Elämäni urhein teko

Joskus lapsena valitin äidille, kuinka minua pelotti mennä hammaslääkäriin, ja äiti sanoi, ettei urheaa ole olla pelkäämättä, vaan se että pelkää ja menee silti, kuten minä tein. Vuosia kestäneiden oikomishoitojen takia jouduin tietysti käymään hammaslääkärissä säännöllisesti ja totuinkin rutiinitarkastuksiin (nään tosin edelleen puolipainajaisia siitä, miten takahampaassa kiinni oleva niskavedon metallilenkki lähtee irti, mikä tarkoitti aina hammaslääkärikäyntiä). Pelkäsin silti joka kerta joutuvani lähtemään vastaanotolta muutamaa hammasta köyhempänä. Hammaslääkärini taktiikka pelkäävää lasta kohtaan perustui nimittäin kahteen asiaan: 1. vähättelevällä äänensävyllä sanottu ”Ai niin, sinua aina pelottaa, turha tätä on pelätä.” ja 2. jos potilas kerran pelkää, niin ei sitten kerrota sille mitä tulossa on, kaivetaan vaan salaa pihdit esiin ja napataan hammas pois. No, koska minulla oli rutiinitarkastuksista jo kokemusta, tiesin kyllä aina jos käynti lähti menemään epäilyttävään suuntaan. Vaikka maitohampaiden poisvetäminen ei ehkä niin kivuliasta ollutkaan, niin se hetki kun tajusi, että nyt se ottikin pihdit esiin…

Kouluaikana raudoista päästyänikin kävin kiltisti rutiinitarkastuksissa, kun sellaiseen tuli kutsu. Yliopistoon mennessä tulikin sitten ongelma. Ensimmäisenä vuonna nimittäin kävin hammaslääkärissä, kun sinne kerran kutsuttiin kaikki ensimmäisen vuoden opiskelijat ilmaiseksi, mutta kun sen jälkeen olisi pitänyt aika aina varata itse, on se kyllä jäänyt tekemättä. Inhoan muutenkin ajanvarausta (ja muuta vastaavaa asioidenhoitoa) ja lääkärikäyntejä, ja hammaslääkäri on jotenkin päässyt nousemaan pelkolistani kärkeen – vaikka mikään mitä minulle on hammaslääkärissä tehty ei ole ollut varsinaisesti sietämätöntä ja suurin kipukin tulee monesti vasta jälkeenpäin leukoihin. Asiaa ei myöskään auta se, että Tapanin kautta olen päässyt näkemään myös tulevien hammaslääkäreiden juhlintaa, ja saanut huomata että valitettavasti ne ovat ihmisiä nekin…

Nyt kuitenkin kävi niin, että muutaman päivän verran alaleukani on ollut kauhean kipeä. Siis ei hampaat vaan leuka. Tiedän, että stressaantuneena narskutan hampaitani öisin ja viime kuukausina stressiä on tietysti riittänyt, joten epäilin, että leukanivel on ärtynyt siitä ja säteilee alas leukaa pitkin. Pari päivää kestin pehmeällä ruualla ja särkylääkkeillä, mutta tänä aamuna oli pakko myöntää totuus: ei se parane itsestään, hammaslääkäriin on mentävä. Kipu kun alkoi olla sellaista, että mulle olisi ollut ihan sama, vaikka hammaslääkäri olisi haukkunut maanrakoon niin minut kuin hammashoitoni ja sanonut, että kaikki mun hampaat tippuu parissa vuodessa, kunhan se vaan tekis kivulle jotain. Etsin sitten netistä Hannoverin hammaslääkäriasemia ja löysinkin sopivankuuloisen Ernst August Galerien yläkerrasta: auki joka päivä, arkisin 7-22, joten tarkoitettu nimenomaan hätätapauksiin, mutta tarjoaa myös normaalihoitoa. Aamulla siis soitto Frau L:lle ja sitten kohti keskustaa.

