Päivällä matkustin taas junalla Hampuriin. Sara ilahtui tulostani kovasti ja piti jonkinaikaa suorastaan show’ta saapumiseni kunniaksi. Illaksi kävimme vuokraamassa He’s Just Not That Into You –leffan, jonka katsoimme pizzan kera. Leffaa vuokratessa Mari keksi kyllä vahingossa hyvän strategian: olimme kuljeskelleet jo jonkin aikaa ympäri vuokraamoa, eikä yhtään mitään tuntunut löytyvän. Mari sitten katsoi kelloaan ja ilmoitti, että meillä on vain kuusi minuuttia aikaa valita leffa ja palata bussipysäkille. Päädyimme nopeasti tuohon yllämainittuun ja kiirehdimme kassan kautta pysäkille, jossa tietysti kävi ilmi, että aikaa olikin vielä vaikka kuinka paljon… Mutta saatiinpa valittua se leffa!
Lauantaiaamupäivällä kävimme katsastamassa läheisen kirpputorin, joka oli kyllä aika vaisu tapaus. Sara oli jostain syystä vakuuttunut, että olimme muutaman pysäkinvälin bussimatkan jälkeen Suomessa, ilmeisesti koska lähtiessä kommentoimme Saran suomalaisehkoa asustusta: mansikkapipo ja Rukan sadetakki. Hän oli ilmeisesti nyt päättänyt myös minun kuuluvan perheeseensä, koska aamulla joka kerta kun menin yläkertaan hakemaan tavaroita tms, huuteli Sara portaiden alapäästä huolissaan ”Sisje! Sisje! Sisje!”. Toisaalta Sara ilmeisesti edelleen luulee minua ja Lottaa yhdeksi henkilöksi, koska on nyt lopettanut vihdoin minun kutsumiseni ”Totaksi”, mutta sen sijaan väittää kaiken Lotan lahjoittaman olevan minulta… Niitä hassuja suomalaistätejä on siis vain yksi, jostain syystä se vain päättää muuttaa nimeä välillä.
Iltapäivällä hain Tapanin lentokentältä ja kävimme vielä Marin ja Sebastianin luona juomassa teetä, syömässä Marin tuliaisiksi toivomia Arnoldsin donitseja ja jakamassa lisää lahjoja ja tuliaisia Suomesta. Sara oli innoissaan saamastaan muumiposliiniastiastosta ja tarjoili kaikille teetä, jopa Tapanille jota muuten ujosteli. Illalla tulimme junalla Hannoveriin. Kuvia löytyy Marin blogista.
Päätimme jo lauantaina käydä katsastamassa sunnuntaina Hannoverin eläintarhan, jonka pitäisi olla Euroopan parhaimpia. Löysimme suoraan eläintarhalle menevän bussin melko läheltä kämppää, joten olimme perillä jo ennen yhtätoista. Eläintarha olikin positiivinen yllätys, muistutti monessa mielessä Singaporen eläintarhaa siinä, että eläimet tuntuivat olevan tosi lähellä, mutta kuitenkin erittäin aidossa ympäristössä. Eläintarhassa menikin kolmisen tuntia katsellen kaikkia virtahepoja, sarvikuonoja, leijonia, tiikereitä, kenguruita, antilooppeja jne. Erityisesti mieleen jäivät vuoden ikäinen elefanttivauva, mandrilliuros, jolla oli diabetes, sekä sudet. Satuimme susiaitauksen luo juuri ruokinta-aikaan, ja lauman hyökätessä etsimään lihanpalojaan yllätyimme molemmat. Sudet eivät nimittäin olleet niitä suomalaisia harmaita (joita näimme viime kesänä Ähtärin eläinpuistossa, jossa luulimme niitä osaksi kallioita kunnes jokin ääni sai ne nostamaan päänsä), vaan sellaisia isoja, hoikkia ja mustanruskeita. Itse asiassa juuri sellaisia Grimmin satujen takkuturkkisia susia, jotka voisi kuvitella Punahilkan seuraan tai puhkumaan ja puhaltamaan porsasten taloja kumoon. No, nämä sudet palastuivat sitten pohjoisamerikkalaisiksi. Jotenkin ne olivat niin vieraan ja ison näköisiä, että tuntuivat pelottavammilta kuin suomalaiset sukulaisensa. Kuvia voi katsella täältä.
Eläintarha oli kyllä erittäin nautittava myös hienon teemoituksensa takia. Esimerkiksi kaikki afrikkalaiset eläimet elivät Sambesi-joen mukaan nimetyllä alueella, jolla oli paljon aiheeseen liittyvää kasvistoa ja muuta rekvisiittaa, ja norsut ja tiikerit elivät intialaisia temppelinraunioita muistuttavassa rakennuksessa.. Hienolta näytti myös ensi vuonna avattava Yukon Bay, jonne sijoitetaan kaikki pohjoisen eläimet. Sinne saapuvat muuten myös ne Wienin eläintarhassa näkemäni jääkarhukaksoset! Ainoastaan isoista apinoista en tykännyt. Ne ovat minulle jotenkin liian inhimillisiä olemaan eläintarhassa. Simpanssien tylsistynyttä kyhjötystä katsoessa tulee mieleen, että vielä sata vuotta sitten oli eläintarhoissa näytteillä afrikkalaisia "villejä" (esim. Ota Benga). En nyt sano, että kyse on samasta asiasta, mutta mitä jos vaikka melkein onkin?
Pysähdyimme eläintarhassa myös syömään kanelilla ja sokerilla täytetyt crepet. Tapani on innoissaan, koska rakastui lettuihin Pariisissa.
Syötyämme ja levättyämme kotona menimme katselemaan Hannoverin sateista keskustaa, mm. uuden ja vanhan raatihuoneen ja oopperatalon. Hannover tietysti tuhoutui melko täysin sodassa, mutta jotain on sentään ollut varaa entisöidä. Toisaalta keskustassa on myös erittäin rumia betonikolosseja sodan jälkeiseltä ajalta.
Entisöityjä perinteisiä taloja keskustassa.
Loppuviikon aikana on tarkoitus käydä katselemassa vielä Hannoverin barokkipuutarhaa, shoppailla vähän, mahdollisesti käydä Ikeassa ja muuta pientä. Aikaa on tietysti vain iltaisin, koska olen päivät töissä. Tapani voikin ottaa lomapäivänsä rennosti, viettää aikaa Games Workshopissa ja muissa nörttikaupoissa tai halutessaan vaikka pelata koko päivän. Perjantaina menemme taas Hampuriin, että Tapani ehtisi viettää vielä aikaa Marin, Sebastianin ja Saran kanssa, ja lauantaina kultani palaakin jo Suomeen.
Loppuun pitänee kertoa vielä, että tein jotain erittäin epäsirjemäistä lauantaina. Kävin nimittäin omasta aloitteestani ja saksaksi esittäytymässä sille tyypille, jonka kanssa minun täytyy nyt aluksi jakaa nettikaapeli. Tuli puhetta myös langattomasta, joka täällä pitäisi olla ja lupasin, että Tapani voi katsoa, saisiko sen toimimaan. Nyt vaikuttaa vain siltä, että löytämissämme papereissa on kaikki muu oikein paitsi salasana. Joku on siis todennäköisesti vaihtanut sen, muttei kirjoittanut sitä ylös. No, Tapani tutkiskelee asiaa vielä viikon aikana, ja pitänee kysellä tietääkö kukaan muu asiasta mitään. Mutta sain muuten keskusteltua asiasta ongelmitta ja kehuja saksantaidoistani!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti