Rickin läksiäiset

Michiganilainen Rick, joka oli täällä puolen vuoden komennuksella, lähti sitten takaisin Detroitiin. Rickhän kuului siihen mun tavalliseen lounasporukkaan, ja hänen lähtönsä tarkoittanee että jatkossa sitten puhutaan lounaalla enemmän saksaa – paitsi tietysti jos meksikolainen Angelica on mukana. Jotta Rick saisi vähän niin kuin pehmeän laskun kotikulttuuriinsa, vietettiin läksiäisiä Piccoli’s American Roadhousessa. Kun saavuin paikalle puoli seitsemän aikoihin, oli paikalla noin viisi henkeä, mutta määrä kasvoi siitä sitten pikkuhiljaa, kunnes meitä oli lopuksi lähemmäs parikymmentä. Ilta sujui ihan kivasti jutustelun ja syömisen merkeissä. Minä söin salaatin, jossa oli kanaa, pekonia, maapähkinöitä ja banaania. Aika mielenkiintoinen yhdistelmä, mutta hyvää oli.

Juttelin suurimman osan illasta slovakialaisen Evan kanssa, joka oli juuri palannut viikon purjehduslomalta Kroatiasta ja hehkui onnea, vaikka olikin joutunut palaamaan Hannoveriin kiertotien kautta, koska oli kärsinyt loman viimeiset päivät kovasta hammassärystä. Tsekeissä oli hammaslääkäriasemalla vain naureskeltu pilkallisesti EU-sairasvakuutuskortille, mutta Eva oli saanut sitten kuitenkin hampaansa hoidatettua kotonaan Slovakiassa ja löytänyt vielä edullisen lennon Saksaankin, kun alkuperäinen junalippu jäi tuon ylimääräisen kiepin takia käyttämättä. Osansa Evan hehkumiseen oli varmaan silläkin, että loman aikana vispilänkauppa kapteenin kanssa oli johtanut nyt sitten virallisesti suhteeseen. Me ei voitu olla kiusoittelematta Evaa kapteenin valkeasta univormusta, mutta Eva ilmoitti että tuollaisella lomalla kapteeni on huonoin mahdollinen kumppani, koska on koko ajan vastuussa veneestä. Romanttisista illoista on kuulemma turha haaveilla, kun toinen vain haluaa vihdoin ruorin äärestä päästyään nukkumaan. Ensi kesänä kaveriporukalla on sitten suunnitelmissa tulla purjehtimaan Itämerelle, ja Eva kyselikin jo kovasti josko minua kiinnostaisi liittyä silloin seuraan.

Kotiin kävelin jo yhdeksän jälkeen Evan ja Andreean seurassa. Kävelymatkaakin oli varmasti alle kilometri, jälleen siis hyvä että asuu näin lähellä keskustaa!

Töissä on ollut lähipäivinä aika paljon tekemistä, jopa niin paljon että olen ollut ylitöissä, kun en ole halunnut jättää jotain juttua kesken kriittisessä vaiheessa. Aamupäivät olen itse asiassa istunut kokouksissa, ja pari iltapäivää on tullut tapeltua elokuun työntekijämäärien kanssa excelissä, kun eivät mokomat luvut meinaa ikinä täsmätä. Jos mä saan täällä jonkun hermoromahduksen ja sekoan täysin, niin se tapahtuu epäilemättä jonkun kuukauden puolivälissä kun pyörittelen noita edellisen kuukauden headcountseja. Se on kuulkaa ihanaa, kun huomaa vihdoin näppäilyvirheen, jonka takia luvuissa oli parin tuhannen heitto, ja sitten tajuaa että silti puuttuu vielä kymmenen työntekijää. No, sain tänään vihdoin määrät taas onneksi täsmäämään. Huomenna pääsenkin sitten tappelemaan powerpointin parissa, kun lupasin Frau L:lle isoja muutoksia yhteen esitykseen perjantaiaamuun mennessä. Ja näiden isompien juttujen välissä on sitten kaikenlaista pienempää tekemistä: uuden läppärin tilaamista Frau L:lle, pieniä korjauksia intranetsivuihin, mailien ideointia milloin mihinkin tarkoitukseen jne.

Mitä teidän kommentteihin tulee, niin kiitos niistä tosi paljon! Ovat ehdottomasti saaneet mut paremmalle tuulelle. Ja niin, kyllähän mä tiedän, että toisilla menee paljon pitempäänkin opiskellessa, mutta perfektionistille se vaan ei ole sama asia: toiset saa mun puolesta käyttää opiskeluihin vaikka kymmenen vuotta, mutta itselle ei mikään syy oikein tahdo riittää…