee huonosti. Että näin. Lisäksi ilmoitettiin sikainfluenssasta sen verran, että Saksa on nyt päättänyt, että kun tauti on levinnyt jo niin laajalle, ei sairastuneiden perheenjäseniä enää pidetä karanteenissa. Pyysivät ilmoittamaan jos jonkun perheenjäsen sairastuu, koska töissä voi olla joku joka on raskaana tai kuuluu muuten riskiryhmään. Kyselin sitten esityksen jälkeen Frau H:lta, miten pitää toimia Rengasfirmassa jos tulee kipeäksi. Kuulemma kolme päivää saa olla pois ilman lääkärintodistusta - tosin tällä hetkellä jos flunssa tuntuu tulevan, pitäisi joka tapauksessa hakeutua lääkäriin ja ilmoittaa työpaikalle. Toivotaan nyt parasta. Mieleen tuli nimittäin sellainenkin, että jos satun sikainfluenssan saamaan, niin mulla ei kyllä ole yhtään ketään, joka kävis mulle kaupassa jne. Paras siis pysyä terveenä!