Click for Hannover, Saksa Forecast

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Viikonloppu Hampurissa

Käydessäni pari viikkoa sitten saattamassa Tapanin lentokentälle ja sen jälkeen Marin luona kylässä, päätimme Marin kanssa että olisi taas aika viettää kokonainen viikonloppu yhdessä. Edellisillä käynneillä olin ehtinyt olla Hampurissa vain lyhyesti, ja silloinkin huomio kiinnittyi vieraisiin – Tapaniin, Lottaan, Hanneleen… Ja parin kuukauden päästä tapaamisemme harvenevat taas kovasti, joten pitää käyttää nyt tilaisuus hyväksi. Niinpä merkitsimme molemmat kalentereihimme kokonaisen viikonlopun, ja viime perjantaina lähdin suoraan töistä junalla Hampuria kohti. Hampurissa satuin vielä samaan bussiin Sebastianin kanssa, joka oli juuri tulossa töistä. Ilta vietettiin pizzan ja telkkarin seurassa.

Lauantaina aamupalan jälkeen oli ohjelmassa leipomista. Tämä oli itse asiassa minun toiveeni, koska oma kaasu-uunini näyttää sen verran vanhalta ja epäilyttävältä, etten sitä ole viitsinyt ruveta testailemaan, joten en ole päässyt leipomaan muutamaan kuukauteen. Teimmekin sitten kahta erilaista pikkuleipätaikinaa, joista syntyi kolmenlaisia pikkuleipiä. Sarakin oli ahkerasti mukana auttamassa, varsinkin siinä vaiheessa kun osa pikkuleivistä koristeltiin suklaakuorrutteella ja sokerisydämillä. Kuten alla olevista kuvista näkyy, käytettiin osaan kekseistä suomalaisia piparimuotteja. Saksalaiset leipovatkin pikkuleipiä lähinnä jouluksi, vaikka minusta nuo eivät olleet millään lailla jouluisia – mutta eipä me niihin laitettukaan vielä edes minkäänlaisia joulumausteita.


Sara katselee piirrettyjä aamukylvyn jälkeen.


Sara valmistautuu leipomaan.






Lopputulos.

Iltapäivällä Saran nukkuessa päiväunia kävi Mari lainaamassa erään ystävänsä autoa, ja kävimme viikonloppuostoksilla: Saralle vaippoja, Tommylle kissanruokaa ja kissanhiekkaa ja Lidlistä kärryllinen ruokaa. Eläinkauppa, josta Tommyn tarvikkeet ostettiin, oli valtava, oikea eläinhypermarket, ja niin täynnä kaikkea eläinkrääsää, että alkoi miltei harmittaa ettei minulla ole enää kissaa, jolle sieltä olisi jotain kivaa voinut katsella. Kaupassa oli myös eläimiä myytävänä, kävin pikaisesti vilkaisemassa kaneja ja marsuja aitauksissaan.


Koko perhe skypessä Sebastianin vanhempien kanssa.

Illan vietimme taas television ääressä. Mulla kun ei ole telkkaria täällä, niin on ihan kiva viettää Marin luona rauhallisia koti-iltoja herkkujen kera amerikkalaisten rikos- ja lääkärisarjojen seurassa.

Sunnuntaiaamupäivän vietimme Marin kanssa rentoutuen sillä aikaa kun Sebastian ja Sara olivat jumalanpalveluksessa. Päivällä sitten pakkasimme lounaan mukaan ja menimme syömään sen Sebastianin työpaikalle. Mari ja Sebastian ovat tällä viikolla Sebastianin työkonferenssissa Baselissa, joten Sebastianilla oli vielä sunnuntaina paljon tekemistä töissä, mutta halusimme silti syödä yhdessä. Lounaan jälkeen Sara nukkui päiväunet, joten minä ja Mari autoimme Sebastiania mukaan lähtevien tavaroiden luetteloinnissa ja pakkaamisessa. Siinä erinäisten lippusien ja lappusien määriä laskiessani minua kyllä alkoi huvittaa ajatus, että tässä sitä vaan Sirje tekee sunnuntaina vapaaehtoistyötä uskonnolliselle organisaatiolle (Sebastianin työnantaja on Joyce Meyer). Päätin ajatella hommaa ennemminkin ystävien auttamisena ja tein kiltisti osani.

Sunnuntaina oli jostain syystä Verkaufsoffener Sonntag, eli kaupat olivat auki, joten ennen junani lähtöä kävimme vielä Marin ja Saran kanssa vähän kävelemässä keskustassa. Porukkaa oli aivan hirveästi! Sara tosin ei ollut parhaalla mahdollisella tuulella. Se tyttö muuten osaa tekeytyä hyvin pieneksi ja surkeaksi, jos ei jotain halua. Esimerkiksi lähtiessämme Sebastianin työpaikalta minun oli tarkoitus laittaa Saralle kengät jalkaan, kun Mari kävi vessassa. Sara kuitenkin päätteli tästä, että ehkä hänet nyt aiotaan laittaa johonkin ilman vanhempia, joten kun yritin työntää kenkää tytön jalkaan, tämä laittoi jalat ristiin, veti itsensä kyyryyn ja olkapäät korviin ja katsoi minua erittäin surkeasti isoilla silmillään. Mikään maanittelu ja leikinlasku ei auttanut, ennen kuin Sebastian tuli laittamaan ne kengät. Tyttö osasi olla niin pienen ja surkean näköinen siinä kyyhöttäessään, ettei voinut kuin nauraa.

Saimme muuten taas myös hyvän näytteen 2,5-vuotiaan keskittymiskyvystä. Saralla on oma pieni vaaleanpunainen hiusharja, jolla hän oli harjannut minun hiuksiani. Kun harjaa seuraavan kerran olisi tarvittu, ei se tietenkään ollut omalla paikallaan hyllyssä, joten Mari passitti Saran huoneeseensa sitä etsimään. Sara menikin tomerana huoneeseensa, josta alkoi kuulua etsimisen ääniä ja silloin tällöin ”Minun harja! Missä se on?” -tyyppistä mutinaa. Vähän ajan kuluttua kuuluikin iloinen ”Löysin!”-huudahdus. Sara tulla tömisti olohuoneeseen kasvot loistaen kuin se kuuluisa Naantalin aurinko. ”Minä löysin sen!” tyttö ilmoitti iloissaan – ja nosti meidän nähtäväksi puisen leikkiveitsen. ”Minä löysin minun veitsen!”

Saran ilahtuneisuudesta huolimatta tämä upea etsintätulos ei jostain kumman syystä tyydyttänyt äitiä, joka passitti Saran takaisin, meni itse perässä ja löysi harjan keskeltä lattiaa.

Tämä viikko on alkanut valitettavasti vähän kurjasti. Maanantaina töissä alkoi kurkku tuntua karhealta ja olo huonontua, ja seuraavan yön nukuinkin erittäin huonosti, heräillen ja nähden levottomia kuumeunia (minun piti täyttää jotain Excel-taulukkoa, mutten ollenkaan tiennyt miten - onkohan tullut käytettyä vähän liikaa Exceliä töissä?). Tiistaiaamuna olo oli aika kurja, ja ilmoitin töihin että olen flunssassa. Iltaa kohti olo parani hiukan, mutta en mennyt tänäänkään töihin. Kuumetta ei taida enää olla, mutta olo on edelleen tukkoinen. Parempi levätä tänäänkin, että ehdin vielä parantua viikonlopun Budapestin-matkaan mennessä! Sikainfluenssasta tässä tuskin on kyse, koska kuume ei noussut nopeasti ja korkealle, eivätkä lihakset ole kipeät. Sitä paitsi se epidemia taitaa tällä hetkellä olla pahempi siellä pohjoisessa, täällä ei tietääkseni tällä hetkellä ole menossa edes mitään riskiryhmien rokotusta.

2 kommenttia:

  1. Mutta Sirpu hei, meillä on kaks kissaa =)
    Hyde

    VastaaPoista
  2. on meilläkin kaksi kappaletta karvaisia kaveereita, juu täällä tuo tauti jyllää, tosin ei kellään ole aavistustakaan kun jotain sairastaa että onko se nyt sitä tautia. Ilmeisesti meidän mukeloitten vaarilla oli se, mutta kun meni nopeasti ohi ja ei käynyt edes lääkärissä, niin mistäs tietää, Indilläkin oli lämpöä ja yskää et sekin saatto olla sama tauti, mut vaan lievempänä. Sanovat et sen voi sairastaa kaikkilla oireilla rajuna tai sitten tosi lievänä ja jopa ilman kuumettakin. Ota nyt sitten selvää. Pojat ilmeisesti saavat rokotteet ensiviikolla ja just soittivat tarhasta että nini on kuumeessa. Et tiedä nyt sitten.
    Nyt pitää mennä viihdyttää emppulia joka vinkuu tossa lattialla.
    Jenni

    VastaaPoista