Akateeminen keskustelu ja sekalaisia havaintoja saksalaisista

Olen lähiaikoina vihdoin saanut taas jotain aikaan gradunkin suhteen. Sain nimittäin paremman idean, miten minun oikeastaan pitäisi jäsennellä koko homma, mikä kyllä auttoi selvittämään taas asioita, mutta johti siihen, että minun piti järjestellä uudelleen jo kirjoittamani osat. Ensin näytti pahasti siltä, että jää monta sivua tekstiä, jolle en keksi mitään paikkaa, mutta sain nekin lopulta ympättyä takaisin aika vaivattomasti. Muutaman tunnin copypasteamista, editointia ja sitovien lauseiden kirjoittelua se vaati, mutta nyt kirjallisuuskatsaus tuntuu ainakin omasta mielestäni paljon fiksummalta.

Vähän graduun liittyen kävinkin eilen lounaalla mielenkiintoisen keskustelun. Sain nimittäin kuulla, että yksi tytöistä, joka käy välillä meidän kanssa lounaalla, tekee omaa graduaan ”expatriate repatriation”-aiheesta, eli ulkomaankomennukselta palaavien työntekijöiden paluuongelmista. Ulkomailta palattuaanhan yllättävän suuri osa työntekijöistä vaihtaa yritystä, koska ei saa mielestään tarpeeksi vaativaa työtä, ja koska ei koe hankkimaansa kokemusta ja uusia taitoja arvostettavan. Meksikolainen Angelica, joka on täällä expatriaattina ja jonka pitäisi palata ensi vuonna Meksikoon, kiinnostui tietysti aiheesta ja alkoi kysellä lisätietoa. Tyttö (jonka nimi on Keshe, tai jokatapauksessa jotain sinnepäin) sitten alkoi selostaa yhtä tiettyä tutkimusta, ja kääntyi yhtäkkiä minun puoleeni: ”Ne tutkitut olivat muuten suomalaisia!”. Vaikka oma graduaiheeni liittyy komennuksen toiseen päähän, eli lähtömotivaatioon, on tietysti kaikenlainen akateeminen kirjallisuus aiheesta tullut lähikuukausien aikana varsin tutuksi, joten minulla välähti heti: ”Aa, onko se Suutarin tutkimus?”. Ja olihan se, Keshe (?) ilahtui kovasti kun tiesin mistä oli kyse – vaikkakaan juuri kyseistä artikkelia en ole lukenut, mutta muita samalta tekijältä kyllä. Selitimme sitten yhdessä Angelicalle expatriaattiteoriaa, mutta valitettavasti olimme vasta pääsemässä vauhtiin, kun muut päättivät jo lähteä. Oli kuitenkin jotenkin jännä kokemus pystyä keskustelemaan ulkomaisen kollegan kanssa artikkeleista, jotka molemmat tunsivat. Näin akateemiselta minusta tuntui viimeksi Wienissä, kun osasin luennolla ainoana luokassa selittää muille pohjoismaista yritysten kansainvälistysmisteoriaa…

Paikalliset muuten selvästi kuuli mun valituksen shoppailuajan loppumisesta kesken viime perjantaina, koska katukuvaan alkoi ilmestyä heti kylttejä, että ensi perjantaina on ”late night shopping”, eli kauppoja auki puoleenyöhön asti. Yritän siis taas mennä katselemaan vähän syysvaatteita, erityisesti haluaisin ostaa jonkun työhameen. Lauantaina menen ehkä katsomaan Hamelnia, sitä pillipiiparikaupunkia. Koska juuri mitään ei muuten ole tapahtunut, loppuun ajattelin vielä lisätä muutaman epämääräisen ja lyhyen huomion Saksasta ja saksalaisista:

- Saksalaisten käsitys märkätilojen ilmastoinnista on avattava ikkuna. Ainakaan omassa wc-suihku –huoneessani ei ole minkäänlaista ilmastointiventtiiliä katossa, ainoastaan ikkuna ja ovessa ritilä. Paikalliset näyttävätkin pitävän vessan ikkunaa auki miltei koko ajan. No, näin kesällähän tämä ei ole ongelma, mutta odotan jo kauhulla kylmempiä ilmoja. Jos nimittäin käyn ennen nukkumaanmenoa suihkussa, on ikkuna jätettävä yöksi auki että kosteus haihtuisi. Aamulla onkin sitten varmasti tosi kiva mennä pesemään hampaita…

- Saksalaiset pyöräilevät paljon, mutta melkein kukaan ei käytä kypärää. Edes suurella osalla lapsista sitä ei ole. Lapsiaan saksalaiset kuljettavat pyörällä monesti perässä vedettävässä kärryssä. Näkeehän niitä kärryjä Suomessakin, mutta ei lainkaan siinä määrin kuin täällä. Monet käyttävät vielä kyseistä kärryä muutenkin sekä lastenrattaina että yleisenä tavarankuljetusvälineenä. Rautatieasemalla näkee ihmisten ottavan tavarat mukaansa junaan kärryssä, ja kaupungilla olen nähnyt ihmisten työntävän siinä sekä ostoksiaan että lapsiaan.

- Yksi saksalaisten lempilimppareista on cola-appelsiinisekoitus. Suomessahan tätä ei edes limpparina saa, pillimehuna kylläkin. Näin jopa töissä lounaalla yhden miehen ottavan limsa-automaatista ensin lasiin cokista ja päälle fantaa.

- Saksassa on vielä kovasti muodissa nämä ”puetaan morsian/sulhanen tyhmään asuun ja mennään kauppaamaan asioita kadulle” –polttarit, joita minusta Suomessa harrastettiin enemmän reilut kymmenen vuotta sitten. Kesäviikonloppuina polttariporukoita on liikkeellä suorastaan pilvin pimein ja niiden väistely käy melkein työstä.

- Matjes-sillifile perunoiden kanssa on perinteinen pohjoissaksalainen ruokalaji. Siis näyttää ihan siltä silliltä, mitä Suomessa syödään pieninä paloina krapula-aamiaisella ja vappuna (mikä yleensä on tietysti sama asia). Jotenkin en ole yhtään osannut ajatella, että sitä voisi syödä lounaaksi. Itse en ole silliä työpaikan kanttiinissa ottanut, mutta sekä romanialainen Andreea että usalainen Rick ottivat. Ilmaisivat kohteliaasti maun olevan ”ehkä hiukan liian kalainen”, kun oli paikallisia läsnä. Myöhemmin molemmat myönsivät, että pahaahan se oli. Toisaalta Rick niputti sen samaan kategoriaan graavilohen (tai mahdollisesti jopa kylmäsavulohen) kanssa! Pöh, kaikkihan sen tietää, että kylmäsavulohi on nam ja silli yäk :P