Click for Hannover, Saksa Forecast

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Leffassa saksalaisittain

Lähdin siis eilen vähän ennen seitsemää kohti leffateatteria, joka sijaitsee rautatieaseman toisella puolella. Teatteri itse muistutti suomalaisia Finnkinoja: iso kompleksi, monta salia, muutama herkkumyyntipiste. Olin ostanut lipun ennakkoon sunnuntai-iltana netistä, koska sali näytti jo silloin olevan melko täynnä, olihan kyse kaupungin ensimmäisestä englanninkielisen version esityksestä. Onneksi yksittäisiä hajapaikkoja on usein jäljellä, joten sain oikein hyvän paikan. Ennakko-ostossa oli tosin 0,50e lisämaksu, mutta leffa maksoi silti vain 9e, eli jopa vähemmän kuin Suomessa. Kassoille oli kauhean pitkät jonot, mutta ennakkoon ostetun lipun voi hakea aulassa olevasta automaatista, joka oli täysin tyhjänä.

Ensimmäinen huomaamani ero Suomeen verrattuna oli, että kun salini oli toisessa kerroksessa, tarkastettiin liput jo heti portaiden yläpäässä. Toinen mikä pisti silmään enemmänkin oli, että saliin sai ostaa mukaan olutta. Olutta! Salin ovet olivat myös auki jo 20 min ennen esityksen alkua. Puoli kahdeksalta sitten leffa alkoi – tai niinhän minä luulin. Alussa oli nimittäin PUOLI TUNTIA mainoksia ja trailereita. Tässä vaiheessa laskeskelin, etten ehkä olekaan kotona ihan kymmenen aikoihin, kuten olin arvellut. En tiedä, miten tämän seuraavan ilmaisisin poliittisesti korrektisti, mutta kävi myös niin, että viereeni tuli istumaan erittäin ylipainoinen nainen. Olen aina ihmetellyt näitä kauhutarinoita siitä, miten esim. lentokoneessa joutuu istumaan jonkun tosi suurikokoisen viereen ja sitten on hankalaa, ja kuitannut ne puoli-ilkeilyksi. Nyt kuitenkin totesin, että näin voi tosiaan käydä: koska nainen ei mahtunut kunnolla istuimeen, hän vei myös tilaa toisen käsinojani verran, joten jouduin nojautumaan epämiellyttävästi vasemmalle koko ajan. No, kyseinen pariskunta sai kaiken anteeksi, kun ruudulle ilmestyi kesken trailerien Cedric (vaikka ei se tietenkään enää mikään Cedric ole) ja “Hello all German Twilight fans, I’m Robert Pattinson...”, johon pariskunnan mies totesi täysin vilpittömästi “Yeah? And what the f*** are you doing on my screen?”. (Myönnettäköön nyt, etten ole lukenut yhtäkään sarjan kirjaa tai katsonut elokuvaa, joten perustan vastenmielisyyteni kimaltelevia, angstisia teinivampyyreita kohtaan lähinnä internetmeemeihin (erityisesti tähän) ja käsitykseeni siitä, että kirjasarja ei anna nuorille tytöille kovinkaan tervettä kuvaa parisuhteesta. Todennäköisesti tässä käy kuitenkin niin, että luen kirjat jossain vaiheessa silkkaa uteliaisuuttani, jään koukkuun ja Edwardista tulee minulle seuraava Lucius Malfoy, tai jos ei sentään Lucius niin ainakin Draco. Antakaa minun siis edes siihen asti pilkata sarjaa vapaasti!)

Seuraavassa kappaleessa päästän sisäisen 15-vuotiaan fanityttöni valloilleen leffan suhteen, joten jos Harry Potter ei kiinnosta tippaakaan tai haluat säilyttää kuvasi minusta kohtalaisen normaalina aikuisena naisena, kannattaa se ehkä skipata suoraan.

Lyhyt yhteenveto leffan herättämistä ajatuksista: Bellatrix oli mahtava hulluudessaan, Cissyyn olin vähän pettynyt. Jotenkin Luciuksen vaimon pitäisi olla jotain enemmän, jollain lailla kauniimpi ja enemmän miehensä ja poikansa kaltainen. Valakohtaus oli myös liian tunteeton. Lucius itse oli tietysti Azkabanissa, eli vilahti vain lehtikuvassa. Snape oli upea, parempi kuin yhdessäkään aiemmassa leffassa, ja pidin erityisesti hänen vaatetuksestaan. Draco oli myös todella, todella hyvä: sen ahdistuksen ja pelon kyllä aisti läpi, ja kirjassa vähän oudolta tuntunut itkukohtaus oli nyt täysin uskottava. Poika on kasvanut kovin isoksi ja alkaa jo pikkuhiljaa vetää vertoja isälleen, mutta toisaalta heräsi välillä melkein äidillinen sääli ja suojelushalu raukkaparkaa kohtaan. Slughorn oli oivallinen. Pääkolmikko oli ihan ok, vaikkakin paransi suoritustaan edellisistä leffoista. Lunalle erityismaininta. Ginny on tönkkö. Lopun luolakohtaus pelotti aivan hirveästi, mutta se johtui enemmänkin siitä että tiesin, mitä tulee tapahtumaan, joten odotin sitä melkein kädet silmillä. Säikähdin silti. Loppukohtaus tornissa oli hyvä: sekä Draco että Snape loistivat taas.

Uppouduin leffaan kyllä aika täysillä heti alusta saakka, joten pettymys oli suuri kun välissä tulikin tauko! No, saivat tietysti sillä lailla myytyä lisää popcornia ja juomista (ei minulle kuitenkaan, olin koko leffan kuivin suin). Popcorni muuten myytiin paperipusseissa. Mutta jos alussa ei olisi ollut puolta tuntia mainoksia, tuskin taukoakaan olisi tarvittu. Nyt leffa loppui sitten vasta puoli yhdentoista jälkeen, eli teatterissa istumista tuli 2h 20min pitkän leffan takia kolme tuntia. Onneksi keskustasta pääsee helposti kotiin, olin melkein yhdeltätoista jo sängyssä.

Kokonaisuutena oli kokemus oikein positiivinen. Nyt pitää hoputtaa Tapani leffaan, että päästään sitten keskustelemaan Potterista. Täällä Hannoverissa voisi leffaan mennä toistekin, mikäli jokin hyvä originaaliversio tulee esitykseen: liput kun ovat yleensä huomattavasti halvempiakin, arkena esim. vain 6,50e!

4 kommenttia:

  1. cheap?? You fins are just so weird!! 9€ is NOT cheap!! :D

    VastaaPoista
  2. No, 9e is not cheap but it's cheaper. 6.50/7.50e is cheap!

    VastaaPoista
  3. no, thats not cheap either...

    VastaaPoista
  4. oh, btw: this is what UCI Cinemas say about breaks in movies...

    http://www.uci-kinowelt.de/kino/News_Events/rundumskino/1477/warum_werden_filme_mit_einer_laufzeit_von_mehr_als_140_minuten_mit_pause_gezeigt%3F/

    VastaaPoista