Perjantaina lounaalla amerikkalainen Rick ilmoitti viikonloppusuunnitelmista puhuttaessa olevansa menossa sunnuntaina katsomaan jääkiekkoa paikallisen kollegan Marcon kanssa, ja että halukkaat olisivat tervetulleita mukaan. Kun tästä sitten sukeutui keskustelu jääkiekosta, ja minä vaikutin ainoalta kiinnostuneelta, Rick uusi kutsunsa ja päätin lähteä mukaan. Niinpä tapasimme tänään yhdeltä keskustassa ja ajelimme raitiovaunulla Hannoverin messualueelle, jossa jäähalli on.
Jääkiekko ei ole tietenkään se suosituin urheilulaji Hannoverissa, joten lippuja sai vielä ovelta. Ostimme 30e maksavat liput parhaille paikoille, keskelle yhdeksännelle riville. Yleisö jakautuikin jäähalliin aika mielenkiintoisesti: kotijoukkueen hyökkäyspääty oli yhtä puna-musta-valkeaa massaa (Hannover Scorpionsin värit), keskiosassa oli ihmisiä jonkin verran siellä täällä ja toinen pääty oli miltei tyhjä, siellä istui vain noin kymmenen Frankfurtin fania. Täällä ei taideta hirveästi matkustaa joukkueen perässä? Halli oli siis enemmän kuin puolityhjä (katsojia n.3 700, tilaa 10 000:lle), mutta sitä ei kyllä tunnelmasta huomannut. Scorpionsin fanit olivat nimittäin tuhat kertaa äänekkäämpiä ja näkyvämpiä useine rumpuineen, lippuineen, kannatuslauluineen ja monimutkaisine taputussarjoineen kuin yhdenkään joukkueen fanit SM-liigassa. Esimerkiksi kun Hannover sai ylivoimapyörityksen käyntiin, nousi koko katsomon toinen pää seisomaan, huutamaan ja taputtamaan rumpujen tahtiin, kun taas koko vastustajien ylivoimapyörityksen ajan kaikui kiivas vislailu.
Ottelu oli kauden avausmatsi, jonka kyllä huomasi ensimmäisessä erässä. Minusta peli näytti aika surkealta räpellykseltä puolin ja toisin, tosin erityisesti alkua hallitsi Frankfurt, joka onnistuikin tekemään ensimmäisen maalin heti neljännellä peliminuutilla. Erän lopussa onneksi Hannover onnistui tasoittamaan. Toisessa erässä peli korjaantui selvästi, alkoi jo muistuttaa ammattilaiskiekkoa, tosin Hannoverin harmiksi sillä Frankfurt teki erän aikana kolme maalia. Muuten erää hallitsivat jäähyt, suurimman osan aikaa jompikumpi pelasi alivoimalla. Hannover onnistui mokaamaan pahasti: olisi juuri päässyt pelaamaan viidellä kolmea vastaan ja heti pari sekuntia aloituksen jälkeen ottivat jäähyn itselleen estämisestä.
Kolmannessa erässä jäähyily jatkui, vaikkei ihan yhtä ahkerana. Yksi Scorpionseista onnistui vielä teilaamaan vastustajan niin pahasti korkealla mailalla laitaa vasten, että lääkäriä tarvittiin paikalle. Seurauksena oli tietysti viisiminuuttinen Hannoverille, ja kaikki toiveet minkäänlaisesta tasoituksesta alkoivat mureta. Lopulta Frankfurt teki vielä yhden ylivoimamaalin, ja peli loppui lukemiin 1-5.
Hannoverilaisten fanien hyväksi täytyy kyllä lukea se, ettei fanikatsomo täysin vaiennut missään vaiheessa, kuten olisi Suomessa käynyt viimeistään 1-4 –tilanteessa, vaikka ehkä loppua kohti hiukan hiljenikin. Silti edes 1-5 –lukemat eivät lopettaneet hoilausta ja kannustusta. Vastustajaa kävi kyllä sääliksi, kun niillä tosiaan oli katsomossa se noin kymmenen kannustajaa (ne pystyi tietysti laskemaan aina maalien tullessa). Aikamoinen kotikenttäetu siis Hannoverilla, mutta eipä se tässä tapauksessa auttanut. Muuten minua ihmetytti jäähyjen runsas määrä, varsinkin verrattuna siihen että ne tulivat oikeastaan kaikki pelitilanteista eikä tappelua näkynyt ollenkaan. Olenhan minä Suomessakin runsasjäähyisiä pelejä nähnyt, mutta silloin yleensä lentää jo muutamaan otteeseen niin hanskat kuin kypärätkin.
Muuten oli kyllä kiva seurata taas jääkiekkoa. Enpä ole tainnut nähdä yhtään matsia livenä vuosiin, ja telkkaristakin olen katsellut lähinnä jotain MM-kisojen tärkeimpiä pelejä. Nyt kyllä huomasi, että ei se innostus ja tieto mihinkään katoa, vaikkei sitä ole vuosiin käyttänytkään. Kaikki se tieto, joka on ollut monta vuotta jossain aivojen perukoilla, tuli tulvimalla takaisin ja pystyin seuraamaan peliä hyvin – tai oikeastaan elämään mukana, ymmärtämään ongelmitta milloin menee niin kuin pitäisi ja milloin ei, kommentoimaan asiantuntevasti, tunnistamaan tuomareiden käsimerkit… Vähän kuin ei olisi käyttänyt jotain kieltä vuosiin ja sitten huomaisikin osaavansa sen vielä täysin sujuvasti (mikä on kyllä huono vertaus, koska valitettavasti kielet ei pysy päässä jos niitä ei harjoita). Tuntui toisaalta myös helpottavalta seurata tällä kertaa ottelua niin ulkopuolisena, että tappio ei kirpaissut juuri ollenkaan. Tiedän kyllä, miltä Hannoverin faneista tuntuu nyt, enkä kaipaa sitä tunnetta! Joka tapauksessa tuli mieleen, että voisi taas alkaa käydä Suomessakin katsomassa lätkää. Erityisesti Oulussa olisi hyvät mahdollisuudet, voisi ainakin käydä kokeilemassa josko sitä innostuisi taas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti