Tapanin lähtö ja vissyä yllin kyllin

Selvisin ensimmäisestä työpäivästä ilman toisen harjoittelijan opastusta ihan ongelmitta. Lähinnä vaivasi tehtävien puute lomien takia. Tai sitten vaan teen kaiken taas liian nopeasti ja tehokkaasti... No, kehitin itselleni tekemistä mm. päivittämällä intranetissä olevan powerpoint-esityksen viilatummalla versiolla, vaikkei minun pitäisi vielä edes intranetin muokkausohjelmaa osata käyttää, koska osallistun sitä koskevaan koulutukseen elokuun alussa. Maren kuitenkin näytti minulle yksi päivä jo alustavasti miten juuri tämä samainen homma tehdään, ja vaikka vakuutteli kovasti, ettei minun tarvitse yhtään huolestua jos en vielä ymmärrä kun ohjelma on aika monimutkainen, niin onnistuin pienen pähkäilyn jälkeen ihan ilman koulutustakin. Ohjelmassa on toki paljon osia joita en vielä osaa käyttää, joten koulutus tulee silti tarpeeseen. Mutta niinhän se on, että jos on tietokoneisiin tottunut, niin uudenkin opettelu sujuu aika ongelmitta. Yleisesti minusta tuntuu, että nuoretkin ihmiset ovat täällä vähän vähemmän tietokonetaitoisia kuin Suomessa. Osaavat toki käyttää esim. powerpointia ja exceliä erinomaisesti, mutta muut perustietokonetaidot ovat enemmän hukassa kuin Suomessa (tämä ei tietenkään koske Maria ja Sebastiania, jotka ovat Apple-nörttejä ;) ). Voi myös tietysti olla, että liikun "väärissä" piireissä, joten minulla on liioitellut uskomukset suomalaisnuorten nörttiydestä.

Lounaalla tutustuin joukkoon Corporate HR-osaston harjoittelijoita pintapuolisesti. Ilmeisesti menen heidän kanssaan syömään ensikin viikolla.

Perjantaina töiden jälkeen matkasin sitten suoraan rautatieasemalle, tosin melkein myöhästyin sovitusta tapaamisajasta, koska Frau M. halusi taas jutella saksaksi viikonloppusuunnitelmistani yms. Tuntuu edelleen, että päässä kaikki sanat ja lauseet on kieliopillisesti ja sanastollisesti oikein, mutta ne ei vaan tule suusta ulos. Odotan sitä klikkausta, joka Wienissäkin tapahtui... Ehdimme kuitenkin eväiden oston jälkeen suunnittelemaamme junaan, joten olimme seitsemän jälkeen Hampurissa ja vähän ennen kahdeksaa Marin luona. Sara oli juuri käymässä nukkumaan, ja tunnisti kyllä minut ("Si! Hallo!"), mutta muutuin vielä viime hetkellä taas Lotaksi. Tapani sai vai epäileviä katseita ja varovaisen vilkutuksen. Illan vietimme loikoillen sohvalla ja juoden vähän valkoviiniä.

Aamulla nautimme aamupalaksi tuoreita sämpylöitä ja munakokkelia, ja ihmettelimme ensin, miksi Sara puhuu niin paljon isin polvista ("Papa Niie!"=Papa Knie), kunnes välähti: Sara yritti vihdoin sanoa Tapani. Tapani oli sitten loppuajan siis Papaniie (miettiköhän Sara edes, että kummallisia nimiä noilla suomalaisilla, isin polvet...). Pakkaamisen ja Saran kanssa leikkimisen jälkeen oli sitten Siesjen ja Papaniien lähdettävä kohti lentokenttää kaikista Saran "Nicht losfahren!"-kielloista huolimatta. Saatoin Tapanin turvatarkastukseen asti ja lähdin itse rautatieasemalle, jossa ostin eväitä ja uuden kirjan (Bill Brysonin Notes from a Small Island) ja lähdin jälleen kohti Hannoveria.

Kuljen tätä Hannover-Hampuri -väliä Metronom-paikallisjunilla. Ne ovat yksityisiä, ja palvelu on erittäin ystävällistä. Esim. muutamankin minuutin myöhästelystä ilmoitetaan aina selkeästi. Myös junat ovat tasoltaan Suomen IC-junien kaltaisia, voittavat siis VR:n vanhat paikallisjunavaunut mennen tullen. Huomasin nyt kuitenkin yhden puolen, jossa VR voittaa 10-0. Ratatöiden takia juna oli vaihtopaikassa Ülzenissä 15 min myöhässä, ja vaikka saman yhtiön jatkoyhteys Hannoveriin odottikin saapuvaa junaa, kaikki jatkoyhteydet eivät odottaneet. Junassa kuulutettiinkin siis esim. että "Valitettavasti yhteys Braunschweigiin ei voinut odottaa, seuraava matkustusmahdollisuus on kahden tunnin päästä. Pahoittelemme.". Ja siinä se. VR:n kanssa olisi tiennyt, että jos juna ei odota (yleensä odottaa aina, paitsi jos myöhästyminen tosi suuri), niin matkustajille järjestetään kyllä jatkokuljetus, vaikka sitten taksilla. Tämä on koettu ihan käytännössä, anoppi tuli kerran VR:n maksamalla taksilla Pieksämäeltä Rantasalmelle kun junabussi ei voinut odottaa.

Illalla kävin vielä ruokakaupassa, muuten en tehnyt mitään erityistä. Ihanaa, kun kaupat ovat lauantaisinkin auki kymmeneen! Toisaalta sunnuntaisin kaikki on kiinni, vaikka rautatieasemalta löytyy kyllä auki oleva Lidl. Olen taas täällä siirtynyt Wienin tapoihini ja juon vissyä, koska se on niin halpaa, koska vesijohtovesi maistuu oudolta ja koska se estää suonenvetoja. Ongelmana on vain jaksaa kantaa sitä vettä kaupasta. Niinpä olin perjantaina pyytänyt, voisiko Tapani vielä ennen kämpältä lähtöä käydä palauttamassa tyhjät pullot ja kantaa minulle sieltä vissyä ettei minun tarvitsisi heti raahata sitä kaupasta. Ja Tapanihan kilttinä poikaystävänä kantoi kilometrin verran ja viidenteen kerrokseen 30 LITRAA vissyä! Olisi minulle riittänyt vähempikin, mutta nyt ei tarvitse pitkään aikaan itse sitten raahata. Kyllä sainkin loppuperjantain kuunnella valitusta, kun milloin mikäkin paikka oli tuosta kantamisesta kipeänä/hiertynyt/jostain muusta syystä piti kiinnittää lisää huomiota tähän urotekoon.

Alunperin oli tarkoitus mennä tänään katsomaan uusinta Harry Potteria, mutta huomasin leffateatterin sivuilta, että huomenna alkaakin pyöriä myös englanninkielinen versio, joten menen mieluummin katsomaan sitten sen kuin saksankielisen. Tänään aion lähinnä löhöillä ja lukea, kun kaikki viimeisten viikkojen vapaapäivät on kuluneet juoksentelemalla pää kolmantena jalkana joko väliä Hannover-Hampuri tai ympäri Hannoveria. Ja kyllä näköjään tätä tarvitsinkin, yllätin itseni nimittäin täysin nukkumalla tänä aamuna yhteentoista! Vaikka aamuisin on ollut melko helppo herätä töihin jo puoli seitsemän, on näköjään jotain univelkaa kertynyt kuitenkin lähiviikkoina. Tänään siis ohjelmassa laiskottelua.