Click for Hannover, Saksa Forecast

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Vihdoinkin tekemistä!

Kaiken ajantapon jälkeen innostuin eilen, kun Frau H. pyysi minut ja sen Azubin (oppisopimuskoulutuslaisen), Henningin, toimistoonsa, koska halusi näyttää meille miten käsitellä ympäri maailmaa saapuvia toisen vuosineljänneksen scorecardeja. Vihdoinkin jotain tekemistä! Tehtävänäni oli lähinnä keräillä tietoja pienemmistä excel-taulukoista valtavaan excel-tiedostoon, päivittää kuvaajia ja siirrellä niitä powerpointiin. Ryhdyin työhön innolla lounaan jälkeen ja iltapäivä kului kuin siivillä. Aamulla jatkoin, tosin ajatellen ettei pitäisi ehkä olla niin tehokas että työtä riittäisi koko päiväksi, mutta uppouduin hommaan enkä oikein osaa hidastella. Frau H. kävi välillä kysymässä, onko mitään kysymyksiä mutta ei minulla tietenkään ollut, itse hommahan oli aika yksinkertaista. No, niinhän siinä sitten kävi, että kun Frau H. yhden aikaan palasi kysymäään milloin arvelisin oman osani suunnilleen valmistuvan, sain vastata saaneeni kaiken juuri valmiiksi. Muutamasta paikasta puuttuu vielä tiedot, mutten voi niitä lisätä ennenkuin lähettävät scorecardinsa. Joten loppupäivä sitä sitten yritettiinkin taas vääntää tekemistä mistä tahansa (puolionneksi Lotus Notes kaatui, joten sitä selvitellessä menikin sitten ainakin 20 min.).

Lounaalla olen käynyt nyt parina päivänä kolmoskerroksen HR-harjoittelijoiden kanssa. Heitä onkin aikamoinen joukko, olisiko meitä yhteensä sitten kymmenkunta, joten en ole kaikkiin vielä nimeltä tutustunut. Mutta varsinkin tänään oli helppoa osallistua lounaskeskusteluun, kun puheeksi tuli uusin Potter ja mukana oli myös yksi englanninkielinen, joten ei tarvinnut puhua saksaa. Osa porukasta oli kai käynyt katsomassa leffan yhdessä, ja taisipa olla samat mainokset kuin siinä minun näkemässäni näytöksessä. Kävi nimittäin niin, että kun porukan ainoa miespuolinen, aksentista päätellen amerikkalainen poika sanoi, että voisi suositella Pottereita kirjoina myös "ihmisille, jotka eivät muuten pidä velhoista ja vampyyreista...Vaikka eihän Pottereissa ole vampyyreita.", vastasi yksi pöydän tytöistä nauraen, että "No olihan siellä yksi, se Robert Pattinson!"...

Huomenna menenkin harjoittelijaporukalla afterworkiin. Paikka on vielä tuossa ihan lähellä mun kämppää, korkeintaan 500m. Koska tapaamme viideltä Rengasfirman pääoven edessä, päätin mennä huomenna töihin vasta puoli yhdeksäksi. Ylimääräisellä puolituntisella tulee sitten korvattua viimeiset minuutit viime viikolta.

Loppuun vielä yksi leffassa näkemistäni mainoksista, josta tykkäsin kovasti. Minusta versio oli siellä pitempi, mutten ole ihan varma. Mainostaja on RWE ja sanomana suunnilleen, että on helppoa tehdä isojakin asioita kun on jättiläinen (ts."No onhan meillä tietysti monopoliasema, mutta nyt me väitetään teille että se on oikeasti hyvä asia esim. ympäristön kannalta."). Tässä, olkaa hyvät.

3 kommenttia:

  1. Well yeah... great commercial... If they'd do all these things really..

    VastaaPoista
  2. Yeah, as I said, this is clearly a try to claim they do and a try to make their monopoly position seem like a good thing. Whether they do these things or not, I don't know (probably this is just greenwashing) but I still like the ad. The idea is great, and it has been done well enough for people to spread it forward (like I'm doing here) so obviously it's a success.

    And I just can't get that song out of my head!

    VastaaPoista
  3. yeah, the commercial itself definitly is great since it works wonderfully. people talk about it and keep it in mind :) I like it too!

    VastaaPoista