Ai pelottiko? Mitäs luulette? Pelkään siis hammaslääkäriä melkein eniten maailmassa ja tässä minä olin, menossa yksin vieraaseen hammaslääkäriin vieraassa maassa. Mä en oikein itsekään ymmärrä, miten mä joudun aina tälläsiin tilanteisiin ja toisaalta sitten kuitenkin selviän niistä. Vastaanoton tyttö ei puhunut englantia, mutta tunsi onneksi eurooppalaisen sairaanhoitokortin ja auttoi minua täyttämään tarvittavat lomakkeet. Sitten vaan istuin odottamaan. Odotusaika ei onneksi ollut pitkä, minut tuli pian hakemaan sellainen tosi nuori hammaslääkärityttö, ehkä vähän minua vanhempi. Katsoi mun suuhun, koputteli jollain hampaita, teki jonkinlaisen kylmätestin ja tuli siihen tulokseen, että yksi alatakahammas on ihan mäsä. Mun hampaathan ei yleensä ole ollut kovia reikiintymään ja hoidan hampaita aika tunnollisesti, mutta epäilen sen narskuttelun kuluttavaa vaikutusta osasyyllisenä. Sitten otettiin röntgenkuva, joka ilmeisesti vahvisti asian, koska seuraavaksi mulle työnnettiinkin puudutuspiikkiä ikeneen. Lääkäri kyllä teki parhaansa selittääkseen asian, mutta ei hirveästi osannut englantia ja mun lääketieteellinen saksa on edelleen vähän heikkoa. Hammas kuitenkin avattiin nyt ja kaavittiin puhtaaksi, että hermo paranee, ja mulle on sitten aika ensi viikolle, jolloin se täytetään. Ellen ole täysin väärässä, niin tämä on nyt sitten se pelätty juurihoito – ja itse asiassa sama, mitä varten Eva kävi siellä Slovakiassa hammaslääkärissä. Sain kokeilla kielellä avattua hammasta ja aikamoinen kolo siinä kyllä oli. Puudutuspiikki vaikutti muuten paljon nopeammin ja tehokkaammin kuin mitä esim. lapsuudesta muistan. Lääkäri varmasti näki, että pelkäsin hirveästi, koska lupasi että jos koskee, saan nostaa käden ylös ja sitten keskeytetään heti ja laitetaan lisää ainetta. Ei koskenut, mutta aika epämiellyttävältähän se kuulostaa kun omaa hammasluuta kaavitaan puhtaaksi. Lopussa lääkäri myös sanoi, että ”Nyt menee enää minuutti, voit vaikka laskea kuudestakymmenestä takaisinpäin.”, mikä oli minusta hyvä keino.

Selvisin siis koettelemuksesta hengissä, eikä seuraavakaan kerta pelota niin paljon kun meni näin hyvin. Toivon nyt tosiaan, että se hammas oli oikeasti se syyllinen ja mun nivelkipu loppuu. Odotan tällä hetkellä kauhulla puudutuksen loppumista, koska kokemuksesta tiedän, että sitten alkaa kipu, ja se lääkärikin sanoi että päivän tai pari voi olla kipeät hampaat. Sitä paitsi puudutuskaan ei tunnu kovin kivalta, sellainen ärsyttävän paksu tunne huulessa. Kävinkin kaupassa ostamassa banaania, jugurttia, pussikeittoja yms. Toistaiseksi hintaa hammasoperaatiolle on tullut 10e, mutta saa nähdä sitten jos siihen tarvitsee paikkaa tms, niin pitää varmaan maksaa lisää. Mulla on kyllä matkavakuutus, joka sanoo korvaavansa väliaikaisen paikan (no koska se on matkavakuutus), mutta en mä kyllä ota mitään väliaikaista. Kun nyt kerran hammaslääkärille uskaltaudun, niin kerralla kuntoon sitten! Luulenpa tosin, että Suomeen palattuani pitäisi hampaat hoidattaa kunnolla kuntoon, lähinnä nimenomaan ton narskuttelun takia. Nyt ei tuo lääkärityttö maininnut asiaa sanallakaan, koska keskittyi tuohon hommaan, mutta kyllä mä varmaan loppujen lopuksi sellasen yökiskon tarviin, tai narskuttelen seuraavan stressin tullen loputkin alahampaani rikki.