Click for Hannover, Saksa Forecast

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Työpäiviä ja helteisiä iltoja

Tutustuminen töihin on sujunut ongelmitta. Iltaisin tosin huomaan jossain vaiheessa aina olevani aika väsynyt, kun sen lisäksi että tulee paljon uusia asioita, ne kaikki tulevat vielä saksaksi. Pitää koko ajan keskittyä kuuntelemaan, että ymmärtää. Tiistaiaamuna oli myös lyhyt lääkärintarkastus saksaksi, koostui lyhyestä haastattelusta, punnituksesta ja verenpaineen mittauksesta. Haastavin oli tietysti tuo haastattelu, erityisesti kun piti selittää onko ollut mitään leikkauksia tms... Päättelin tosin, että "kysta" sanana tuskin on suomalaisperäinen, joten kokeilin siitä kaikki mahdolliset lausumismuodot, kunnes lääkäritädillä sytytti. Kysta on saksaksi Zyste. Lääkäritädin mielestä puhuin kyllä hyvin saksaa. Toisaalta minua melkein häiritsee, että olen töissä jopa hiljaisempi kuin muuten, koska en osaa ilmaista itseäni vielä tarpeeksi hyvin. Englanniksi olisin paljon puheliaampi.

Tiistaina lounaalla Maren tutustutti minut myös erääseen toiseen harjoittelijaan, joka lupaili kutsua minut joidenkin muiden harjoittelijoiden kanssa ensi viikolla after work-drinkeille. Lounaista muuten vielä sen verran, että ensimmäisen päivän terveellinen linja ei aivan ole jatkunut, kun söin eilen lounaaksi schnitzeliä ja paistettuja perunoita ja tänään currywurstia. Currywurst näyttää olevan suosituimpia ruokia ruokalassa, koska pitkät jonot nähdessään Maren jo arvasi, mitä ruokalistalla on. Olisin tietysti voinut syödä terveellisemminkin, mutta perustelin molempien päivien valintojani kulttuuriin tutustumisella. Schnitzel ei tosin ollut yhtä hyvää kuin Wienissä.

Eilen illalla kävimme Tapanin kanssa shoppailemassa. Ensin Tapani osti itselleen sporttisandaalit, kun edelliset ovat melko loppuunkuluneet ja sitäpaitsi jäivät Suomeen. Sitten menimme rautatieaseman viereiseen ostoskeskukseen varta vasten katsomaan Tapanille farkkuja. Huomattiin nimittäin jo muutama vuosi sitten, että Mexxin farkut sopivat Tapanille erinomaisesti, ja niitä on sitten ostettu Stockmannilta tai Aleksi13:sta kun on sopivia löytynyt. Lähiaikoina tosin ongelmana on ollut, että joko mistään ei enää tunnu löytyvän Mexxin osastoa, tai jos löytyy, niin siellä ei ole miesten farkkuja (plus että Tapania ei tietenkään kiinnosta tippaakaan mennä ostamaan niitä farkkuja yksin). Minä olin viime viikolla bongannut ostoskeskuksesta Mexxin myymälän ja myös, että siellä on farkkuja jopa alennuksessa. No, ne alennusfarkut ei tietenkään olleet malliltaan hyviä, mutta normaalihintaisten kanssa kävi parempi tuuri: Tapanille sopivaa mallia ja kokoa oli kolmessa eri värissä, jotka kaikki herra päätti ostaa, koska on kyllästynyt siihen, että omistaa noin kahdet farkut: toiset jotka on rikki ja toiset jotka on tosi rikki (ja aiemmin jotain pre-Sirje-aikaisia, äidin valitsemia, joita mä kielsin käyttämästä ja jotka vihdoin heitettiin pois vaatekaapin siivouksessa joku aika sitten). Nyt sitten on vihdoin kolmet hyvinistuvat ehjät farkut. Kaikenlisäksi kassalla kävi ilmi, että yhdet niistä olikin loppujen lopuksi alennuksessa! Tapanin veljentytön Veeran yksivuotislahja on myös nyt ostettu, samoin postikortit, jotka kirjoitetaan ja lähetetään jossain vaiheessa.

Sää on ollut helteinen koko alkuviikon, ja töissä olenkin ollut hameessa. Iltaisin on sitten käyty Tapanin kanssa kaupungilla kävelemässä, ja täytyy myöntää että myös jätskiä on tullut syötyä aika paljon. Töissä Maren on vielä huomenna opastamassa, mutta perjantaina on pärjättävä jo yksin. No, ainakaan töitä ei näin alkuun tule liikaa, kun suurin osa osastolta on lomilla. Toistaiseksi työ on ollut lähinnä valtavien Excel-taulukoiden päivittämistä ja pyörittelemistä, sähköpostien lähettelyä ja powerpointien hiomista ja päivitystä. Onneksi työt eivät ole mitään jokapäiväistä rutiinihommaa vaan vaihtelevat aina menossa olevien projektien mukaan, ja kansainväliset kontaktitkin ovat tosi yleisiä. Odotan jatkoa mielenkiinnolla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti