Click for Hannover, Saksa Forecast

torstai 9. heinäkuuta 2009

Ensivaikutelmia Rengasfirmasta

Tänään siis kävin tekemässä lyhyen tutustumiskäynnin Rengasfirmaan. Rengasfirma tuntuu olevan täällä iso juttu: olen nähnyt sen logon yliopiston seinässä ja vanhoja mainoksia koristamassa yhden U-bahn-aseman seiniä (mistä taas tuli mieleen, että pitänee teillekin selittää, että käytännössä täällä ratikka ja U-bahn ovat sama asia, linjat vain ajavat keskustassa osittain maan alla). Itse Rengasfirman päärakennus on valtava vanha tehdaskompleksi, tummaa tiiltä ja ristikkoikkunoita. Löysin bussipysäkin kolossin toiselta puolelta, joten ajattelin että siihen ei voi olla pääsisäänkäynniltä pitkä matka. No, kyllä muutaman sata metriä sain kävellä, mutta työmatka tulee joka tapauksessa sitä bussipysäkkiä käyttäen lyhyemmäksi kuin aiemmin löytämääni. Matkaan menee n.15-20 minuuttia riippuen bussin odotteluajasta.

Sisältä tilat ovat tietysti täysin modernit. Olin paikalla vähän ajoissa, koska olin varannut matkaan aikaa. Tarkoitukseni oli kävellä ulkona vielä vähän aikaa, mutta alkoi tietysti sataa, joten menin suosiolla sisälle jo viittätoista vaille. Minua pyydettiin istumaan ja odottamaan, istumaan en tosin päässyt koska aulan istumapaikat oli vallannut pari pukumiesseuruetta. Puhelinhaastattelusta tuttu Frau L. tuli hakemaan minut hissillä viidenteen kerrokseen, jossa juttelimme ensin hänen huoneessaan jonkin aikaa, välillä saksaksi ja välillä englanniksi. Ensiksi sain tietysti kuulla, kuinka tyytyväisiä ovat kun valitsin juuri heidät vaikka minulla oli toinenkin tarjous, sitten Frau L. varmisti että minulla on asunto ja etten tarvitse apua minkään kanssa, kun olen tullut niin kaukaa. Painotti myös, että saan aina kysyä jos tarvitsen apua jonkin kanssa muuttoon tms liittyen. Täytyy sanoa, että olen kyllä saanut niin paljon apua niin Marilta kuin Rengasfirman hr-kontaktiltani, että kaikki on sujunut suorastaan helpommin kuin Wienissä tai Singaporessa, jossa minulle kyllä kerrottiin mitä pitää tehdä, mutta kaikki piti kuitenkin hoitaa itse.

Frau L. kertasi jälleen minulle osaston toimintaa. Minun tehtäväni on yksinkertaisesti auttaa 5-6-henkistä tiimiä projekteissa ja mitä nyt eteen tuleekaan. Mitään jokapäiväisiä rutiinihommia ei ole, vaan työtehtävät riippuvat aina kulloinkin käynnissä olevista projekteista. Lisätietoa tämän hetken tilanteesta saan ensi viikolla. Koska olen tämänhetkisen harjoittelijan Maarenin kanssa yhtä aikaa töissä ensi torstaihin, on minulla siihen asti aikaa perehtyä työhön. Lisäksi minulle painotettiin oma-aloitteisuuden tärkeyttä, sekä sitä, että aina pitää kysyä jos ei ymmärrä, varsinkin kun saksa ei ole äidinkieleni ja kaikki kyllä puhuvat englantia. Yksi tällä hetkellä alussa olevista projekteista firmassa liittyykin englanninkielen nostamiseen tärkeämpään asemaan henkilöstöhallinnossa, tulevaisuudessa mm. kaikkien rekrytoitujen pitää suorittaa kielitesti.

Frau L. myös esitteli minut muutamalle paikalla olevalle kollegalle, sekä Maarenille, jonka kanssa sain jutella vähän aikaa työstä kahdestaan. Ala-Saksissa on juuri meneillään lomakausi, joten osa porukasta on lomalla, minkä takia ensimmäiset viikot voivat olla rauhallisempia. Lopuksi sovimme, että tulen maanantaina vähän ennen yhdeksää viidennen kerroksen toimistoon. Yleisesti ihmiset tuntuvat tulevan töihin kahdeksan ja yhdeksän välillä, harjoittelijoiden työaika on kahdeksan tuntia. Vaikutti myös siltä, että olin aavistellut toimiston pukeutumiskoodin oikein: toimistovaatteet, mutta ei mitään erityisen virallista. Juuri sellaisia vaatteita, joita olen mukaani pakannutkin siis.

Oli kyllä erittäin hyvä päästä tutustumaan paikkaan ja ihmisiin edes vähän ennen maanantaita. Nyt ei sitten jännitä enää niin paljon. Melkein eniten minua jännittää nyt, muistanko reitin hissiltä oikeaan paikkaan maanantaiaamuna. Itse työ kuulostaa mielenkiitoiselta ja vaihtelevalta. No, ensi viikollahan sitä sitten näkee, millaista se on!

1 kommentti:

  1. Ajattelin kommentoida Sinun asuntoa.Ihanan tilava,ja talvipuutarhakin!Oranssi taitaa olla Sun vuokranantajasi lempiväri.Mutta Voi Pyhä Taivas!,ei voi Sinun makuria ainakaan viihtyisäksi sanoa!Ei kait ole pieni tuunaus kiellettyä?Saa kai Ikeasta tai jostain halpoja pieniä liinoja keittiön ja talvipuutarhan pöydille.Olethan siellä kuitenkin puoli vuotta!"Räteil ja lumpuil" saa yllättavan paljon aikaan.Pieni maljakko parin oksan kanssa tekisi jo ihmeitä.Kulta pieni,niin ihana kämppä!Tee siitä koti!
    Toivoo äiti

    VastaaPoista